Kroatiassa maastopalot räjäyttävät miinoja – Välimerellä taistellaan äärimmäisiä sääilmiöitä vastaan
Kreikassa laajalle levinneitä maastopaloja on sammutettu yli 10 päivää putkeen. Maahan odotetaan keskiviikkona jopa 45 asteen lämpötiloja.
Välimeren maita piinaava äärimmäinen kuumuus saa jatkuvasti aikaan uusia vaaratilanteita.
Esimerkiksi Etelä-Kroatiassa maanantaina syttyneet maastopalot ovat aiheuttaneet maamiinojen räjähdyksiä alueella, uutistoimisto AFP kertoo. Räjähdyksissä ei ole tiettävästi sattunut henkilövahinkoja.
Maastopalot alkoivat levitä Etelä-Kroatiassa maanantaina reilun kymmenen kilometrin päässä turistien suosimasta Dubrovnikin historiallisesta satamakaupungista. Kaupungin lähialueilla on edelleen maahan kätkettyjä miinoja 1990-luvulla käytyjen Jugoslavian hajoamissotien jäljiltä.
Maastopaloja sammutettiin edelleen keskiviikkona yli sadan pelastajan voimin Dubrovnikin lähistöllä. Myös sammutuskoneita on lähetetty apuun.
Kreikassa erittäin suuri vaara useilla alueilla
Kreikassa laajalle levinneitä maastopaloja on sammutettu yli 10 päivää putkeen. Keskiviikkona maan pelastuspalveluministeriö varoitti erittäin suuresta maastopalojen vaarasta yhteensä kuudella hallinnollisella alueella. Kaikkiaan alueita on maassa 13.
Maastopalot ovat riehuneet erityisen tuhoisasti turistien suosimilla Rodoksen, Korfun ja Euboian saarilla. Tuhansia ihmisiä on jouduttu evakuoimaan palojen tieltä sammutustöiden jatkuessa.
Esimerkiksi Kreikan toiseksi suurimmalla saarella Euboialla paloja sammuttaa vähintään sadan pelastajan joukko. Tiistaina saarella kuoli kaksi lentäjää, kun sammutuskone tippui maahan kesken pelastustöiden. Saarelta löytyi myös kolmas maastopaloissa kuollut ihminen.
Lämpötilojen odotetaan nousevan Kreikassa keskiviikkona 43–45 asteeseen maan keski- ja eteläosissa. Kesän lämpöaallot eivät sinänsä ole maassa uusi ilmiö, mutta tällä hetkellä Kreikkaa koettelee yksi viime vuosien pisimmistä kuumuusjaksoista.
Sisiliassa piti sulkea lentokenttä
Välimeren toisella puolella Algeriassa Pohjois-Afrikassa ainakin 34 ihmistä on kuollut asuinalueilla riehuneissa maastopaloissa. Joukoittain alueella asuvia ihmisiä on jouduttu evakuoimaan.
Italian eteläosissa on niin ikään sammutettu kuluvan viikon aikana laajoja maastopaloja. Sisilian saarella sijaitseva Palermon lentokenttä piti tiistaina sulkea useiksi tunneiksi, koska palot olivat levinneet liian lähelle kenttää.
Uutiskanava CNN:n mukaan Etelä-Italian maastopaloissa kuoli tiistaina neljä vanhusta. Heistä ainakin yksi, 88-vuotias terveysongelmista kärsinyt nainen, kuoli Palermon lähistöllä, koska lääkärit eivät päässeet hänen luokseen maastopalojen takia.
Lue myös: Palomiehet pelastivat janoisen kanin maastopalojen keskeltä Rodoksella – katso sympaattinen hetki
CNN:n mukaan lämpötila kipusi 47,4 asteeseen osissa Sisiliaa maanantaina. Euroopan lämpöennätys vuodelta 2021 on 48,8 astetta.
Italian pohjoisosissa on puolestaan kärsitty kovista myrskyistä. Rajuilmassa kuoli tiistaina 16-vuotias tyttö ja aikuinen nainen heidän jäätyään retkellä kaatuneiden puiden alle.
Ilmastotutkijoiden mukaan Pohjois-Amerikkaa ja Eurooppaa heinäkuussa piinanneet helleaallot eivät olisi mahdollisia ilman ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta. World Weather Attribution -tutkijaryhmä varoittaa, että pahempaa on tulossa, jos ilmastopäästöjä ei vähennetä.
Uusimmat
-
18:09
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
18:09
Mitä ihmettä? Leijonat-järkäle antoi kovuutta Connor Bedardille – tuomareilta häkellyttävä ratkaisu
-
18:05
Georgian presidentti käytti veto-oikeuttaan kiisteltyä lakiesitystä vastaan: "Olemukseltaan venäläinen"
-
18:04
Salkkarit-tähdet paljastavat podcastissa totuuden intiimikohtausten takaa: "Siitä on romantiikka niin kaukana"
-
17:58
Venäjä väittää: Uusi valloitus Harkovassa – "Läpimurtojen mahdollisuus kasvaa"
-
17:57
Karu paljastus videotarkistuksessa: Harri Säterin virhe aiheutti Kanadan maalin hyväksymisen
-
17:40
Tämä osuma maistui! Jesse Puljujärvi täräytti kiekon Kanadan verkkoon
-
17:30
Kuski koki kauhunhetkiä Yhdysvalloissa – rekka päätyi sillan reunalle roikkumaan
-
17:28
MTV seuraa: Hävytön virhe Säteriltä – Leijonien johto suli nopeasti
-
17:28
Kuinka kauan tuorejuusto säilyy jääkaapissa?
-
17:03
Näkövammaiset jakavat arjen haasteita, joista normaalinäköisten ei tarvitse juuri huolehtia: "Miksi aina, kun joku tippuu lattialle..."
-
17:01
Tutkija hämmästyi: USA:n Ukraina-tuen mahdollisesta loppumisesta ei juuri puhuta
-
16:35
Slovakian Ficon ennuste positiivinen: Pääministeri tajuissaan
-
16:20
Kylpylähotellissa tulipalo Siilinjärvellä – johtaja antaa henkilökunnan toiminnalle arvosanan 10+
-
16:15
Mariko Pajalahti ja Tidjân Ba muistelevat Kwan-yhtyeen menestystä: "Se oli ihan tajutonta"
-
16:11
Slovakian pääministerin ampujaksi epäilty mies määrätty tutkintavankeuteen.
-
16:06
Kulotus riistäytyi käsistä ja nyt Keuruulla roihuaa suuri maastopalo
-
16:03
Ruotsilla häikäisevä alku MM-turnauksessa – käsittämätön temppu ratkaisi voiton
-
16:01
Polkupyöräiljä löydettiin maasta makaamasta Kiteellä: Poliisi epäilee törmänneen autoilijan paenneen paikalta
-
15:56
"Aku" Partanen huippuvauhdissa – täräytti SE:n
-
Lataa lisää