Lindtman MTV:lle: SDP:llä on ehto käännytyslain tukemiselle – hallitus tarvitsee lakiin opposition tukea
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman edellyttää koko hallituksen olevan valmistelussa olevan käännytyslain takana, jotta lakiesitys voi saada tukea oppositiosta. Hallituksen odotetaan lähiviikkoina antavan eduskunnalle lakiesityksen, joka mahdollistaa poikkeusoloissa Venäjän masinoimien siirtolaisten käännyttämisen itärajalta.
Lakiesitys tarvitsee eduskunnassa viiden kuudesosan enemmistön, joten myös suuri osa oppositiosta tarvitaan lain taakse.
SDP:n puheenjohtajaa Antti Lindtmania kuitenkin arveluttaa pahasti se, saako valmistelussa oleva käännytyslaki kaikkien hallituspuolueiden hyväksynnän.
Erityisesti Rkp:n kanta on auki ja puolue toisti eilen, ettei se edellytä kansanedustajiltaan ryhmäkuria päätöksessä.
SDP edellyttää kaikkien hallituspuolueiden tukevan lakiesitystä, jotta se voi itse antaa esitykselle tukensa.
– Tässä on rajalain osalta epäselvää, mikä on koko hallituksen kanta. On välttämätöntä, että hallituspuolueet ovat yksituumaisesti tämän kokoluokan asian takana. Se on edellytyksenä sille, että voi sen jälkeen hakea oppositiolta tukea, Lindtman sanoo MTV Uutisille.
Venäjän hybridivaikuttamista vastaan luotava lakiesitys on todennäköisesti ristiriidassa ihmisoikeussopimusten kanssa, koska mahdollisuus turvapaikkahakuun voitaisiin hetkeksi keskeyttää itärajalla.
Juridisesti yhtälö on äärimmäisen vaikea ja moni puolue odottaa oikeusoppineiden ja perustuslakivaliokunnan kantoja esitykseen.
Näin tekevät myös Sdp ja Rkp.
Sdp:n Lindtman pitäisi kuitenkin ennenkuulumattomana, jos hallituspuolueet olisivat esityksestä erimielisiä.
– Se on ennenkuulumatonta, että hallituksen piirissä voitaisiin edes ajatella tämän kokoluokan asiassa heittäytyä toimitusministeristöksi, joka toisi erimielisiä esityksiä eduskuntaan, hän toteaa.
SDP:tä ja keskustaa tarvitaan
Poikkeusoloihin luotava lakiesitys vaatii eduskunnassa viiden kuudesosan enemmistön. Ainakin oppositiopuolueet vihreät ja Vasemmistoliitto ovat olleet hyvin kriittisiä käännytyslaille.
Lakiesitys tarvitsee oppositiosta Sdp:n ja keskustan ääniä.
Sdp:lle ei näillä näkymin olisi ongelma se, jos Rkp:ssä joku yksittäinen kansanedustaja äänestäisi lakiesitystä vastaan. Hallituspuolueiden olisi kuitenkin oltava lakiesityksen takana, jotta myös Sdp voisi sitä tukea.
– Katsomme kokonaisuutta perustuslakivaliokunnan käsittelyn jälkeen. Haluamme kuulla kuitenkin myös sen, ovatko kaikki hallituspuolueet esityksen takana, Lindtman sanoo.
Jos perustuslakivaliokunta ei näe lakiesitykselle suuria esteitä, laki todennäköisesti hyväksytään eduskunnassa. Erityisesti turvallisuusviranomaiset ovat korostaneet lakihankkeen olevan tärkeä kansalliselle turvallisuudelle.
Uusimmat
-
02:00
Keva: Kuntapäättäjien näkemykset kuntiensa tulevaisuudesta heikentyneet rajusti
-
00:01
Finanssiala: Kolme prosenttia suomalaisista menettänyt rahaa digihuijauksissa
-
23:58
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:35
Leijonien lohkon piikkipaikka vaihtui
-
22:58
Järkyttävä jääkiekkokuolema vihloo ruotsalaispelaajaa yli puoli vuotta myöhemmin: "Ajattelen joka päivä"
-
22:29
Sami Välimäki aloitti pirteästi kauden toisen majorin – yhdysvaltalaistähti löi ennätykset uusiksi
-
22:25
Turkin tunnetuin kurdipoliitikko sai yli 40 vuotta lisää vankeutta
-
22:10
Sivusto: Tapparan mestarivahdin uusi osoite on selvillä – kaksivuotinen sopimus
-
21:53
Putin ja Xi kertoivat ydinsodasta yhdellä lauseella
-
21:38
Lewis Hamilton lausui mielipiteensä: tämä kuljettaja pitäisi palkata hänen seuraajakseen Mercedeksellä
-
21:27
Jukka Jalonen tiesi välittömästi Leijonien kylmäävän kohtalon – tiuskahti MM-areenalla: "Mitä tässä voi tehdä?"
-
21:26
Tätä shokkitappio tarkoittaa Leijonien MM-jatkon kannalta – huippupeleihin rakenteilla jättipaine
-
21:21
Turun Metsämäessä tuleen syttyneen jätekasan savunmuodostus vähentynyt, yleisellä alueella voi taas liikkua
-
21:03
Tältä hurmio näytti – katso, miten Itävallan fanit ilakoivat Leijonat-voitolla
-
20:47
Itävallan sankari latasi mahtipontisen väitteen häkellyttävästä Leijonat-voitosta – saattaa korkata oluen
-
20:40
Ruotsissa hierotaan käsiä: Leijonien taaperruksesta esiin kipeä fakta
-
20:31
Cannesin elokuvafestivaalit alkoivat – katso mieleenpainuvimmat asut!
-
20:28
Valtavia sanoja – näin Itävallassa reagoitiin sensaatiovoittoon Leijonista
-
20:16
Poliisi etsi kolaripaikalta poistunutta henkilöä
-
20:15
Deittisovellus kehotti lopettamaan selibaatin – someraivo syttyi
-
Lataa lisää