Rauman Merirauman alueella on taas turvallista liikkua, tiedottaa Länsi-Suomen poliisi.
Poliisi tiedotti keskiviikkona yhden jälkeen iltapäivällä saaneensa useita ilmoituksia laukauksista Merirauman alueella.
Poliisi kertoi ottaneensa alueelta kiinni yhden epäillyn ja löytäneensä aseen. Poliisi etsi myös toista epäiltyä Meriraumantien etelä- ja pohjoispuolisilta alueilta sekä maastosta. Poliisi pyysi ihmisiä välttämään liikkumista alueella.
Hieman ennen puoli neljää iltapäivällä poliisi tiedotti löytäneensä yksityisasunnosta vainajan.
Puoli viideltä poliisi tiedotti, että alueella on turvallista liikkua. Poliisi kertoi eristävänsä vielä lähinnä kiinteistöjä, joissa suoritetaan teknistä tutkintaa.
Poliisi kertoi myös, että tulee vielä illan aikana mahdollisesti puhuttamaan tapahtumapaikkojen välittömässä läheisyydessä asuvia henkilöitä sekä tarkastelemaan valvontakameroiden tallenteita.
Poliisin mukaan kiinniotetun epäillyn kuulustelut on aloitettu.
Esitutkinnassa pyritään selvittämään muut asiaan liittyvät asianosaiset sekä heidän osuutensa tapahtumiin.
Korjaus 14.2. kello 13.25: Poliisi kertoi ensin kehottavansa välttämään liikkumista Meri-Porin alueella, mutta korjasi alueen myöhemmin Meriraumaksi. Myös alkuperäiseen poliisin tiedotteessa kirjoitettu Meri-Rauma muutettu jutussa Meriraumaksi.
Lisäys 14.2. kello 15.40: Lisätty tieto yksityisasunnosta löytyneestä vainajasta.
Päivitys 14.2. kello 17.31: Juttua päivitetty kauttaaltaan
Uusimmat
-
11:09
Johanna Puhakka ja Samuel Glassar siirappisella somevideolla
-
10:59
Poliisi teki huumetallista jättilöydön
-
10:40
Kansainvälinen poliisioperaatio: Satoja kiloja kannabista Suomeen pumpannut rikollisklaani nalkkiin
-
10:38
Leijonaraati: Suomen yllätystappiosta tiukkaa kritiikkiä Jukka Jaloselle: "Luokatonta"
-
10:23
Kuvat todistavat: Useita Venäjän hävittäjiä tuhoutunut Krimillä väitetyssä ATACMS-iskussa
-
10:15
Tappara kaappasi Leijonissa esiintyneen puolustajan kilpailijalta
-
10:01
Leijonaikonille aukesi suora näköyhteys MM-kullan käännekohtaan – "Antoi hirvittävän määrän energiaa"
-
09:58
Kymmenen laudaturia! Veikka-Julius kirjoitti kevään parhaat yo-tulokset
-
09:54
Näitkö? Öinen valoilmiö hämmensi Suomen taivaalla – syyksi paljastui Venäjä
-
09:48
Poliisi ampui miestä Porissa
-
09:33
Kommentti: Suomen MM-sensaatio maksoi kalliita oppirahoja – näin Leijonat välttää katastrofin Prahassa
-
09:26
Podcast: Helena Koivu avautuu vuosia kestäneestä erodraamasta: "Minulta on viety kaikki"
-
09:14
Venäjä väittää torjuneensa toistasataa ukrainalaislennokkia
-
09:12
Shokkitappio sai Leijonat ymmälleen – selitystä tappiolle ei löytynyt: "Ei yllättänyt yhtään"
-
09:07
Murtunut Sebastian Aho ruoskii kovin sanoin itseään – "Tämä on syvältä"
-
09:00
Maastohiihdon maailmancup-kalenterissa poikkeuksellinen yksityiskohta – Frida Karlsson ihmeissään: "Onko se totta?"
-
08:56
Upea päivä eikä tekisi mieli mennä ulos? Sinäkin saatat tuntea "syyllisyyttä auringonpaisteesta" – tästä on kyse
-
08:35
Yksi tekijä nousee toistuvasti esiin Oleksander Usykin ja Tyson Furyn superottelun alla – "Se on aika vaarallinen yhdistelmä"
-
08:07
Tukholmassa suuri poliisioperaatio: Laukauksia kuultu Israelin suurlähetystön lähellä
-
08:04
HIFK rysäytti kerralla viisi uutta hankintaa – Ilveksen maalipyssy siirtyy Helsinkiin
-
Lataa lisää