Maria Veitola kertoo, kenen luokse ei menisi yökylään, vaikka pyydettäisiin: "En altistaisi ehdoin tahdoin itseäni"
Maria Veitola kertoo Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa tajunneensa, että esimerkiksi hampaidenpesu voi olla monelle liian intiimi tapahtuma.
Yökylässä Maria Veitola -ohjelmasta esitettiin keväällä kahdeksas tuotantokausi. Kauden aikana toimittaja-juontaja Maria Veitola vieraili muun muassa näyttelijä Pilvi Hämäläisen luona Helsingin Käpylässä, Salkkarit-tähti Sami Uotilan ja kuntovalmentaja, somevaikuttaja ja näyttelijä Kerttu Rissasen kotona Helsingin ydinkeskustassa sekä Päivi Lipposen luona Porvoossa.
Veitola on tarjonnut Instagram-seuraajilleen toistamiseen mahdollisuuden kysyä häneltä Yökylässä Maria Veitola -ohjelmaan ja sen tekemiseen liittyviä kysymyksiä Instagramin tarinat-osiossa. Tarinat ovat nähtävissä 24 tuntia niiden julkaisusta.
Yksi seuraajista on kysynyt, kenen luona tuli juotua isoimmat huppelit.
– Yritän pinnistellä, että kenen kanssa olen ohjelman historiassa kumonnut enemmän kuin pari lasia viiniä, niin ensimmäisenä tulee mieleen Janne Kataja. Juotiin shottejakin, kääk!
Seuraajia on myös kiinnostunut, miten yökyläilyn paikka valikoituu.
– Jotkut eivät syystä tai toisesta halua näyttää kotiaan. Sitten voidaan kuvata mökillä tai kakkosasunnossa, jos sellainen on. Joskus ei ole vaihtoehtoja ja sitten yökyläily jää toteuttamatta, Veitola vastaa.
Veitola kertoo, että kaikki jaksot kuvataan yhdellä otolla.
– Ei oteta mitään uusiksi. Siitä se aitous syntyy.
Veitolalta tiedustellaan myös mihin erikoisiin ja yllättäviin tapoihin hän on törmännyt sarjan kuvauksissa.
– Esimerkiksi siihen, ettei päähenkilö ole koskaan aiemmin pessyt hampaitaan kenenkään kanssa, tai halua tehdä sitä julkisesti. Esimerkiksi Päivi Räsänen ja Pekka Haavisto. En ole tajunnut, että hampaidenpesu on monelle liian intiimi tapahtuma. Katsojiltakin tulee tästä palautetta. Hampaidenpesu on kuulemma kuvottavaa.
Onko tunnettuja henkilöitä joiden luokse et menisi vaikka pyydettäisiin?
– Juu on. Julkisuuden henkilöilläkin on vakavia ja ikäviä persoonallisuushäiriöitä, jos tietäisin sellaisesta ennalta, en altistaisi ehdoin tahdoin itseäni. Sitten ihmiset, jotka on tehneet pahoja tekoja, eivätkä ole valmiita myöntämään niitä ja reflektoimaan, eivät ehkä ansaitse ohjelma-aikaa. Ja sitten on epäluotettavia kusipäitä, en jaksa sellaisiin käyttää aikaa, Veitola vastaa.
Veitola paljastaa myös yhden hirveän yökyläkokemuksen.
– Menin nukkumaan pimeällä, huoneen lamppu ei toiminut. Oli ollut raskas päivä ja ilta, olin ihan sippi. Käsikopelolla toimin, löysin sänkyni. Pötkähdin sinne ja mietin vaan, että miksi täällä haisee joku tuhatvuotinen grillikioskin rasvakeitin. Aamulla heräsin, päivä paistoi sisään. Totesin nukkuneeni todella likaisissa lakanoissa, sellaisessa ruskeassa ihmisen muotoisessa hiki-rasva-eriteläikässä. Se oli paha!
Veitola kertoo, ettei yökyläily kyllästytä ollenkaan vaan hän kertoo rakastavansa yökyläilyä.
Uusimmat
-
02:00
THL: Tyttöjen mielenterveysongelmat lisääntyneet – yhden ryhmän tilanne parantunut koronan jälkeen
-
00:42
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:42
Jukka Jalonen raivosi Jesse Puljujärvelle – latasi kovaa palautetta vielä MM-areenan käytävillä: "Teki ison virheen"
-
00:28
Petteri Sihvoselta jyrkkä vaatimus Leijonien MM-painepelin jälkeen – suora viesti Jukka Jaloselle: "Pidän sitä ihan skandaalina"
-
00:05
Valtaosa nuorista hyväksyy Suvivirren laulamisen kevätjuhlassa – yhä harvempi pitää itseään uskonnollisena
-
00:01
Tutkimus: Näin isät käyttävät perhevapaita – äidin tuloilla ja koulutuksella iso merkitys
-
23:50
Leijonat läpäisi karmean trillerin – näin tärkeä Tanska-ottelu eteni
-
23:48
Leijonat selvitti Tanskan kovan haasteen – tämä on MM-puolivälieräpaikan tilanne nyt
-
23:25
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
23:09
Leijonien paineet tapissa! Suomelta vietiin maali MM-väännössä – katso puhuttava tilanne
-
22:54
Suomen vaihtoaitiossa kiehahti! Jukka Jalonen tylytti Jesse Puljujärveä
-
22:54
Baltimoren siltaan törmännyt laiva lopulta irti – lähes kaksi kuukautta aluksella jumissa olleen miehistön piina jatkuu
-
22:40
Leijonat jäätävissä ongelmissa MM-jäällä – tämä Tanskan johtomaali hylättiin
-
22:25
Entinen UFC-ottelija Geane Herrera on kuollut 33-vuotiaana
-
22:15
Leijonien tärkeä mies poistui pukukoppiin – katso vastustajan kyseenalainen temppu
-
22:04
Suomalaisottelijalta harvinainen temppu judon MM-kisoissa: "Pikkupojasta asti unelma"
-
21:52
Ruotsalaistähti haluaa revanssinsa – odottaa Leijonia uhmakkaana: "Hauskaa antaa heille neniin"
-
21:41
Leijonista todella karu havainto kesken MM-kisojen painepelin
-
21:17
Video: Meteori valaisi taivaan sinivihreäksi Espanjan ja Portugalin yllä
-
21:13
Iranin helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaiset alkavat tiistaina – tapahtumista määrätty tutkinta
-
Lataa lisää