Keskusrikospoliisi tutkii törkeää asumistukiin liittyvää petossarjaa. Esitutkinta tapauksesta käynnistyi kesällä 2023 törkeän huumausainerikostutkinnan yhteydessä ilmi tulleiden asuntojen vuokrausten kautta.
KRP:n mukaan pääepäilty oli hankkinut pääkaupunkiseudulla hallintaansa kymmeniä vuokra-asuntoja. Asunnoissa on ollut kirjoilla henkilöitä, jotka ovat saaneet Kelalta asumistukea.
Asumistukea saaneet asukkaat puolestaan olivat antaneet asuntoja pääepäillyn haltuun korvausta vastaan. Pääepäilty taas oli jälleenvuokrannut asuntoja käteismaksua vastaan.
Vuokra-asuntoja oli asumisen lisäksi käytetty muun muassa huumeiden kätkö- ja säilytyspaikkoina.
Esitutkinnan perusteella jälleenvuokrattuja asuntoja on ollut ainakin 25 kappaletta. Rikosvahingon epäillään olevan yli 100 000 euroa. Petossarjan epäillään ajoittuneen vuosien 2022–2023 ajalle.
– Esitutkinnassa on tullut ilmi, että epäillyt ovat erehdyttäneet Kelaa antamalla väärää tietoa muun muassa tosiaasiallisesta asuinpaikastaan. Näiden väärien tietojen perusteella Kela on maksanut heille tukia, kertoo Keskusrikospoliisin tutkinnanjohtaja rikoskomisario Matti Rekola.
Pääepäillyn lisäksi tapaukseen liittyy 24 henkilöä, joita epäillään petoksesta. Kaikki epäillyt ovat ulkomaalaistaustaisia.
Asuntoja jälleen vuokranneita ei puolestaan epäillä rikoksesta, vaan heitä on kuultu todistajina.
Uusimmat
-
20:00
MTV seuraa: Leijonien kurimus alkaa – Tanskan kaatoon uusiutuneella kokoonpanolla
-
19:52
Pienyrittäjät raivostuivat hallituksen leikkausaikeista: "Palkansaajat menisivät yleislakkoon"
-
19:43
Toni Korkeakunnas jälleen ratkomaan HJK:n ongelmia – edellinen jakso päättyi tylysti: "Pari kuukautta meni sulatella"
-
19:42
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
19:39
Iranin helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaiset alkavat tiistaina – Onnettomuudesta määrätty tutkinta
-
19:36
Leijonien vaihtoehdot selvillä MM-kisoissa – katastrofi tai todellinen jättiherkku
-
19:30
Kuningatar Camillan ex-mies Andrew Parker Bowles löysi uuden rakkaan –mielitietty on tunnettu tv-juontaja
-
19:20
Lähi-idän tutkimuksen professori: Iranissa on nyt paljon liikkuvia osia
-
19:17
Suurin osa euroehdokkaista pitäisi ilmastotavoitteiden lykkäämistä tuhoisana – "Tulevat sukupolvet joutuisivat maksamaan"
-
19:14
Liverpool teki valintansa: Tässä on Jürgen Kloppin seuraaja
-
19:02
Karu mediatieto: NHL-tähdellä veritulppa, kausi päättyy kuin seinään
-
19:01
Syöpäsairas lääkäri kokeili omaa kokeellista hoitoa itseensä – elossa vielä vuoden jälkeen
-
18:56
Kai bongasi yllättävän huvipuistovieraan Linnanmäellä – "Ei tule joka päivä vastaan"
-
18:46
Satojen miljardien bisnes houkuttaa Suomea – voisimmeko ottaa vastaan muiden maiden ydinjätteet?
-
18:33
Oletko nähnyt tätä nuorta naista Helsingissä? Havainnot hätänumeroon
-
18:16
Lähteet: Prinssien veljesriita sai uuden kierroksen – Harry jättää osallistumatta lapsensa kummin häihin ja pahoitti mielensä Williamin tärkeästä roolista
-
18:12
Britannian kauhistuttava veriskandaali lääkärien ja hallituksen syytä – tuhansia kuoli saatuaan hepatiitin tai HIVin
-
17:51
Poliisi tutkii hautarauhan rikkomista Kolarissa – pyytää silminnäkijähavaintoja viikonloppuyön tapahtumista
-
17:50
Emil Ruusuvuori sai toivotun tuloksen neljännellä yrittämällä
-
17:43
Suomalaisottelijalta harvinainen temppu judon MM-kisoissa
-
Lataa lisää