Meksikon turistikuolemat järkyttävät – reppureissaaja, tarkkana näissä suosikkikohteissa!
Kolme turistia löydettiin kuolleina kaivosta Meksikossa toukokuun alussa. Maailmanpolitiikan professorin mukaan tapaus on suhteellisen harvinainen. Monissa turistikohteissa turvallisuutta ei kuitenkaan pidä ottaa itsestäänselvyytenä.
Australialaisveljekset Jake ja Callum Robinson sekä yhdysvaltalainen Jack CarterRhoad kokivat väkivaltaiset kuolemat surffailu- ja telttaretkellään Meksikon Baja Californiassa. Kaikkia heitä oli ammuttu päähän. Alustavien tutkimusten mukaan heitä vastaan mahdollisesti hyökättiin ajoneuvon ryöstötarkoituksessa.
Vaikka Meksikon henkirikostilastot ovat maailman kärkeä, maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen Helsingin yliopistolta huomauttaa, että turistit ovat suhteellisen turvassa.
–Baja California on meksikolaisille vaarallinen paikka – toisena henkirikostilastoissa Meksikossa. Turisteihin kuitenkin kohdistuu vähemmän (väkivaltaa), Teivainen toteaa Viiden jälkeen -lähetyksessä.
Teivainen on itse käynyt ”useimmissa” maailman maissa.
–Joskus niitä oli 130, kunnes lopetin laskemisen.
Ulkoministeriön matkustustiedotteen mukaan Meksikossa on noudatettava erityistä varovaisuutta. Maassa on laajalle levinnyttä järjestäytynyttä rikollisuutta. Matkustustiedotteessa sanotaan, että väkivaltaisuuksia saattaa tapahtua myös matkailijoiden suosimissa paikoissa.
Suosikkikohteissakin omat vaaransa
Reppureissaamiseenkin erikoistuneelta matkatoimistolta Kilroylta kerrotaan, että suosituimmat suomalaisten matkakohteet tällä hetkellä sijoittuvat Kaakkois-Aasiaan sekä Australiaan.
Muun muassa suosituimpien maiden joukossa olevan Indonesian turvallisuustaso on ulkoministeriön matkustustiedotteessa Meksikon tavoin ”noudata erityistä varovaisuutta”. Terroritekojen mahdollisuus on jatkuvasti olemassa, ja levottomuuksien uhka on turistien suosimilla saarilla kuten Balilla, Lombokilla ja Sulawesilla.
Teivainen muistuttaa, että Indonesiassa asuttuja saaria on noin 6000.
–Niissä vaihtelevat asiat aika paljon. Niitä yhdistää se, että ne ovat melko turvallisia henkirikostilastojen valossa. Esimerkiksi Meksikoon verrattuna yli kymmenen kertaa turvallisempi.
Sama pätee muihin suomalaisten suosikkikohteisiin, joita ovat Kilroyn mukaan Kaakkois-Aasiassa Thaimaa, Filippiinit ja Vietnam. Ulkoministeriön mukaan maissa on yksittäisiä alueita, joihin tulee välttää matkustamista. Aseellinen uhka ei kohdistu suoranaisesti turisteihin.
–Riskit siellä ovat varmasti paljon enemmän sellaisia, että jäät auton alle tai muuta vastaavaa, Teivainen pohtii.
Esimerkiksi Filippiineillä kuitenkin köyhyydestä johtuvat katurikollisuus on yleistä. Ulkoministeriön matkustustiedotteessa todetaan, että tavanomaiset käsilaukkujen ryöstöt saattavat johtaa jopa henkirikoksiin.
Latinalaisessa Amerikassa kidnappausuhkia
Hengenvaarallisista alueista puhuttaessa Teivainen kääntäisi katseensa enemmän Meksikon lähialueille. Kidnappausuhka on hänen mukaansa olemassa monin paikoin Etelä-Amerikassa.
–Pitää vähän katsoa, millä alueilla liikkuu.
Kilroyn mukaan muun muassa Panama ja Costa Rica ovat aiempaa suositumpia matkakohteita reppureissaajille. Ulkoministeriön matkustustiedotteissa kerrotaan molempien maiden turvallisuustilanteiden olevan vakaita. Panaman ja Kolumbian rajaseudulla kuitenkin voi esiintyä huumekauppaan ja muuhun rikollisuuteen liittyviä väkivaltaisuuksia, kidnappauksia ja jopa murhia.
Kolumbiassa henkirikostilastot ovat lähes Meksikon tasolla. YK:n ylläpitämän tilaston mukaan vuonna 2022 suhteessa väkimäärään Meksikossa tapahtui yhdeksänneksi eniten murhia ja Kolumbiassa kymmenenneksi eniten.
Kolumbian naapurimaa Ecuador on kyseisellä listalla sijalla kahdeksan. Ecuadorin ja Kolumbian lisäksi Etelä-Amerikan maista myös Chilessä on noudettava matkustustiedotteen mukaan erityistä varovaisuutta muun muassa väkivaltaisten mielenosoitusten, aseellisten ryöstöjen sekä maanjäristysalttiuden vuoksi.
Uusimmat
-
10:29
Kurkusta ja retiiseistä paremman makuisia yllättävällä kikalla: "Siinä on oikeasti valtava ero"
-
10:24
Räppäri Redramalle luetaan dopingrikossyytteet – ei saavu paikalle
-
10:24
Suomi ja Britannia aloittavat laajan kumppanuuden – tärkein syy Venäjän uhka
-
10:13
Israel Iranin presidentin kuolemasta: "Me emme tehneet sitä"
-
10:09
Kaunis "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
10:06
Johnny Gaudreau kahteen ennätykseen MM-kisoissa
-
09:56
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
09:51
Latviassa aktivisti auttoi maastorajalle juuttuneita syyrialaisia – sai syytteen
-
09:48
Autoilija kuoli Suutarilassa – törmäsi pysäköityyn kuorma-autoon
-
09:38
Yhdysvalloilta varoitus: Pride-tapahtumissa kohonnut terroriuhka koko maailmassa
-
09:31
Tässä pyörii kuusi kilometriä Oppenheimeria – Bio Rexissä päästiin menneen elokuvamaailman aikaan
-
09:26
Herra Ylppö istui autonsa takapenkille ja teki jalkatilasta yllättävän löydön: "Kappas"
-
09:17
Murhasyytteet luettiin oikeudessa – syyttäjän mukaan 19-vuotias kuoli veitseniskuihin, syytetty pakeni ikkunasta
-
09:14
Kolari kuumensi tunteet: Tähtikuljettajat ajautuivat rajuun nyrkkitappeluun
-
09:10
Herpekseen löytymässä viimein parannuskeino?
-
09:05
Iranin hallitus: Presidentin kuolema ei vaikuta millään lailla maamme hallinnon työskentelyyn
-
09:02
Veroilmoittamisen viimeinen määräpäivä on huomenna
-
09:01
MM-kisoissa on nyt päällä erikoinen "naapuritilanne" ja se liittyy Leijoniin – sveitsiläisvalmentaja kajautteli suomeksi Prahassa
-
08:59
Avoimia työpaikkoja yli neljännes vähemmän kuin vuosi sitten
-
08:58
Jere tarjosi ihmisille yllättävää apuaan – päätyi erikoisiin tilanteisiin
-
Lataa lisää