Maajussi-Villen ja morsianehdokkaan keskustelu saa perhosia vatsaan: "En näe mitään syytä, miksei olisi lottovoitto"
Maajussi-Ville ja muita morsianehdokkaita myöhemmin saapunut Elisa pääsevät viettämään ensimmäisen kahdenkeskisen hetken.
Maajussille morsian -ohjelmassa rakkautta etsivät maajussit pääsevät tutustumaan puolisoehdokkaisiinsa paremmin Naantalissa ryhmätreffeillä.
Ryhmätreffipäivän aikana toisiinsa pääsevät tutustumaan paremmin maajussi-Ville ja hänen morsianehdokkaansa Elisa, joka saapui Naantaliin muita puolisoehdokkaita myöhemmin.
Kahdenkeskisen hetkensä aikana Ville ja Elisa keskustelevat muun muassa Elisan ammatista rakennusalalla sekä hänen suhteestaan maaseutuun. Kaksikko pohtii hetken jälkeen tahoillaan, ettei kasvotusten tapaaminen ollut pettymys kummallekaan.
Kaksikko keskustelee myös siitä, millaisia he ovat tahoillaan parisuhteissa sekä miten toimivat, kun erimielisyyksiä ilmenee.
– Voi tahattomasti loukatakin jotain, tai ei itse aina (sitä) hoksaakaan. Niin miten näet tuommoiset asiat, ettei ole ainoastaan sitä hymyilyä, Ville tiedustelee Elisalta.
– Ei ovet pauku, siihen en pyri, mutta kyllä asioista voi olla eri mieltä, ja sitten niistä keskustellaan. Riitoja tulee ja niistä sitten sovitaan mahdollisimman pian kyllä, Elisa pohtii.
Ville pohtii treffihetken jälkeen kameroille keskustelun Elisan kanssa olleen vaivatonta. Hän kertoo myös "nostavansa hattua" Elisalle siitä, että tämä tuli mukaan paikalle päivää myöhemmin, kuin muut naiset. Pikatreffeillä Elisa ja Ville tapasivat toisensa etäyhteydellä.
– Pystyi antamaan noinkin hyviä vastauksia kysymyksiin, oli todella positiivista.
– Joo Elisa oli kyllä... En näe hänessä mitään syytä, miksei olisi lottovoitto. Siinä oli kaikki ainekset siihen. Vähintäänkin kuusi oikein, Ville myhäilee treffien päätteeksi.
Katso yllä olevalta videolta, mitä maajussi-Ville ja Elisa keskustelivat parisuhteista.
Maajussille morsian MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla maanantaisin klo 20 alkaen.
Maajussille morsian: Kaikki tarinat MTV Katsomossa maanantaisin.
Ohjelmat ovat katsottavissa myös C Moressa.
Uusimmat
-
13:16
Hallitus sai eduskunnan luottamuksen talousvälikysymyksessä
-
13:16
Leijonien MM-ketjut aivan uusiksi! NHL-mies pois Mikael Granlundin rinnalta
-
13:12
Alkoholilain käsittelystä tuli "käsikirjoitettu näytelmä"
-
13:04
Tarkoittaako "verkkaisesti" nopeasti vai hitaasti?
-
13:02
Presidentti Stubb vahvisti kiistellyt lakkolait
-
12:53
TUTO hoiti velvoitteensa ja sai Mestis-lisenssin
-
12:39
Ukrainan kärkikenraali: Kiovan joukot valmistautuvat maahyökkäykseen
-
12:37
Työryhmä: Täyskielto venäläisten kiinteistöhankinnoille – suora lähetys 13.30
-
12:32
Jos tapaat tämän naisen, soita 112
-
12:30
Bussiturma suomalaisten suosimassa lomakohteessa – syy mysteeri
-
12:29
Kylmä peruttu? Pekka Pouta: "Näyttää enemmän kesältä"
-
12:20
Chrissy Teigen poseerasi 10 vuotta sitten yläosattomissa Sports Illustrated -lehdessä – teki nyt comebackin!
-
12:18
Miestä syytetään äitinsä taposta Vantaalla – työnsi sormet silmiin
-
12:11
Murhaepäily Lahdessa: 31-vuotias kuoli raakaan väkivaltaan, kaksi vangittu – suuri aineisto hidastaa tutkintaa
-
11:56
HS: Suomeen yleistuki vuonna 2026 – näin se toimii
-
11:53
Leijonien ongelmakohta vaatii kipeästi ratkaisuja – asiantuntijalta kiehtova ehdotus Jesse Puljujärvestä: "Toisi suoraviivaisuutta"
-
11:33
Ylen juontajat repesivät suorassa lähetyksessä, kun tekniikka heittäytyi "totaalisen yhteistyökyvyttömäksi"
-
11:26
Ruumiinavaus vahvisti: Supertulinen sipsi tappoi 14-vuotiaan pojan USA:ssa
-
11:20
Poista tämä latauslaite heti käytöstä
-
11:17
Poliisi ampui synagogan polttamista aikoneen miehen Ranskassa
-
Lataa lisää