Lasten apuchatissä havaittu uusi ilmiö: Kiusaajat pelkäävät nyt turvallisuutensa puolesta
SOS-Lapsikylän keskusteluavun työntekijät ovat havainneet Vantaan kouluampumisen myötä esiin nousseen uuden ilmiön. Nyt myös kiusaajat ovat kertoneet pelkäävänsä turvallisuutensa puolesta.
Kiusaamisesta keskustellaan SOS-Lapsikylän mukaan nyt kiivaasti lasten Apuu-chatissa.
– Kiusaaminen on tavallisestikin yksi yleisimmistä keskusteluaiheista, mutta nyt aihe on noussut erityisen puhuttavaksi, SOS-Lapsikylän tiedotteessa kerrotaan.
SOS-Lapsikylä avaa uuden ilmiantoväylän
SOS-Lapsikylä avaa chatissa tänään torstaina vielä uuden ilmoitusväylän, jonka avulla lapsi voi ilmiantaa koulun ja luokka-asteen tai luokan, jolla kiusataan.
Se tulee Apuu-chatin lisäksi käyttöön Sekasin-chatissa.
SOS-Lapsikylä on ilmoituksen jälkeen yhteydessä ilmiannettuihin kouluihin.
Apuu-chatin tiimivastaava Reetta Kosonen kertoo, että työkalu auttaa paikantamaan kiusaamisen ja tekemään sen näkyväksi lasten kanssa työskenteleville aikuisille, jotta kiusaamiseen voitaisi puuttua nopeammin.
– Lapsilla on korkea kynnys kertoa kiusaamisesta omalla nimellä, koska he pelkäävät kiusaajien kostoa tai ovat uupuneita sen edessä, etteivät aikuiset ole ennenkään ottaneet asiaa vakavasti, Kosonen toteaa.
– Keskusteluissa puhutaan lasten kanssa paljon kiusaamisesta, mutta harvoin saamme niistä riittävästi tietoa viedäksemme asiaa eteenpäin. Uudella työkalulla haluamme tehdä asiasta kertomisen mahdollisimman helpoksi, jotta kiusaamiseen olisi mahdollista puuttua mahdollisimman pian.
Myös kiusaamisen näkemisestä halutaan puhua
Apuu-chatissa käydyt keskustelut piirtävät SOS-Lapsikylän asiantuntijoiden mukaan raadollisen kuvan lasten kiusaamiskokemuksista.
Jätetään ulkopuolelle ja hylätään kaveriporukasta, levitetään valheita, nimitellään ulkonäköön tai muihin ominaisuuksiin liittyen, satutetaan ja käytetään väkivaltaa.
Moni lapsi kertoo kiusaamisen olevan toistuvaa ja jatkuvaa.
Lapset jakavat Apuu-chatissa kokemuksiaan kiusatuksi tulemisesta, pelostaan tulla kiusatuksi sekä siitä, kun on nähnyt toista lasta kiusattavan.
Kiusaamisen uhria usein pelottaa mennä kouluun, ja poissaolot ovat yleisiä, kun kiusaamisen toistuminen pelottaa.
Lue myös: Poliisi: Vantaan kouluampumisen motiivina kiusaaminen - uhkaili aseella myös toisen koulun oppilaita
Uusi ilmiö: Myös kiusaajat pelkäävät
Reetta Kosonen kertoo, että Vantaan kouluampumisen myötä on noussut esiin myös uusi ilmiö, kun itse joskus toisia kiusanneet ovat kertoneet pelkäävänsä uhriensa kostoa pitkienkin aikojen takaa.
Kososen mukaan pitkä aika voi lapsen maailmassa olla pari vuotta tai vain pari kuukautta.
– Voi olla, että ihan siellä eka- tai tokaluokalla on kiusannut jotakuta ja nyt ollaan ehkä yläkoulun puolella tai loppusuoralla alankoulun luokkia, ja se tuleekin uudelleen mieleen, Kosonen kertoo MTV Uutisille.
– Pelko on voinut nousta esiin hyvin vahvasti.
Kososen mukaan kiusaajan kanssa selvitetään chatissä eri vaihtoehtoja, miten asia voitaisiin selvittää.
– Ihan yhdessä puhumalla asiaa selvitetään. Pohditaan, millaiset välit kiusaajalla on sen ihmisen kanssa, jota on kiusattu ja onko hän edelleen olemassa samassa arjessa.
– Lisäksi voidaan miettiä sitä, ovatko koulun aikuiset sellaisia, jotka voisivat auttaa kiusaajaa päästä pahoittelemaan, että on toiminut väärin toista kohtaan.
Kosonen muistuttaa, että lapset vasta opettelevat sosiaalisia taitoja.
– On aikuistenkin tehtävä auttaa heitä siinä, miten voi toimia.
Lue myös: Kouluampuminen pysäytti Jokelasta selviytyneen Alviina Alametsän: "Päällimmäisenä määrätön suru"
Kiusaaminen otettava vakavasti
SOS-Lapsikylästä tähdennetään, että kaikki kiusaaminen täytyy ottaa vakavasti.
– Äärimmillään kiusaamisessa on kyse väkivallasta, joka aiheuttaa ahdistusta ja turvattomuutta loppuelämäksi, ehkäisevän työn johtaja Elina Stenvall sanoo.
– Nyt on tutkimusnäyttöön perustuvien tekojen aika. Selvittelyn ja työryhmien sijaan tarvitaan käytännön toimia, joilla kiusaamiseen todella pystytään puuttumaan.
Täältä saa apua
Nimetön ja luottamuksellinen keskusteluapu auttaa ymmärtämään tapahtunutta ja käsittelemään vaikeita tunteita ja ajatuksia turvallisessa ympäristössä. |
Uusimmat
-
02:00
Keva: Kuntapäättäjien näkemykset kuntiensa tulevaisuudesta heikentyneet rajusti
-
00:01
Finanssiala: Kolme prosenttia suomalaisista menettänyt rahaa digihuijauksissa
-
23:58
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:35
Leijonien lohkon piikkipaikka vaihtui
-
22:58
Järkyttävä jääkiekkokuolema vihloo ruotsalaispelaajaa yli puoli vuotta myöhemmin: "Ajattelen joka päivä"
-
22:29
Sami Välimäki aloitti pirteästi kauden toisen majorin – yhdysvaltalaistähti löi ennätykset uusiksi
-
22:25
Turkin tunnetuin kurdipoliitikko sai yli 40 vuotta lisää vankeutta
-
22:10
Sivusto: Tapparan mestarivahdin uusi osoite on selvillä – kaksivuotinen sopimus
-
21:53
Putin ja Xi kertoivat ydinsodasta yhdellä lauseella
-
21:38
Lewis Hamilton lausui mielipiteensä: tämä kuljettaja pitäisi palkata hänen seuraajakseen Mercedeksellä
-
21:27
Jukka Jalonen tiesi välittömästi Leijonien kylmäävän kohtalon – tiuskahti MM-areenalla: "Mitä tässä voi tehdä?"
-
21:26
Tätä shokkitappio tarkoittaa Leijonien MM-jatkon kannalta – huippupeleihin rakenteilla jättipaine
-
21:21
Turun Metsämäessä tuleen syttyneen jätekasan savunmuodostus vähentynyt, yleisellä alueella voi taas liikkua
-
21:03
Tältä hurmio näytti – katso, miten Itävallan fanit ilakoivat Leijonat-voitolla
-
20:47
Itävallan sankari latasi mahtipontisen väitteen häkellyttävästä Leijonat-voitosta – saattaa korkata oluen
-
20:40
Ruotsissa hierotaan käsiä: Leijonien taaperruksesta esiin kipeä fakta
-
20:31
Cannesin elokuvafestivaalit alkoivat – katso mieleenpainuvimmat asut!
-
20:28
Valtavia sanoja – näin Itävallassa reagoitiin sensaatiovoittoon Leijonista
-
20:16
Poliisi etsi kolaripaikalta poistunutta henkilöä
-
20:15
Deittisovellus kehotti lopettamaan selibaatin – someraivo syttyi
-
Lataa lisää