Liian innokkaat asunto-osakkaat ruuhkauttivat uuden järjestelmän – mitä uuden kodin omistajan pitää muistaa?
Asuntojen omistajien innokkuus siirtää asunto-osakkeensa sähköiseen muotoon on ruuhkauttanut Maanmittauslaitoksen käsittelyn.
Pahimmillaan ruuhkat voivat estää äänioikeuden käyttämisen lakisääteisissä taloyhtiöiden yhtiökokouksissa. Maanmittauslaitoksen mukaan ruuhkat olisivat helpottamassa jo keväällä.
Asuntojen omistajat muuttavat nyt paperisia osakekirjojaan sähköisiksi, kun isännöitsijältä on tullut ilmoitus, että taloyhtiö on siirtynyt uuteen huoneistotietojärjestelmään.
Huoneistotietojärjestelmä on Maanmittauslaitoksen ylläpitämä järjestelmä, jossa ylläpidetään tietoja muun muassa huoneistojen omistuksista, sekä tulevaisuudessa myös taloyhtiöiden hallinnollisista asioista.
Taloyhtiöiden piti sähköistää osakeluettelonsa MML:lle lakiuudistuksen takia viime vuoden loppuun mennessä ja tämän jälkeen osakkailla on kymmenen vuotta aikaa sähköistää osakekirjansa, joita entiseen tapaan säilytettiin paperiversioina esimerkiksi pankkien holveissa.
Maanmittauslaitokselta kerrotaan, että peräti 92 prosenttia taloyhtiöistä siirsi osakeluettelonsa järjestelmään ennen vuoden vaihdetta.
Maanmittauslaitoksen mukaan käsittelyruuhka olisi helpottamassa kevään aikana.
– Tällä hetkellä omistajanvaihdostilanteissa on noin 3–4 kuukauden jono käsittelyssä ja omien asunto-osakkeiden sähköistämisessä jono on noin puoli vuotta, kertoo Maanmittauslaitoksen johtaja Janne Murtomäki.
Murtomäen mukaan kiireellisestä tai muusta tärkeästä syystä Maanmittauslaitokseen voi olla yhteydessä ja asia luvataan käsitellä jopa parissa päivässä.
Laitoksen johtaja kertoo suuren sähköistysmäärän yllättäneen laitoksen.
– Asiamäärien kasvu yllätti meidät hieman (syksyllä), emmekä aivan pystyneet lisäämään henkilöstömäärää tässä vauhdissa. Toinen yllättävä tekijä oli, että asunnonomistajat halusivat sähköistää omat osakkeensa ja heitä on ollut sankoin joukoin meidän asiakaspalveluissamme kesästä lähtien, Murtomäki toteaa.
Voiko yhtiökokoukseen osallistua?
Kaikkiaan Suomessa on yli 90 000 asunto-osakeyhtiötä ja niissä noin 1,5 miljoonaa osakehuoneistoa.
Taloyhtiön saunavuoroista, parkkipaikoista, remonteista ja monista muista asumiseen liittyvistä kysymyksistä päätetään taloyhtiöiden yhtiökokouksissa.
Kiinteistöliiton verkkosivujen mukaan ”Yhtiökokous on pidettävä kuuden kuukauden sisällä tilikauden päättymisestä. Valtaosalla asunto-osakeyhtiöistä tilikausi on kalenterivuosi ja näissä yhtiöissä yhtiökokous on siis pidettävä viimeistään kesäkuun aikana.”
Omistusoikeuden rekisteröinti vaikuttaa esimerkiksi juuri yhtiökokoukseen osallistumisoikeuteen.
Mml:n sekä Isännöintiliiton toimitusjohtajan Mia Koro-Kanervan mukaan asuntojen ostajien kannattaa tässä hetkessä pyytää edelliseltä omistajalta valtakirja, jonka avulle he voivat osallistua uuden taloyhtiönsä yhtiökokoukseen. Lisäksi taloyhtiöiden vastikkeiden täytyy päätyä oikeaan osoitteeseen.
– Olisi toivottavaa, että [asunto]välittäjätkin huolehtisivat asuntokaupan yhteydessä, että tämänlainen valtakirja annetaan uudelle omistajalle. Näin hän saa edustaa ensinnäkin yhtiökokouksessa, Koro-Kanerva huomauttaa Viiden jälkeen -ohjelmassa.
– Jos yhtiölle ei tule tietoa siitä, että omistajuus on siirtynyt ja kaupat on tehty, niin silloin vastikkeet menevät vielä vanhalle omistajalle.
Painetta vastikkeiden nostamiseen
Koro-Kanervan mukaan suomalaiset osallistuvat taloyhtiöiden kokouksiin liian epäaktiivisesti.
– Toisaalta tässä on ollut vähän vaikeita vuosia ja vastikkeet ovat nousseet. Monella taloyhtiöllä on edessään isoja korjauksia, niin toivottavasti nämä (yhtiökokoukset) alkavat hiljalleen kiinnostamaan.
– Todennäköisesti tänä keväänä joudutaan nostamaan hoitovastikkeita. Se ilmenee sieltä kokouskutsusta, joka kannattaa lukea huolella ja kenties herättelee sitten osallistumaan sinne kokoukseen, Koro-Kanerva muistuttaa.
Katso artikkelin alussa olevalta videolta muun muassa, mitä Isännöintiliiton toimitusjohtaja ajattelee taloyhtiöiden remonttisuunnitelmista suhteessa tämän hetken taloustilanteeseen.
Uusimmat
-
14:43
Kommentti: Leijonien piilevä MM-katastrofi tiivistyy Mikael Granlundiin ja tähän puhuttelevaan faktaan
-
14:24
Presidentti Stubb sonnustautui mustiin nahkahansikkaisiin muistopäivänä – tässä syy
-
14:18
Viipurissa väitetysti räjähdys ja tulipalo öljyvarastossa – Venäjä kiistää droneiskun
-
14:08
Eden kuoli tulehdukseen – olympiaunelma murskaksi
-
13:52
Saadaanko sunnuntaiksi kuudes hellepäivä putkeen? Näillä alueilla se on mahdollista
-
13:51
"Vartijat kohtelevat romaninaisia kaupoissa hävyttömästi" – Hallitus unohtamassa romanit rasismiohjelmastaan
-
13:47
Henry Mannille uran kuudes MM-mitali
-
13:45
Joel Hallikainen nauttii uudesta aluevaltauksestaan – laulaa vanhaikodeissa: "Se on syy, että jaksan tätä"
-
13:38
Junaliikenteessä myöhästymisiä turman vuoksi
-
13:36
Violetit salamat hehkuivat kraatterissa: Tulivuori Ibu purkautui näyttävästi Indonesiassa
-
13:25
Tiedätkö, miksi tänään liputetaan?
-
13:20
Uudet vieraat löysivät leirintäalueilta kadonneiden venäläisten tilalle – "Tällaiset tiukat ajat suosivat"
-
13:20
Ihmisarka Funja-koira sai apua mielialalääkkeistä – milloin lääkkeitä harkitaan?
-
12:58
Slovakian varapääministeri: Fico ei ole enää välittömässä hengenvaarassa
-
12:43
Oleksandr Usykin voitolla kova hinta – ukrainalaismestari kiidätettiin sairaalaan
-
12:22
Kirja-arvio: Ex-suurlähettiläältä riittää kritiikkiä päähenkilöilleen Putinille ja Niinistölle
-
12:05
Kati sai elämäänsä järkyttäneen tiedon lääkäriltä, jonka tunteeton letkautus ei unohdu: "Toivon, että näinä päivinä käytettäisiin vähän toista sanoitusta"
-
11:46
Jesse Puljujärvi kiehui – kanadalaissikailusta viimeinen sana: "Katuvainen ilme"
-
11:41
Ennätystehtailu jatkui suurturnauksessa – edessä huima ratkaisu jättimäisestä rahapotista
-
11:41
Ukraina sanoo tuhonneensa Venäjän Project 266-M-sotalaivan
-
Lataa lisää