Putin vannoi virkavalan – "Tehnyt itsestään stalinmaisen hallitsijan"
Vladimir Putin, 71, aloittaa tänään viidennen presidenttikautensa Venäjällä.
Putin voitti näytösluonteiset vaalit maaliskuussa. Virallinen äänisaalis oli yli 88 prosenttia. Todellisia vastaehdokkaita Putinilla ei ollut.
MTV Uutiset Livessä seurataan virkaanastujaisten alkua suorana kello 12 alkaen kokeneen Venäjään erikoistuneen toimittajan Mirja Kivimäen kanssa.
MTV:n ulkomaantoimituksen päällikkönä toimiva Kivimäki arvioi, mitä Putinin viides kausi presidenttinä tarkoittaa.
– Putin on tehnyt itsestään stalinmaisen hallitsijan. Mitään poliittisia muutoksia ei voi tapahtua ennen kuin Putin väistyy, Kivimäki sanoo.
Perinteisesti juhlava seremonia järjestetään Kremlin Pyhän Andreaksen salissa. Tilaisuuteen on kutsuttu Venäjän silmäätekevien lisäksi myös ulkomaista diplomaattikuntaa, joista ainakin Ranskan suurlähettiläs aikoo saapua paikalle.
Ulkoministeriöstä kerrottiin STT:lle, että Suomen Moskovan-suurlähettiläs ei aio osallistua virkaanastujaisiin. Samoin ovat ilmoittaneet toimivansa myös muun muassa Puola, Tshekki ja Baltian maat.
Puheessaan Putin sanoi Venäjän olevan valmis avaamaan suhteita muihin maihin. Venäjän suhteet länsimaihin käytännössä katkesivat maan aloitettua laittoman hyökkäyssodan Ukrainassa helmikuussa 2022.
Putinin mukaan länsimaiden täytyy tehdä valinta, sillä Venäjä ei sulje ovea keskustelulta.
Muutoksia hallitukseen?
Virkaanastujaiset järjestetään tällä kertaa vain kaksi päivää ennen perinteistä voitonpäivää, jota aiotaan juhlistaa Moskovassa sotilasparaatilla.
Virkavalan vannomisen lisäksi Putinin odotetaan pitävän lyhyen puheen. Etukäteen on myös uumoiltu mahdollisia muutoksia Venäjän hallituksen kokoonpanoon. Hallituksen on muodollisesti erottava presidentin aloittaessa uuden kuuden vuoden pituisen virkakauden.
Putin on ollut yhtäjaksoisesti Venäjän presidenttinä vuodesta 2000 lukuun ottamatta yhtä neljän vuoden taukoa vuosina 2008–2012.
Uusimmat
-
15:36
Onko Petteri Orpo huolissaan turvallisuudestaan? Näin pääministeri vastaa
-
15:30
Pernilla Böckerman vaihtoi hiustyyliä – seuraajat haltijoissaan: "Ihan täydellinen"
-
15:11
Näky lentokoneen ikkunasta aiheutti paniikin lentokoneessa Intiassa
-
15:09
Annimari Kortteen uran viimeinen kausi käynnistyi nihkeästi
-
15:02
Haluatko auttaa pörriäisiä omalla kotipihallasi? Olennaista on hallittu hoitamattomuus
-
14:43
Kommentti: Leijonien piilevä MM-katastrofi tiivistyy Mikael Granlundiin ja tähän puhuttelevaan faktaan
-
14:24
Presidentti Stubb sonnustautui mustiin nahkahansikkaisiin muistopäivänä – tässä syy
-
14:18
Viipurissa väitetysti räjähdys ja tulipalo öljyvarastossa – Venäjä kiistää droneiskun
-
14:08
Eden kuoli tulehdukseen – olympiaunelma murskaksi
-
13:52
Saadaanko sunnuntaiksi kuudes hellepäivä putkeen? Näillä alueilla se on mahdollista
-
13:51
"Vartijat kohtelevat romaninaisia kaupoissa hävyttömästi" – Hallitus unohtamassa romanit rasismiohjelmastaan
-
13:47
Henry Mannille uran kuudes MM-mitali
-
13:45
Joel Hallikainen nauttii uudesta aluevaltauksestaan – laulaa vanhaikodeissa: "Se on syy, että jaksan tätä"
-
13:38
Junaliikenteessä myöhästymisiä turman vuoksi
-
13:36
Violetit salamat hehkuivat kraatterissa: Tulivuori Ibu purkautui näyttävästi Indonesiassa
-
13:25
Tiedätkö, miksi tänään liputetaan?
-
13:20
Uudet vieraat löysivät leirintäalueilta kadonneiden venäläisten tilalle – "Tällaiset tiukat ajat suosivat"
-
13:20
Ihmisarka Funja-koira sai apua mielialalääkkeistä – milloin lääkkeitä harkitaan?
-
12:58
Slovakian varapääministeri: Fico ei ole enää välittömässä hengenvaarassa
-
12:43
Oleksandr Usykin voitolla kova hinta – ukrainalaismestari kiidätettiin sairaalaan
-
Lataa lisää