Linnanmäen ranneke jo 51 euroa! Näin paljon nelihenkisen perheen huvipuistopäivä ruokineen voi maksaa
Paljonko vierailu huvipuistossa kustantaa ensi kesänä? Hupipäivään saa kulumaan pitkän pennin, mutta vierailuajankohdallakin on merkitystä.
Kesällä 2024 ranneke Linnanmäelle maksaa jo 51 euroa. Hinta on noussut neljä euroa viime vuodesta. Iltaranneke puolestaan kustantaa 41 euroa; sillä saa oleilla helsinkiläishuvipuistossa iltakuudesta eteenpäin.
Rannekkeen hinnasta uutisoi ensimmäisenä Helsingin Uutiset.
Yksittäinen lippu laitteeseen kustantaa jo 11 euroa. Erillistä lastenranneketta ei enää ole olemassa. Sisäänpääsy on edelleen ilmainen.
Tämä oli Linnanmäen rannekkeen hinta vuonna 2000
Hinnat ovat vuosien varrella kivunneet tasaisesti. Vuonna 2012 ranneke kustansi 37 euroa aikuiselta; jo tuolloin kuvasimme hintoja "huimiksi".
Vuonna 2000 Helsingin Sanomat uutisoi, että Linnanmäen ranneke maksaa ranneketyypistä riippuen 65–95 markkaa. Tilastokeskuksen kurssilaskurin mukaan hinta olisi vuoden 2023 euroina ollut noin 16,72–24,44 euroa.
Kertalippu laitteeseen maksoi tuolloin seitsemän markkaa, laskurin mukaan siis noin 1,80 euroa.
Linnanmäelle oli myös sisäänpääsylippu, josta joutui pulittamaan 15 markkaa, mutta sesonkiaikana paikallisliikenteen lippu takasi maksuttoman sisäänpääsyn.
Lue myös: Marko turvautui ruokaostoksilla monen suosimaan niksiin – tuli tavallista kalliimpi kahvipaketti
Tällainen on hinta Tykkimäessä ja Särkänniemessä
Kouvolassa sijaitsevassa Tykkimäessä käytössä on edelleen lastenranneke. Huvipuistoranneke alle 120-senttiselle maksaa 33 euroa, yli 120-senttiselle 40 euroa. Iltaranneke alle 120-senttiselle kustantaa 23 euroa, pidemmille 30 euroa, ja sillä saa huvitella kello 16 alkaen.
Laitelippu maksaa seitsemän euroa.
Tampereella sijaitsevan Särkänniemen rannekkeiden hinta vaihtelee ostoajankohdan suosion mukaan.
– Päiväkohtaisen rannekkeen hinnoittelu on dynaaminen, hinnat nousevat kysynnän mukaan, puisto kertoo sivullaan.
Särkänniemi-ranneke maksoi jutunteon hetkellä maaliskuussa kesäkuun ensimmäisenä päivänä 29 euroa, heinäkuun ensimmäisenä päivänä 42 euroa, mutta heinäkuun toisena päivänä 37 euroa.
Huvipuistopäivän hinta ruokineen 2012 vs. 2024Huvipuistopäivään saa uppoamaan sievoisen summan rahaa, jos rannekkeiden lisäksi ostaa vielä ruoat koko perheelle. MTV Uutiset laski vuonna 2012 nelihenkisen perheen huvipuistopäivän kulut. Näihin sisältyivät paikan päältä ostetut rannekkeet sekä hampurilaisateriat.
Kesällä 2023 hampurilaisateriasta sai Linnanmäellä pulittaa ravintolasta riippuen 10,70–18,90 euroa. Halvempia burgeriateriat olivat Lintsiburger-ravintolassa, kun taas Hurlumhei-ravintolassa ateriahinnat kipusivat lähemmäs 20 euroa. Linnanmäki ei vielä ole julkaissut ruokien hintoja kesälle 2024.
Huvipuistopäivän hinta Linnanmäellä nelihenkiselle perheelle vuonna 2024 voi siis hieman hampurilaisateriasta riippuen olla noin 247–280 euroa. |
Katso myös: Etkö osaa viheltää? Näillä vinkeillä opit – pyysimme opetteluapua Linnanmäen Sirkuskoulusta
Lähteet: Tilastokeskus, HS, huvipuistojen sivut, Helsingin Uutiset
Uusimmat
-
08:38
Reetta Hurskeen salainen haavei jäi toteutumatta – huippuaika syntyi, vaikka alku näytti pahalta: "Ajattelin, että voi herran jestas"
-
08:31
Tänään liputetaan kahdesta syystä
-
08:28
Näitä tietoja autosi kerää sinusta – asiantuntijat muistuttavat riskeistä: "Moni autoilija ei vain tule ajatelleeksi"
-
08:25
Parisuhdekriisissä painivat Jennifer Lopez ja Ben Affleck nähtiin viimein yhdessä
-
08:03
Hirvenmetsästys päättyi karulla tavalla Kuhmossa – mies ampui toveriaan kiväärillä käteen
-
08:01
Kevytmoottoripyörä katkesi kahtia keulimiskolarissa Oulun mopomiitin jälkimainingeissa
-
08:00
Video Jesse Puljujärven vuodentakaisesta tilasta vetää hiljaiseksi – paluu tästä hetkestä tuntuu jo ihmeeltä
-
07:48
Tyrmäävät luvut: NHL:ssä edessä maaginen seiskapeli
-
07:29
Aktivistimummon ja nuorten parhaat lahjavinkit ammattiin tai ylioppilaaksi valmistuvalle – "Siitä voisi olla tulevaisuudessa hyötyä"
-
07:29
Hirmumyrsky olisi täysin mahdollinen Suomessa – lähellä on jo käyty
-
07:22
Tyson Fury hoippui kuin usvassa – brutaali kehävideo iskuista, jotka käänsivät MM-ottelun Oleksandr Usykille
-
07:06
Pörssisähkön keskihinta jää myös tänään miinukselle
-
07:04
MTV Puolassa: Suomessa etenevä käännytyslaki huolettaa rajalla siirtolaisia auttavia – "Tehkää käännytyksiä, jos haluatte ruumiita"
-
07:00
Kuvataiteilija Maarit alkoi yllättäen sokeutua opiskeluaikanaan – eli vuosikymmenen täysin väärän diagnoosin kanssa: "Tämä on niin harvinainen sairaus"
-
06:58
Aleksander Barkoville NHL-palkintopysti!
-
06:58
Zelenskyi: Ukrainan liittolaiset pelkäävät Venäjän mahdollista tappiota sodassa
-
06:34
Luonnonsuojelualueen kupeeseen ilmestyi iso lämpöputki Espoossa, asukkaat tyrmistyivät: "Syvää surua ja järkytystä"
-
06:30
Leijonat-järkäle runteli Kanadan NHL-kultapoikaa – sitten tuli vihat niskaan: "Tulivat päälle"
-
06:29
Syöpä vai sittenkin jotain viatonta? Tätä kaikkea ihon alta löytyvä patti voi olla
-
06:02
Tuomas Korkeamäki on ollut viisi vuotta jumissa väliaikaisella osastolla: "Et koskaan täysin tiedä, mitä lapsellesi tapahtuu"
-
Lataa lisää