Jotkin eläinlajit ovat Luonnonvarakeskuksen mukaan kärsineet tuulivoimaloiden rakentamisesta – oletetut vaikutukset kaataneet kokonaisia hankkeita
Luonnonvarakeskus (Luke) alkaa selvittää 14 tuulivoimayhtiön yhteishankkeessa tuulivoiman vaikutuksia niin sanottuihin direktiivilajeihin eli suteen, metsäpeuraan ja maakotkaan sekä poronhoitoon ja poronhoidon kustannuksiin.
Lisäksi selvityksessä kartoitetaan metsästäjien näkemyksiä ja kokemuksia tuulivoiman vaikutuksista metsästykseen.
– Tuulivoimaloiden rakentamisella ja tuulivoimatuotannolla voi olla sekä negatiivisia että positiivisia vaikutuksia luonnonvaraisiin eläinlajeihin, Luke toteaa tiedotteessaan.
– Tuulivoimala-alueet voivat vähentää joidenkin lajien elinympäristöjen määrää ja lisääntymismahdollisuuksia, kasvattaa kuolleisuutta törmäysten vuoksi tai toimia karkotteena. Toiset lajit voivat puolestaan hyötyä tuulivoimatuotannon aiheuttamasta elinympäristön muutoksesta esimerkiksi siten, että ravinnon saatavuus lisääntyy tai riski joutua saaliiksi vähenee.
Oletetut vaikutukset kaataneet jopa kokonaisia hankkeita
Tuulivoiman vaikutuksia eläimistöön on Luken mukaan tutkittu Suomessa vähän. Nyt käynnistyneen hankkeen kohteena olevista lajeista kotimaiset tutkimukset puuttuvat kokonaan.
– Yhä useammin tuulivoimahankkeissa törmätään direktiivilajeihin, muutoin suojeltuihin tai erityisen intressin kohteena oleviin lajeihin. Oletetut vaikutukset ovat jopa kaataneet kokonaisia hankkeita Suomen Tuulivoimayhdistyksen toimitusjohtaja Anni Mikkonen toteaa tiedotteessa.
– Tutkimustietoa vaikutuksista on ennestään vähän, mutta nyt käynnistyvässä Luken vetämässä tutkimuksessa niitä viimein selvitetään.
Lue myös: Aurinkovoimalla tuotetaan vasta alle prosentti Suomen sähköstä – nyt kiinnostus on "räjähtänyt"
Muista maista saadut tutkimustulokset eivät ole suoraan sovellettavissa Suomessa
Muissa maissa tehdyissä tutkimuksissa tuulivoiman vaikutukset eri eläinlajeihin ovat vaihdelleet muun muassa vuodenajan, sukupuolen, petojen määrän ja elinympäristön mukaan.
Etenkin lisääntymisaikana vaikutukset ovat olleet voimakkaampia kuin muina vuodenaikoina.
Tuulivoiman vaikutusten on todettu vaihtelevan myös sen mukaan, onko voimala-alue vasta rakenteilla vai jo käytössä. Joillakin lajeilla rakentamisen aikaiset vaikutukset ovat olleet voimakkaampia kuin voimaloiden tuotantovaiheen aikaiset vaikutukset, mutta tuloksia ei voi yleistää kaikkiin lajeihin.
– Muualta saatuja tutkimustuloksia ei voi välttämättä soveltaa suoraan Suomen oloihin, koska vaikutusten on havaittu riippuvan muun muassa metsien ja muiden elinympäristötyyppien vaihtelusta, maaston korkeuseroista ja ihmistoiminnasta. Siksi tuulivoimaloiden vaikutuksista on tärkeää saada tutkimustietoa myös meidän oloissamme, hankkeen koordinaattorina toimiva Luken erikoistutkija Ari Nikula sanoo.
Eläimiä varustetaan GPS-paikantimilla
Tutkimuksissa hyödynnetään useita jo tähän mennessä kerättyjä aineistoja eläinten esiintymisestä tuulivoimala-alueilla ja niiden ympäristöissä. Tutkimuksia tehdään myös varustamalla eläinyksilöitä GPS-paikantimilla ja seuraamalla niiden liikkumista tuulivoimaloiden lähialueilla.
Hankkeen tavoitteena on tuottaa ohjeita, joilla tutkimusten kohteena olevien lajien elinympäristövaatimukset voidaan ottaa entistä paremmin huomioon sijoitettaessa tuulivoimaloita.
Tuulivoiman rakentaminen jatkuu runsaana
Tuulivoimaa on rakennettu viime vuosina runsaasti ja rakentaminen jatkuu tulevinakin vuosina voimakkaana.
Eniten tuulivoimaloita on rakennettu Pohjois-Pohjanmaan, Lapin ja Pohjanmaan maakuntiin. Myös suunnitteilla olevia voimaloita on eniten näissä maakunnissa. Seuraavaksi eniten suunnitteilla olevia hankkeita on Etelä-Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla, Keski-Suomessa ja Kainuussa.
Vuoden alussa alkanut hanke on viisivuotinen, ja se päättyy vuonna 2027. Hankkeen rahoitukseen osallistuvat Luke ja 14 tuulivoimayhtiötä yhdessä. Hankkeen toteuttamisesta vastaa Luke.
Uusimmat
-
11:14
Löytyykö pihaltasi? Yleinen "rikkaruoho" onkin superherkku: "Nyt on juuri paras hetki"
-
11:06
10-vuotias lapsi jäi auton alle Espoossa
-
11:00
Katy Perry kyynelehti tv-ohjelmassa
-
10:58
Suora lähetys: Vornanen kertoo, miksi ampui "varoituslaukauksen"
-
10:58
Viiltävä huomio läksytyksestä Jesse Puljujärvelle: Jukka Jalonen "paljasti itsensä"
-
10:58
Leijonien on pysäytettävä MM-turnauksen vaarallisin pelaaja – "Suomelle iso ongelma"
-
10:32
Ahvenanmaalla ankara hallayö: -6,5 astetta
-
10:30
Vanha Leijonien tappaja häärii nyt Kanadan MM-joukkueen taustalla – porkkanana kova NHL-turnaus: "Jos tulee tänne, ei siitä haittaakaan ole"
-
10:08
Poliisilta uutta tietoa Postipuiston kuolemantapauksesta
-
10:00
Sanna Marinin uusia kuvia ylistetään: "Upea kansanvälinen tähti"
-
09:54
Sami Välimäki jätti suurturnauskarsinnan kesken
-
09:40
Tällainen on uusi käännytyslaki – Rantanen: "Hallitus tietoinen jännitteistä"
-
09:23
Tappaako kyyn purema koiran? Entä saako kyyn tappaa? Eläinlääkärit vastaavat
-
09:08
Ruotsissa isot otsikot: Leijonia odottaa "kauhuelokuva"
-
09:02
Erohuhujen keskellä oleva Jennifer Lopez saapui punaiselle matolle – yksi asia kiinnitti huomion
-
09:00
Lukas Hradeckyn kauden huipennukseen liittyy yksi polttava kysymys – "En missään nimessä halua vaikuttaa asiaan"
-
08:52
Moni suomalainen tunnustaa kokeneensa remonttikatastrofin – vältä nämä kolme kalliiksi käyvää virhettä
-
08:48
Ketjukolari Hämeenlinnanväylällä
-
08:29
Leijonien ykköstähti vastasi viimein huutoon – Olli Jokiselta lupauksia antava huomio: "Nyt oli hyvä"
-
08:04
Suomalaisfanin pöyhkeä ilmoitus käänsi päitä Prahassa – näin Leijonien kinkkinen tilanne näkyi MM-areenalla
-
Lataa lisää