Bayer Leverkusen eteni jalkapallon miesten Eurooppa-liigan loppuotteluun.
Saksalaisseuran ja italialaisen AS Roman torstai-illan välieräkohtaaminen päättyi 2–2-tasapeliin. Leverkusen oli kuitenkin vienyt voiton joukkueiden aiemmassa kohtaamisessa ja varmisti finaalipaikkansa yhteismaalein 4–2.
Torstainen tasapeli Romaa vastaan tarkoitti samalla sitä, että suomalaisvahti Lukas Hradeckyn kipparoima Leverkusen venytti tappiottoman putkensa nyt jo peräti 49. otteluun.
Roma johti isäntinä häärännyttä Leverkusenia jo maalein 2–0, mutta saksalaisseuran onnistui nousta tasoihin lisäajan 7. minuutilla Josip Stanisicin maalilla. Leverkusenin ensimmäisestä maalista vastasi Roman Gianluca Mancini, joka teki epäonnisesti oman maalin.
Roman maalit syntyivät Leandro Paredesin tekemistä rangaistuspotkuista.
Hradecky ei ole pelannut Eurooppa-liigan pelejä tällä kaudella, ja Leverkusenin maalilla oli torstainakin Matej Kovar.
Leverkusen rikkoi Benfican ennätyksen
Uutistoimisto AFP:n ja brittilehti Guardianin mukaan Leverkusen rikkoi tuoreen tasapelinsä myötä myös portugalilaisseura Benfican vuosikymmenten takaisen ennätyksen. Portugalilaisseuran hallussa oli ollut Euroopan kärkijoukkueiden keskuudessa ennätys pisimmästä tappiottomasta putkesta kaikissa sarjoissa.
Britannian yleisradioyhtiö BBC:n mukaan Benfica pelasi tappioitta vuoden 1963 joulukuun ja vuoden 1965 helmikuun välisenä aikana. Leverkusenin hurjaan tappiottomaan putkeen kaikissa sarjoissa lukeutuu 40 voittoa.
Leverkusen saa Eurooppa-liigan loppuottelussa vastaansa Atalantan, joka kaatoi innokkaan kotiyleisönsä edessä Marseillen torstaina selvin lukemin 3–0. Atalantan maaleista Italian Bergamossa vastasivat Ademola Lookman, Matteo Ruggeri ja El Bilal Toure. Atalanta voitti välieräsarjan yhteismaalein 4–1.
Eurooppa-liigan finaali pelataan Dublinissa 22. toukokuuta.
Uusimmat
-
19:30
Kuningatar Camillan ex-mies Andrew Parker Bowles löysi uuden rakkaan –mielitietty on tunnettu tv-juontaja
-
19:20
Lähi-idän tutkimuksen professori: Iranissa on nyt paljon liikkuvia osia
-
19:17
Suurin osa euroehdokkaista pitäisi ilmastotavoitteiden lykkäämistä tuhoisana – "Tulevat sukupolvet joutuisivat maksamaan"
-
19:14
Liverpool teki valintansa: Tässä on Jürgen Kloppin seuraaja
-
19:02
Karu mediatieto: NHL-tähdellä veritulppa, kausi päättyy kuin seinään
-
19:01
Syöpäsairas lääkäri kokeili omaa kokeellista hoitoa itseensä – elossa vielä vuoden jälkeen
-
18:56
Kai bongasi yllättävän huvipuistovieraan Linnanmäellä – "Ei tule joka päivä vastaan"
-
18:46
Satojen miljardien bisnes houkuttaa Suomea – voisimmeko ottaa vastaan muiden maiden ydinjätteet?
-
18:33
Oletko nähnyt tätä nuorta naista Helsingissä? Havainnot hätänumeroon
-
18:16
Lähteet: Prinssien veljesriita sai uuden kierroksen – Harry jättää osallistumatta lapsensa kummin häihin ja pahoitti mielensä Williamin tärkeästä roolista
-
18:12
Britannian kauhistuttava veriskandaali lääkärien ja hallituksen syytä – tuhansia kuoli saatuaan hepatiitin tai HIVin
-
17:51
Poliisi tutkii hautarauhan rikkomista Kolarissa – pyytää silminnäkijähavaintoja viikonloppuyön tapahtumista
-
17:50
Emil Ruusuvuori sai toivotun tuloksen neljännellä yrittämällä
-
17:43
Suomalaisottelijalta harvinainen temppu judon MM-kisoissa
-
17:37
SM-liigaseuran niskassa miljoonavelat – merkittävä ulostulo tilanteesta
-
17:32
Lidliltä tärkeä muistutus kaupan kassalla myytävistä muovipusseista
-
17:26
HJK:n valmentajasekoilu päättyi tuplapotkuihin – Aki Riihilahti selvittää tehtyjä virheitä: "Minä olen vastuussa"
-
17:16
Omakanta-palvelun häiriö on päättynyt
-
17:11
Leijonien vastustajalle merkittävä päätös: Kevin Fialan kurinpitoasia ratkaistu
-
16:47
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
Lataa lisää