Lapuanhovin yrittäjälle tuomio niskoittelusta – Rasmus Takaluoman katoamiseen liittyvien videotallenteiden katoamista puitiin käräjillä
Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudessa luettiin tänään syytteet ja tuomio Lapuanhovin yrittäjälle Zaref Demirille niskoittelusta poliisia vastaan.
Ravintoloitsijan katsotaan hidastaneen poliisitutkintaa videotallenteiden luovuttamisen osalta. Poliisin mukaan hän kertoi aluksi, että sisätiloista ei ole videotallenteita. Kun poliisi kävi paikalla, tallenne löytyi, mutta poliisi ei onnistunut enää tallentamaan katoamisyön videota ennen kuin se pyyhkiytyi pois.
Aluesyyttäjä Esa Luomala luki syytteen niskoittelusta, joka kohdistuu 17.11 päivän tapahtumiin. Tuolloin ravintoloitsija antoi poliisin mukaan väärää tietoa ja vaikeutti poliisin toimintaa.
– Tuolloin vastaaja kertoi, että sisällä ei ole valvontakameraa, ainostaan ulkona. Vasta myöhemmin videopätkä sisätilojen tapahtumista ilmestyi sosiaaliseen mediaan ja poliisi sai sitä kautta tiedon asiasta.
–Nyt tiedetään, että valvontakameran näytöltä kuvatut otokset olivat siviilien ottamia, ei poliisin.
Ristiriitaisia kertomuksia
Ravintoloitsija Zaref Demir vastasi syytteisiin oikeudessa.
– Olen toiminut kuten yrittäjä toimii, enkä ymmärrä miksei poliisi tullut hakemaan tallenteita. Minä kerroin, että en osaa ottaa tallennetta.
Yrittäjän mukaan kaksi miestä, joita hän luuli poliiseiksi, tuli katsomaan tallenteita pian tapahtuman jälkeen.
– En tiedä miksi he eivät ottaneet tallennetta. Kun toiset poliisit myöhemmin tulivat, se oli jo pyyhkiytynyt pois.
Yrittäjä muistaa olleensa Helsingissä, kun ravintolan henkilökunta soitti 16. marraskuuta kahden poliisin käynnistä paikalla. He arvioivat miehet poliiseiksi. Demir lupasi heidän katsoa valvontanauhat. Hän kertoi ajatelleensa, että poliisi on kiinnostunut tappelusta tai riidasta, joka kadonneella Rasmus Takaluomalla oli ollut katoamisiltana vapaalla olleen poliisin kanssa.
– Seuraavana päivänä joku soitti taas poliisista, en ollut varma onko poliisi. Sanoin että saa hakea. Ilmoitin että en osaa käyttää.
Demirin mukaan paikalle tulleet poliisit eivät halunneet katsoa sisätilan tallenteita.
– He olivat kiinnostuneita vain ulkotilan tallenteista, väitti Demir.
Hän epäilee että asia liittyi vapaalla olleen poliisi tappeluun Takaluoman kanssa.
– Ehkä he eivät halunneet virkaveljen toiminnasta kuvaa, arvioi Demir.
Hänen mukaansa vasta viiden päivän kuluttua tuli "oikea poliisi", joka osasi ottaa tallenteen.
– Olen ilmoittanut poliisille jo 6-7 vuotta sitten, että minulla on kuusitoista kameraa sisällä ja ulkona. Heillä olisi pitänyt olla tieto siitä.
Hän ihmetteli, miksi hän on ainoa syytteen saanut koko asiassa.
– Miksi poliisi tuli vasta yhdeksän päivän jälkeen hakemaan tallennetta? Minä olen kyllä tehnyt yhteistyötä poliisin kanssa.
Käräjäoikeus antoi päätöksensä lyhyen oikeuskäsittelyn jälkeen. Oikeus katsoi, että yrittäjä on ilmoittanut aluksi poliisille, että hänellä ei ole tallennetta sisätiloista. Niskoittelusta poliisia vastaan Zaref Demir sai 40 päiväsakkoa, yhteensä 920 euroa.
Ravintoloitsija aikoo valittaa tuomiosta.
Uusimmat
-
21:17
MTV seuraa: Leijonien kurimus alkaa – Tanskan kaatoon uusiutuneella kokoonpanolla
-
21:17
Video: Meteori valaisi taivaan sinivihreäksi Espanjan ja Portugalin yllä
-
21:13
Iranin helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaiset alkavat tiistaina – tapahtumista määrätty tutkinta
-
21:09
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
21:03
Britannian kauhistuttava veriskandaali lääkärien ja hallituksen syytä – tuhansia kuoli saatuaan hepatiitin tai HIVin
-
21:00
"Ai siitä tuli tommonen" – asukkaat yllättyivät lopputuloksesta Kotoisa-jaksossa
-
20:45
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
20:28
Helsingissä kadonnut nuori nainen on löytynyt
-
20:25
Eminemin Hailie-tytär meni naimisiin – liikuttava isä-tytär -tanssi ikuistui kuviin
-
20:25
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
20:22
Kaksikko kidutti naista Tampereella itse tehdyllä julmalla laitteella
-
20:15
Helppo kampaus arkeen ja juhlaan – näin teet söpön lettikampauksen!
-
20:07
Pääkaupunkiseudun lähijunien liikenne palautumassa normaaliksi
-
20:04
MTV Urheilun tiedot: HJK värväsi kovan paluumuuttajan
-
19:52
Pienyrittäjät raivostuivat hallituksen leikkausaikeista: "Palkansaajat menisivät yleislakkoon"
-
19:43
Toni Korkeakunnas jälleen ratkomaan HJK:n ongelmia – edellinen jakso päättyi tylysti: "Pari kuukautta meni sulatella"
-
19:42
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
19:36
Leijonien vaihtoehdot selvillä MM-kisoissa – katastrofi tai todellinen jättiherkku
-
19:30
Kuningatar Camillan ex-mies Andrew Parker Bowles löysi uuden rakkaan –mielitietty on tunnettu tv-juontaja
-
19:20
Lähi-idän tutkimuksen professori: Iranissa on nyt paljon liikkuvia osia
-
Lataa lisää