SAK:n hallituksen on tarkoitus kokoontua keskiviikkona päättämään siitä, jatkavatko useat ammattiliitot poliittista lakkoa vielä tämän viikon jälkeen. Käynnissä on kolmas yhtäjaksoinen lakkoviikko.
SAK yrittää poliittisella lakolla saada palkansaajille myönteisiä pehmennyksiä hallituksen työmarkkinauudistuksiin.
Toistaiseksi hallitus ei ole suostunut kompromissiratkaisuihin ja on toistuvasti viestittänyt, ettei hallitusta voi painostaa lakkoilulla.
Lakkojen jatkaminen olisi raskas isku kotimaiselle teollisuudelle. Muun muassa Teknologiateollisuus ja Kemianteollisuus ovat kertoneet useista alasajoista sekä lomautus- ja irtisanomisuhista yrityksissä. Satamien ottaminen mukaan lakkoon on aiheuttanut sen, että tuotteita ei saada vientiin ja monesta tuonnin kautta tulevasta raaka-aineesta on pulaa.
Metsäteollisuudessa moni tehdas on jouduttu sulkemaan väliaikaisesti, kun vienti on satamissa seis.
Lakossa ovat viime viikkoina olleet Teollisuusliiton, AKT:n, Sähköliiton ja JHL:n tietyt 7 000 työntekijää.
Näillä avainaloilla on pysäytetty vienti ja tuonti niin satamissa kuin rautateillä. Teollisuusyrityksistä lakko on kohdistettu suoraan muun muassa Outokumpuun ja SSAB:hen.
Nämä vaikuttavat päätökseen
Sekin on mahdollista, etteivät SAK:n liitot jatka lakkoa. Tilanteeseen vaikuttavat muun muassa lakkojen kansansuosio, liittojen lakkokassojen kestävyys, lakossa olevien työntekijöiden tahto jatkaa työtaistelua sekä se, onko kulisseissa käydyissä keskusteluissa löytynyt avaimia kiistatilanteen ratkaisuun.
Päätös on keskiviikkona SAK:n hallituksen käsissä.
Ay-liikettä sapettavat muun muassa paikallisen sopimisen laajentaminen, lakko-oikeuden rajoittaminen tukilakoissa, työttömyysturvan heikennykset, aikuiskoulutustuen leikkaus ja määräaikaisuuksien helpottaminen vuoden ajaksi.
Lue myös:
Uusimmat
-
21:55
MTV seuraa: Leijonat hukkasi tilaisuutensa – Tanska säikyttelee kovassa paikassa
-
21:52
Ruotsalaistähti haluaa revanssinsa – odottaa Leijonia uhmakkaana: "Hauskaa antaa heille neniin"
-
21:41
Leijonista todella karu havainto kesken MM-kisojen painepelin
-
21:17
Video: Meteori valaisi taivaan sinivihreäksi Espanjan ja Portugalin yllä
-
21:13
Iranin helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaiset alkavat tiistaina – tapahtumista määrätty tutkinta
-
21:09
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
21:03
Britannian kauhistuttava veriskandaali lääkärien ja hallituksen syytä – tuhansia kuoli saatuaan hepatiitin tai HIVin
-
21:00
"Ai siitä tuli tommonen" – asukkaat yllättyivät lopputuloksesta Kotoisa-jaksossa
-
20:45
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
20:28
Helsingissä kadonnut nuori nainen on löytynyt
-
20:25
Eminemin Hailie-tytär meni naimisiin – liikuttava isä-tytär -tanssi ikuistui kuviin
-
20:25
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
20:22
Kaksikko kidutti naista Tampereella itse tehdyllä julmalla laitteella
-
20:15
Helppo kampaus arkeen ja juhlaan – näin teet söpön lettikampauksen!
-
20:07
Pääkaupunkiseudun lähijunien liikenne palautumassa normaaliksi
-
20:04
MTV Urheilun tiedot: HJK värväsi kovan paluumuuttajan
-
19:52
Pienyrittäjät raivostuivat hallituksen leikkausaikeista: "Palkansaajat menisivät yleislakkoon"
-
19:43
Toni Korkeakunnas jälleen ratkomaan HJK:n ongelmia – edellinen jakso päättyi tylysti: "Pari kuukautta meni sulatella"
-
19:42
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
19:36
Leijonien vaihtoehdot selvillä MM-kisoissa – katastrofi tai todellinen jättiherkku
-
Lataa lisää