Valtaosa suomalaisista arvioi, että taloustilanne on huonompi kuin vuosi sitten – EK iloitsee yritysten luottamuslukuja
Reilut 70 prosenttia kuluttajista arvioi joulukuussa, että Suomen taloustilanne on huonompi kuin vuosi sitten. Asia ilmenee Tilastokeskuksen tuoreesta kuluttajien luottamustutkimuksesta.
Vain kuusi prosenttia kyselyyn vastanneista näki Suomen taloustilanteen parempana kuin vuotta aiemmin.
Yli 40 prosenttia vastaajista uskoi Suomen talouden edelleen heikkenevän seuraavan vuoden aikana. Hieman alle viidennes sen sijaan uskoi, että maan taloustilanne paranee.
Kyselytutkimukseen vastasi reilut 1 200 Suomessa asuvaa ihmistä joulukuun kahdella ensimmäisellä viikolla.
EK iloitsee
Elinkeinoelämän talousluottamus nousi joulukuussa kaikilla neljällä päätoimialalla, ilmenee Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) luottamusindikaattorista. Viimeksi vastaava tilanne on EK:n mukaan nähty lokakuussa vuonna 2021.
Eniten luottamus nousi marraskuun lukemiin verrattuna rakennusalalla. Noususta huolimatta rakennusalan luottamus oli joulukuussa kaikkein matalimmalla tasolla indikaattorin päätoimialoista.
Seuraavaksi eniten luottamus nousi joulukuussa palvelualalla. Teollisuudessa ja vähittäiskaupassa luottamus puolestaan nousi yhden pisteen verran kummallakin alalla.
Uusimmat
-
08:04
Silja Kosonen hirmukisassa Los Angelesissa – suomalaiselta komea kaari
-
07:48
Uimavesi kylmeni 10 asteella, vaikka sää pysyi helteisenä – meteorologi selittää ilmiön
-
07:47
Leijonille armotonta piikittelyä Kanada-ottelun alla
-
07:32
Leijonien rakastettu isähahmo ihailee Jesse Puljujärveä – tietää elävästi tämän kokeman helvetin: "On rajua"
-
07:31
Eläinlääkäri kertoo, miksi ei antaisi koiralleen raakaa kanaa tai kalaa
-
07:25
Zelenskyi pelkää Venäjän valmistelevan hyökkäysaaltoja – tekee harvinaisen myönnön
-
07:25
Lakko-oikeutta koskevat rajoitukset tulevat voimaan tänään
-
07:16
Kysely: Suomalaiset vaativat oman maan edun ajamista EU:ssa – puolueen näkökulma vähemmän tärkeä
-
07:03
Anton Lundell astui isosti esiin! Floridan Stanley Cup -jahti askelta pidemmälle
-
07:03
"Ihan järjetön" – Leijonat varuillaan merkillisen superkyvyn kanssa
-
07:01
Henna Peltonen saa Tauskin herkistymään kesken haastattelun: "Olet unelmieni mies"
-
06:39
Nelihenkisen perheen huvipuistorannekkeet voivat maksaa yli 200 euroa – näin hinnat ovat nousseet koronaa edeltävistä vuosista
-
06:31
Vantaan kunniamurhan uhrin isä toivoo syytetylle kuolemantuomiota – "Tulisin katsomaan paikan päälle"
-
06:29
Tabu-ohjelman Marjo menehtyi pian kuvausten jälkeen – maailman yleisin ja tappavin syöpä on usein pitkään oireeton
-
06:18
Kylpylähotellissa tulipalo Siilinjärvellä – hotellissa oli reilusti toistasataa ihmistä
-
06:03
MTV selvitti: Sähköpotkulautafirmat kertovat sotkusta kulisseissa – toiminta meinasi jo loppua Suomesta
-
00:01
Sieltä se tuli: MM-kisoihin kova vahvistus Carolinasta
-
00:01
Kysely: Suomalaisten epäluottamus poliitikkoja kohtaan lisääntynyt
-
23:54
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:50
Leijonia jätettiin lisää – tällaiset asemat Suomella on nyt
-
Lataa lisää