Korona sotki kansainväliseen uraan tähtäävän entisen Salkkarit-tähden suunnitelmat – palasi Pihlajakadulle: "Erikoista, mutta kivaa"
Yhdysvalloissa uraa luonut Irina Vartia palasi Monica Mustavaaran rooliin Pihlajasadun kolmannelle tuotantokaudelle.
Salatut elämät -sarjan jäätyä kesätauolle ruutuihin palasi spin-off -sarja Pihlajasatu, jonka kolmannella tuotantokaudella pääosassa ovat Dahlia Mustavaara (Inkeri Mertanen) ja Helena Kuula (Anneli Ranta).
Monica Mustavaaran roolista Salkkareista poistunut Irina Vartia kertoo ilahtuneensa, kun häntä pyydettiin mukaan spin-offiin.
– Oli kivaa, että Mustavaarat pääsivät pääosaan, kun Dahlia on keskiössä! iloitsi Vartia, mutta lisäsi samaan hengenvetoon, että spin-offin tekeminen poikkesi jonkun verran työstä runkosarjassa.
– Se oli erikoista, mutta kivaa. Hahmo oli erilainen, mutta mitään täysin uuttakaan ei voinut aloittaa, koska hahmo oli kuitenkin sama, Vartia puntaroi MTV Uutisten haastattelussa.
Roolihahmo Monica totuttiin näkemään tyylikkäänä juristina. Kuten spin-offin henkeen kuuluu, kaikki on toisin Pihlajasadussa.
– Tuli mieleen jopa vanhahtava aika, kun varakkailla ihmisillä oli kotiapulaisia, hän vihjaa hahmonsa kuvioista.
Salkkareissa lopetettuaan Vartia on viettänyt paljon aikaa Yhdysvalloissa. Maailmalla jylläävä koronapandemia pisti kuitenkin kevään osalta suunnitelmat uusiksi.
– Olin alkuvuodesta ja viime syksynä Jenkeissä. Kun tuli matkustuskielto, asiat jäivät kesken. Tarkoitus oli olla kevät Atlantassa ja verkostoitua, mutta se peruuntui, Vartia harmittelee.
– Tarkoitus oli panostaa kansainväliseen työnhakuun ja alkuun tulikin lamaannus, kun kaikki stoppasi, hän kuvailee.
Vartia kertoo kuitenkin yllättyneensä iloisesti huomattuaan, että koe-esiintymisiä ja muita työhön liittyviä asioita ja kontakteja on voinut hoitaa myös netissä.
– Nyt tuntuu ihan hyvältä, etteivät asiat seiso kokonaan. Ihmisillä on ehkä ollut nyt enemmän aikaa.
Vartian kesä sujuukin tällä kertaa koti-Suomessa kesäteatterissa Rovaniemellä. Paluu rapakon taakse siintää kuitenkin mielessä.
– Olen sopinut Suomeen työasioita alkusyksylle. On turhaa kytätä viikko viikolta, miten rajoitusten käy, mutta tahdon mennä takaisin, koska viisumi on vielä melkein kaksi vuotta voimassa. Olen ajatellut, että tähtäin on ehkä puolen vuoden päässä.
Mitä kaikkea Pihlajasadun uudella kaudella on luvassa? Katso video!
Pihlajasatu arkisin kello 19.30 MTV3-kanavalla!
Uusimmat
-
07:28
Saako toisen mökille ilmestyä yllättäen? Näin lähetät kutsumattomat vieraat kohteliaasti kotimatkalle
-
07:14
NHL:n suomalaishyökkääjä jakoi kovaa kritiikkiä itselleen – "Vaikea kausi"
-
07:05
Pekka Pouta kertoo koiriensa Sinin ja Suvin kesäkuulumiset: "Yhteiselo on muuttunut jatkuvasti paremmaksi"
-
07:05
MM-kisojen pistelinko toipui karmeasta onnettomuudesta – tuomari teki jäältä verisen löydön
-
06:32
Lääkehuolto kriisiytyy? Liitto: Jopa 40 prosenttia apteekeista uhkaa konkurssi hallituksen leikkausten takia
-
06:30
Jesse Puljujärvi virnistää Leijonien MM-tilanteesta – tällaisen viestin hän lähettää koto-Suomeen
-
06:29
Suomalaishotellien siivooja paljastaa, mitä ihmiset unohtavat huoneisiinsa – tämä oli oudoin löytö
-
06:25
Tikkurilan yö: Pamahduksia ja kaksi palavaa uutta autoa
-
06:19
Copterlinen tragedia: Toista pilottia ei löytynyt muiden menehtyneiden joukosta – ystävät päättivät toisin
-
06:13
Lakiluonnos: Nuorille takuu terapiaan pääsystä kuukauden kuluessa
-
06:08
Brittipuolustusministeri Saksalle: Lähettäkää Ukrainaan pitkän kantaman ohjuksia – tällaisia ne ovat
-
06:07
Poliisille moitteet romanien syrjinnästä – Asiantuntija: Leväperäisyyttä henkilötietojen käsittelyssä
-
06:02
Leijonista ilmoille katkeransuloinen näkymä – "Ruotsalaiset kauhistelevat"
-
05:59
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
05:49
Vuorovesi-ilmiössä merivesi nousee jopa 20 metriä, mutta vaikuttaako kuun vetovoima ihmiseen?
-
05:38
Tänään on viikon kylmin päivä, hallaöitä etelään asti – mutta helle palaa pian! Katso paikkakuntasi ennuste
-
05:33
Murharyhmä irakilaiskaksosten uusista rikosepäilyistä: "Ideologia ohjaa yhä"
-
05:14
Iranin presidentti ja ulkoministeri kuolleet – helikopteri törmäsi vuorenhuippuun: "Täysin palanut"
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
Lataa lisää