Li Andersson tietää, miksi on suosittu, ja muidenkin pitäisi ottaa siitä oppia – paljastaa erityisen lempinimensä omiensa keskuudessa

Puoluettaan suositumpi. Näin 37-vuotiasta Li Anderssonia on kuvailtu iät ja ajat.

Jos väittelyä asiasta vielä oli, tekivät Anderssonin eurovaaleissa keräämät 247 604 ääntä vasta-argumenteista ainakin toistaiseksi onttoja. Vastaavaa eurovaalipottia ei ole kukaan aiemmin Suomessa kerännyt.

Anderssonilta on viime viikot kyselty reaktioita siihen yhteen hetkeen.

Tuo hetki tapahtui 9. kesäkuuta kello 20. Silloin julkaistiin eurovaalien ennakkoäänet. Niissä vasemmistoliitto oli heti kokoomuksen jälkeen Suomen toiseksi suurin puolue.

Ruuduilla loisti puolueen, ei Anderssonin kannatus. Kaikille politiikkaa edes ohimennen seuraaville oli kuitenkin selvää, mistä hirmuinen vaalitulos johtui.

Kello 20 oli selvää, että Andersson oli viimeistään nyt noussut vasemmiston poliittiseksi supertähdeksi. Ei sellaiseksi maailmanstaraksi kuin Sanna Marin (sd.), mutta kuitenkin.

Andersson sanoo suhtautuvansa ristiriitaisesti ajatukseen, että hän on puoluettaan suurempi ja suositumpi.

– Välillä ihmiset tulevat sanomaan, että en niin puolueestasi välitä, mutta sinä puhut ihan fiksuja. Se on välillä tuntunut vähän hassulta. Olen kuitenkin puolueen edustaja ja puheenjohtaja, Andersson sanoo.

Viime viikkoina Anderssonia on onniteltu vähän kaikkialla kaupoista metroon. Jopa lentokentän turvatarkastuksen henkilöstö onnitteli. 

– Superkivaa, summaa Andersson vaalien jälkeiset tunnelmansa puhelimitse MTV Uutisille.

Alkuvuoden presidentinvaaleissa Andersson keräsi 158 579 ääntä, joka oli 4,9 prosenttia kaikista 1. kierroksen äänistä. Eurovaaleissa ääniosuus oli 13,5 prosenttia.

– Totta kai tästä ottaa myös vähän paineita, kun saa näin valtavan hienon luottamuksen. Haluan tehdä hyvää työtä. Toisaalta on aina paljon ihmisiä, jotka eivät pidä minusta tai minun politiikastani. Ei tule vain hyvää palautetta. Siksikin kapseloin hyvän ja kannustavan palautteen sydämeeni.

"Ihmiset kiittävät aika tavallisista asioista"

Andersson ei ole ensimmäistä kertaa ilmiö. Hän nousi ensimmäistä kertaa koko maan tuntemaksi nimeksi vuoden 2012 kuntavaaleissa, jolloin hän oli Turun ääniharava. Taakse jäi muun muassa nykyinen pääministeri Petteri Orpo (kok.).

Turun ylioppilaslehden kuntavaalien jälkeisessä kansijutussa Anderssonin poskille oli maalattu sateenkaariliput, selässä oli viitta, päässä kruunu ja kädessä megafoni. 

Jutussa kirjoitettiin, että Anderssonille povataan "loistavaa tulevaisuutta". Sellainen tuli. Miksi Li Andersson sitten on niin suosittu? Liki välttämätön kysymys ei ole uusi ja Anderssonilla on siihen vanha vastaus.

– Olen aina sanonut, että paremmat vastaukset saisi varmasti muilta. Sanon sen palautteen, minkä olen muilta saanut. Perustelen kantani faktoilla, en vain arvopohjalla, Andersson toteaa.

– Yhä kiitetään, että vastaan kysymyksiin selvästi ja suoraan. En kiertele ja kaartele poliitikkokielellä. Eihän tämä mikään suuri salainen resepti ole, Andersson sanoo.

Anderssonin mukaan hänen ihmiskäsityksensä on "aika optimistinen" ja se perustuu hänen mukaansa lukemattomiin keskusteluihin. 

– Ihmiset ja äänestäjät eivät loppupeleissä toivo kovin ihmeellisiä asioita. Kyllä se nyt vain on niin, että ihmiset tulevat kiittämään usein aika tavallisista asioista, Andersson sanoo.

– Pitää vaikuttaa siltä, että tietää mistä puhuu. Ettei tule tentteihin vain toistamaan ulkoa opittuja fraaseja. Pystyy käymään keskustelua, hän jatkaa.

"Ei tarvitse olla huippumalli"

Politiikka on henkilövetoistunut ja siitä on ollut osaltaan tapana syyttää mediaa. Väitteessä on varmasti myös perää. Ihmisistä saa parempia juttuja ja kuvia kuin puolueohjelmista.

Mitä yksittäisten poliitikoiden suosioon tulee, on Suomessa viime vuosina pohdittu kyllästymiseen asti Sanna Marinin suosiota. Sanaa "valovoimainen" on ollut tapana toistella. Miesten kohdalla puhutaan usein karismasta. Poliitikolla sitä joko väitetään olevan tai puuttuvan.

Valovoimaisuus ja karisma ovat, jos nyt eivät täysin, niin ainakin vahvasti ulkonäköön liittyviä asioita. Ja sillä on tutkitusti vaikutusta poliitikkojen menestykseen. 

Tuskin karismasta on haittaakaan, Andersson sanoo. Heti perään tulee mutta.

– Käsitykseni politiikasta on, että pitää hallita asiat, joista puhuu ja olla johdonmukainen sekä selkeä tekemisessään. Ihmisten pitää voida luottaa linjaan. Jos hallituksessa tehdään yhtä ja oppositiossa toista, niin eihän se ole hyvä. Tai jos oppositiossa kannat vaihtelevat kuukaudesta toiseen.

– Ei poliitikkojen tarvitse olla huippumalleja tai maailman karismaattisimpia esiintyjiä. Riittää, että hallitsee asiat, on valmis käyttämään aikaa perehtymiseen. 

Miltä se tuntuu, että toimittajat kyselevät aina henkilöön liittyviä kysymyksiä?

– Toimittajat saavat kysellä mistä haluavat. Me poliitikot voidaan sitten aina yrittää viedä keskustelua takaisin asiapolitiikkaan, Andersson vastaa.

Vihreä vasemmisto keskittää ääniään

Vasemmistopuolueiden ja vihreiden äänet ovat aluevaaleja lukuun ottamatta keskittyneet tavalla tai toisella kolmet vaalit peräkkäin.

Eduskuntavaaleissa silloinen pääministeri Marin sai suomalaiset äänestämään "taktisesti" demareita. Tuolloin Anderssonkin arvosteli sitä. Presidentinvaaleissa vihertävä vasemmistoblokki ryhmittyi tukevasti Pekka Haaviston taakse.

Eurovaaleissa oli Li Anderssonin vasemmiston vuoro. 

– Näkyy, että vasemmiston, vihreiden ja SDP:n välillä pohtivien äänestäjien liikkuvuus on suurempaa kuin ennen. Niin sanotun blokin sisällä ollaan valmiita vaihtamaan puoluetta. Siinä on tietysti haasteita, puolueiden välillä on myös selkeitä eroja, Andersson pohtii.

– Minun on aika vaikea suhtautua tähän. Minun, Marinin ja Haaviston välillä on aika isoja eroja. Me olemme erilaisia toimijoita, hän katsoo.

Vaikka vihreiden ja vasemmiston äänet jossain määrin kasautuivat kolmissa vaaleissa, voitti kokoomus ne kaikki. 

Nykyistä hallitusohjelmaa on kuvailtu historiallisen oikeistolaiseksi. Anderssonille tilanne on maukas. Kun hallitus on niin vahvasti kaiken sen kääntöpuoli, mitä itse ajaa, on piikiteltävän löytäminen helppoa. 

Viimeisissä Facebook-päivityksissään Andersson on ripittänyt hallitusta muun muassa pienituloisilta leikkaamisesta ja suhtautumisesta rasismiin. 

Tarvitseeko menestyvä poliitikko hyvän vihollisen?

– Ei se niinkään ole, että vasemmisto luo viholliskuvia. Hallitus on ihan itse luonut vastakkainasettelua. Se on tuonut esille myös sen, miten isoja erot puolueiden välillä ovat, Andersson sanoo.

– Ehkä aika, jota nyt eletään, on sellaista, että poliittinen vastakkainasettelu on näkyvästi läsnä myös ihmisten arjessa. Hallituksen leikkaukset ovat jo vaikuttaneet hyvin laajaan joukkoon ihmisiä ja lisää on luvassa, kun kehysriihen päätökset toimeenpannaan.

"Minulla sentään on avaimet puoluetoimistolle"

Poliittisen kentän vasemmalta puoliskolta aina silloin tällöin muistetaan piikitellä Jussi Halla-ahon (ps.) nauttivan kannattajiensa keskuudessa lempinimestä "mestari".

Andersson sanoo, ettei hän ole kuullut itsestään vastaavaa nimitystä. Hän on ihan vain Li. Paitsi yhdessä paikassa.

– Puoluetoimistolla, mutta vain puoluetoimistolla, on käytetty nimitystä "pomo". En ole kova pomottamaan. Minulla sentään on avaimet puoluetoimistolle, entisellä puheenjohtajalla Paavo Arhinmäellä ei ollut, Andersson naurahtaa.

Halla-aho valittiin europarlamenttiin kymmenen vuotta sitten. Klisee kuuluu, että europarlamentti on poliitikkojen hautausmaa, jonne päädytään joko varhaiseläkkeelle tai pahan poliittisen töppäyksen jälkeen. 

Halla-aho valittiin meppivuosinaan puolueensa puheenjohtajaksi ja myöhemmin eduskunnan puhemieheksi. Nyt parlamenttiin siirtyi yhtä lailla useita poliitikkoja, joiden ura ei ole jäähdyttelyvaiheessa.

– Tekisin sellaisen johtopäätöksen, että nyt parlamenttiin lähti aika paljon päättäjiä, jotka eivät ole millään tavalla lopettamassa, vaan lähtivät täysillä tekemään politiikkaa, Andersson sanoo.

– Ei ole yhtään haitaksi, että europarlamenttiin valitaan tunnettuja poliitikoita. Jos se vaikka lisäisi kiinnostusta ja näkyvyyttä. Monilla valituista on aika isot somekanavat, joiden kautta voidaan kertoa päätöksenteosta.

Vasemmistosta pääministeriksi?

Jos Li Andersson olisi piirun verran enemmän oikealla eli demari, olisi hän mahdollisesti ollut jo Suomen pääministeri. Vasemmistosta on paha kivuta pääministeriksi.

Anderssonin mukaan "valtaa ei pidä tavoitella hinnalla millä hyvänsä".

– En olisi vallan takia valmis vaihtamaan sellaiseen puolueeseen, jonka poliittiset kannat eivät kohtaa kanssani. Koko idea valtaan pääsyssä on toteuttaa niitä muutoksia, joista on puhunut, Andersson toteaa.

– Olen valinnut puolueeni siten, että se on arvoiltaan, tavoitteiltaan ja politiikaltaan kaikkein lähimpänä minua. On äänestäjistä kiinni, mitkä puolueet ääniä saavat.

SKDL:n ja SKP:n pohjalle vuonna 1990 perustetulle vasemmistoliitolle eurovaalien tulos oli sen historian paras.

Vertailu edellisiin tuloksiin ei ole edes kovin mielekästä, sillä edellisissä eurovaaleissa 6,9 prosenttia äänestäjistä kannatti vasemmistoa. Viimeisissä eduskunta-, kunta- ja aluevaaleissa kannatus on asettunut 7 ja 8 prosentin väliin.

– En ajattele, ettei vasemmistoliitto voisi koskaan olla pääministeripuolue. Eurovaalituloksessa on näkyvissä aika vahva modernien punavihreiden puolueiden nousu, Andersson katsoo.

– Tulevaisuudessa poliittiset voimasuhteet voivat olla erilaiset kuin nyt. Se edellyttää sitä, että tehdään kunnianhimoista työtä.

Lue myös: Pekka Toveri tietää, miten EU:n armeijat peruskorjataan – "Venäjää vastaan ammukset loppuisivat nopeasti"

Näin sujui Li Anderssonin ensimmäinen päivä Brysselissä – edessä tiukat neuvottelut ryhmän kokoonpanosta: "Se on ongelma"

Li Andersson äänisaaliistaan: "Olihan tuo aivan järisyttävä hetki" – lentää Brysseliin jo huomenna

Kirjeenvaihtajan kommentti: Keskiryhmille torjuntavoitto EU-vaaleissa – nyt olisi keksittävä ihmelääke suunnan kääntämiseen

Päätoimittajan kommentti: Li Anderssonin vaalitulos löi ällikällä – mutta onko vasemmistoliiton sensaatiomaisella vaalivoitolla synkkä kääntöpuoli?

Oikaisu 1.7.2024 kello 12.28: Jutussa väitettiin, että Li Andersson oli europarlamenttivaaleissa ehdolla myös edellisellä kerralla. Andersson oli ehdolla 2014, mutta ei 2019.