Metsäjätin johtajalta ymmärrystä Elokapinalle, vaikka protestit häiritsevät tehtaita: "Pitää pystyä sietämään"
Metsä Groupin pääjohtaja Ilkka Hämälä kommentoi MTV:lle ympäristöliike Elokapinan tempauksia, joissa liikenne yhtiön Kemin sellutehtaalle on pysäytetty. Hämälä kritisoi myös hallituksen kaavailemaa kolmen kuukauden sääntöä työperäiseen maahanmuuttoon.
Lauantaina MTV:n Uutisextrassa vieraillut Metsä Groupin toimitusjohtaja Ilkka Hämälä ei kaunistele asiaa: sellun ja kartongin laskenut kysyntä syö alan kannattavuutta, ja markkinatilanne on juuri nyt vaikea. Silti yhtiössä on edelleen luottoa tulevaan liiketoimintaan.
– Täytyy muistaa, että toimimme eri markkina-alueilla Euroopassa, Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa. Markkinan heikkous on erityisesti eurooppalainen ilmiö. Pohjois-Amerikassa tilanne on ollut normaalimpi. Viime viikkoina on nähty esimerkiksi sellun hintojen kääntyneen Aasiassa kasvuun. Se on yksi positiivinen merkki, mutta kyllä tämä yleistilanne säilyy Euroopassa varsin vaimeana, Hämälä totesi.
Yhtiön mukaan hallitus ajaa hyviä muutoksia työmarkkinoille. Metsäala vaatii kuitenkin paljon kausityötä – maahanmuuttajille kaavailtu kolmen kuukauden takaraja uuden työn löytymiselle saa osakseen arvostelua.
– Tietysti yritysten haaste on, että saamme Suomeen tulijat viihtymään muualla kuin pelkissä kasvukeskuksissa. Pitää miettiä, miten työstä saadaan houkuttelevaa ympäri Suomea, Hämälä sanoo
Eli onko niin, että hallituksen suunnittelema kolmen kuukauden sääntö on mielestänne liian lyhyt?
– Kyllä se on lyhyt.
Hämälä: Ympäristöjärjestöjen kanssa on hyvä pyrkiä keskusteluun
Metsäyhtiötä on kritisoitu liiallisesta puunkäytöstä. Esimerkiksi Elokapina pysäytti syyskuussa liikenteen yhtiön jättimäiselle Kemin sellutehtaalle. Hämälän mukaan tehtaan puuvarannot tulevat pääosin pohjoisen talousmetsistä, mutta hänellä on myös ymmärrystä Elokapinan asiaa kohtaan.
– Minusta kaikki aktivismi ja mielipiteiden esiin tuominen on positiivinen ilmiö. Ja kyllä Elokapinakin viestii asioita ja kiinnittää huomiota siihen, että kehitystä pitää maailmassa tapahtua, metsätaloudessa ja metsäasioissa erityisesti, Hämä sanoo.
Yleisesti hän toteaa, että Metsä Group ja koko metsäala on pyrkinyt aktiivisesti vuorovaikutukseen ympäristöjärjestöjen kanssa. Vakiintuneemmilla järjestöillä on jo suora keskusteluyhteys yhtiön kanssa. Hämälä uskoo siihen, että vuorovaikutusta kannattaa jatkaa.
Elokapina on saanut myös rahoitusta esimerkiksi Koneen säätiöltä. Hämälä ei ota kantaa yksittäisen säätiön rahoituspäätöksiin, mutta toteaa, että Suomessa on oikeus osoittaa mieltä.
– Laissa on määritelty rajat, joissa mieltä voi osoittaa, eli kohtuutonta haittaa ei voi aiheuttaa. Minusta tällaiset lyhytkestoiset mielenilmaukset vaikka meidän tehtaiden ympäristössä, niin kyllä ne on asioita, joita meidän pitää kyetä sietämään, Hämälä toteaa.
Katso koko jakso MTV Katsomossa.
Uusimmat
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:25
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
19:53
MTV testasi suomalaisten eurovaalitietämystä – "Ei näytä tutulta"
-
19:48
MTV seurasi: Kanada pilasi Jesse Puljujärven huippuillan – Leijonat suli lopussa
-
19:36
Leijonille kylmä suihku – Kanada rankaisi virheistä armotta
-
19:30
Jaakko haaveili isyydestä ja päätyi testaamaan hedelmällisyytensä sattuman kautta – testitulos oli täysi yllätys ja sokki
-
19:13
Enemmän nautintoa ja voimakkaampia orgasmeja – riko seksirutiinit tällä tehokkaalla taktiikalla
-
18:50
Israelin "sotakabinetissa todellisia jakolinjoja" – nyt väännetään Gazan kohtalosta
-
18:49
Jesse Puljujärvi likaisen tempun kohteena – tästä lähti Kanadan pelaaja suihkuun
-
18:40
Tänään Suomessa ollut jo viides perättäinen hellepäivä – täällä ollut kuuminta
-
18:25
Max Verstappen kesti McLarenin paineen – nousi sivuamaan F1-legendan ennätystä
-
18:09
Mitä ihmettä? Leijonat-järkäle antoi kovuutta Connor Bedardille – tuomareilta häkellyttävä ratkaisu
-
18:05
Georgian presidentti käytti veto-oikeuttaan kiisteltyä lakiesitystä vastaan: "Olemukseltaan venäläinen"
-
Lataa lisää