Tieliikenneonnettomuuksissa kuolleiden ihmisten määrä oli viime vuonna pienin 88 vuoteen. Asiasta kertoo Tilastokeskus tieliikenneonnettomuustilaston ennakkotietojen pohjalta.
Tieliikenteessä sattuneissa onnettomuuksissa kuoli viime vuonna 173 ihmistä, ja määrä laski edellisvuodesta 23:lla. Edellisen kerran tieliikenneonnettomuudet vaativat ihmishenkiä yhtä vähän vuonna 1935, toteaa Tilastokeskus tiedotteessaan.
Loukkaantuneita oli 3 606.
Kuolemaan johtaneita onnettomuuksia tapahtui eniten Uudellamaalla. Ahvenanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla kuolemantapauksia ei kirjattu tapahtuneen liikenteessä ollenkaan.
Kuolemantapaukset ovat tilaston perusteella olleet laskusuunnassa 2010-luvun puolestavälistä lähtien.
Yksi alle 15-vuotias kuoli
Onnettomuustilaston ennakkotiedot paljastavat eroja siinä, millä kulkuvälineellä turmiin joutuneet ovat olleet liikenteessä. Jalankulku- ja henkilöauto-onnettomuuksissa kuolleiden ihmisten määrä laski viime vuonna, mutta pakettiautolla kulkeneiden joukossa kuolleisuus nousi.
Tilastokeskuksen yliaktuaari Mervi Härkönen toteaa tiedotteessa, että pakettiautolla liikkuneita kuoli viime vuonna kymmenen ihmistä edellisvuotta enemmän. Kuolleisuuden kasvua oli hänen mukaansa myös muiden tienkäyttäjien tilastoryhmässä. Moottorikelkoilla ja traktorimönkijöillä liikkuneiden kuolinmäärät olivat Härkösen mukaan viime vuonna ennätyksellisen korkeat.
Alle 15-vuotiaita kuoli viime vuonna yksi, ja hän oli jalankulkija.
Tilastokeskus huomauttaa, että kaikki vakavaan loukkaantumiseen johtaneet liikenneonnettomuudet eivät tule poliisin ja siten Tilastokeskuksen tietoon.
Keskiviikkona Tilastokeskus julkaisi myös vuoden 2022 lopulliset tieliikenneonnettomuustilastot. Niiden mukaan tieliikenteessä kuoli toissa vuonna 196 ihmistä ja loukkaantui vakavasti 334.
Toissa vuonna liikenteessä kuolleista valtaosa eli 142 oli miehiä, mutta määrä laski vuodesta 2021.
Uusimmat
-
06:39
Nelihenkisen perheen huvipuistorannekkeet voivat maksaa yli 200 euroa – näin hinnat ovat nousseet koronaa edeltävistä vuosista
-
06:31
Vantaan kunniamurhan uhrin isä toivoo syytetylle kuolemantuomiota – "Tulisin katsomaan paikan päälle"
-
06:29
Tabu-ohjelman Marjo menehtyi pian kuvausten jälkeen – maailman yleisin ja tappavin syöpä on usein pitkään oireeton
-
06:18
Kylpylähotellissa tulipalo Siilinjärvellä – hotellissa oli reilusti toistasataa ihmistä
-
06:03
MTV selvitti: Sähköpotkulautafirmat kertovat sotkusta kulisseissa – toiminta meinasi jo loppua Suomesta
-
00:01
Sieltä se tuli: MM-kisoihin kova vahvistus Carolinasta
-
00:01
Kysely: Suomalaisten epäluottamus poliitikkoja kohtaan lisääntynyt
-
23:54
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:50
Leijonia jätettiin lisää – tällaiset asemat Suomella on nyt
-
23:16
Saksassa kuohuu EU-vaalien alla: Poliitikkoja vastaan useita hyökkäyksiä, laitaoikeiston noususta tuli keskeinen teema
-
23:09
Aftonbladet: Kuumailmapallo-onnettomuus Ruotsissa
-
22:54
Tass: Toisen maailmansodan aikaiset ammukset räjähtivät sotilasakatemiassa Pietarissa – moni saanut vammoja
-
22:27
Ukraina sallii taas ulkomailla asuvien taisteluikäisten ukrainalaismiesten uusia passinsa
-
22:02
Harvinainen yhteiskuva! Céline Dion lapsineen samassa otoksessa Mick Jaggerin kanssa
-
21:51
Mies tunkeutui Nancy Pelosin kotiin: Sai kovan rangaistuksen
-
21:36
Historioitsija Ukrainan merkityksestä: "Ihmiset ovat tienneet sen 2 500 vuoden ajan"
-
21:19
Sebastien Ogier jyrähti MM-sarjan kohuasetelmasta: "Tämä on selvästi väärin"
-
21:14
Tekoäly laitettiin katsomaan Frendejä ja Rillit huurussa -sarjaa: Näin siinä kävi
-
21:03
Tehtävistään kovien syytösten saattelemana eronneen Miss USA:n tilalle kruunattiin uusi missi
-
20:48
MTV Uutiset Tukholmassa: Video näyttää, kuinka Friends Arena muuttui todelliseksi "hornankattilaksi"
-
Lataa lisää