Miehen veressä näkyi kokaiini hiphop-festivaaleilla – oikeuden mielestä ehkä vahingossa
Tampereella viime elokuussa juhlinut mies joutui syytteeseen kokaiinin käytöstä. Syyte kuitenkin kaatui, kun epäselväksi jäi, miten aine oli hänen vereensä päätynyt.
Miehen verestä löytyi kokaiinin aineenvaihduntatuotetta bentsyyliekgoniinia.
Mies oli ollut kertonut juhlineensa Tampereen Blockfesteillä ja juoneen siellä paljon. Juomia hän kertoi saaneensa juomia eri paikoista, kuten boolitynnyristä, kavereiltaan ja tuntemattomilta.
Puolustus piti mahdollisena, että joku on laittanut kokaiinia omaan juomaansa ja mies on tämän juomaa nauttiessaan tietämättään nauttinut kokaiinia.
Blockfest järjestettiin viime vuonna 18.–19. elokuuta ja miehen verestä havaittiin mainittua aineenvaihduntatuotetta festivaalin toisena päivänä.
Vuonna 2022 uutisoitiin, että kokaiinin käyttö on kasvanut rajusti pääkaupunkiseudulla niin, että se on yleisempää kuin amfetamiini.
Oikeus: Epäselvä tilanne tulkittava miehen eduksi
Oikeus piti epäselvänä sitä, miten huumausaine oli miehen vereen päätynyt. Miehen kertomaa tapahtumankulkua se piti jopa todennäköisenä.
Oikeus piti myös poikkeuksellisena sitä, että miehen verinäyte oli otettu poliisiauton takatilassa, miehen kertoman mukaan ilman hanskoja ja pistokohtaa putsaamatta.
Koska epäselvä tilanne oli näin tulkittavissa miehen eduksi, syyte vuonna 1996 syntyneen miehen syyte huumausaineen käyttörikoksesta hylättiin.
Tuomio on lainvoimainen.
Tampereella järjestettävä hiphop-festivaali Blockfest on ollut otsikoissa siitä, kun paikallinen poliisilaitos on tiedottanut tapahtuman yhteydessä havaituista huumausaineisiin kytkeytyneistä rikoksista.
Esimerkiksi vuonna 2019 poliisi luonnehti tapahtuman tulleen tunnetuksi ”Pohjoismaiden suurimpana huumefestivaalina”.
Ääni kellossa on kuitenkin muuttunut: Viime vuosina poliisi kiitteli tapahtuman sujuneen ilman kummempia ongelmia.
Sveitsin pääkaupungissa harkitaan kokaiinin laillistamista.
Uusimmat
-
06:39
Nelihenkisen perheen huvipuistorannekkeet voivat maksaa yli 200 euroa – näin hinnat ovat nousseet koronaa edeltävistä vuosista
-
06:31
Vantaan kunniamurhan uhrin isä toivoo syytetylle kuolemantuomiota – "Tulisin katsomaan paikan päälle"
-
06:29
Tabu-ohjelman Marjo menehtyi pian kuvausten jälkeen – maailman yleisin ja tappavin syöpä on usein pitkään oireeton
-
06:18
Kylpylähotellissa tulipalo Siilinjärvellä – hotellissa oli reilusti toistasataa ihmistä
-
06:03
MTV selvitti: Sähköpotkulautafirmat kertovat sotkusta kulisseissa – toiminta meinasi jo loppua Suomesta
-
00:01
Sieltä se tuli: MM-kisoihin kova vahvistus Carolinasta
-
00:01
Kysely: Suomalaisten epäluottamus poliitikkoja kohtaan lisääntynyt
-
23:54
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:50
Leijonia jätettiin lisää – tällaiset asemat Suomella on nyt
-
23:16
Saksassa kuohuu EU-vaalien alla: Poliitikkoja vastaan useita hyökkäyksiä, laitaoikeiston noususta tuli keskeinen teema
-
23:09
Aftonbladet: Kuumailmapallo-onnettomuus Ruotsissa
-
22:54
Tass: Toisen maailmansodan aikaiset ammukset räjähtivät sotilasakatemiassa Pietarissa – moni saanut vammoja
-
22:27
Ukraina sallii taas ulkomailla asuvien taisteluikäisten ukrainalaismiesten uusia passinsa
-
22:02
Harvinainen yhteiskuva! Céline Dion lapsineen samassa otoksessa Mick Jaggerin kanssa
-
21:51
Mies tunkeutui Nancy Pelosin kotiin: Sai kovan rangaistuksen
-
21:36
Historioitsija Ukrainan merkityksestä: "Ihmiset ovat tienneet sen 2 500 vuoden ajan"
-
21:19
Sebastien Ogier jyrähti MM-sarjan kohuasetelmasta: "Tämä on selvästi väärin"
-
21:14
Tekoäly laitettiin katsomaan Frendejä ja Rillit huurussa -sarjaa: Näin siinä kävi
-
21:03
Tehtävistään kovien syytösten saattelemana eronneen Miss USA:n tilalle kruunattiin uusi missi
-
20:48
MTV Uutiset Tukholmassa: Video näyttää, kuinka Friends Arena muuttui todelliseksi "hornankattilaksi"
-
Lataa lisää