Miesflunssako muka vitsi? Tutkimukset paljastivat miesten olennaisen heikkouden
Syksy etenee ja se tarkoittaa myös flunssakauden alkua. Yksi ikuisista vitsin aiheista on, kun mies sairastuu flunssaan, hän liiottelee oireita ja menettää välittömästi toimintakykynsä. Ylilääkäri Juhani Knuutin mukaan kyse ei kuitenkaan ole vitsistä, vaan tieteellisen tutkimuksen mukaan virustaudit todellakin saattavat olla miehille pahempia kuin naisille.
Tieteellinen keskustelu miesflunssan ympärillä käynnistyi Juhani Knuutin mukaan vuonna 2017, kun tiedelehti British Medical Journal julkaisi katsauksen, johon oli koottu hyvin kattava sen hetkinen tieteellinen näyttö, miten sukupuoli vaikuttaa virustaudeista toipumiseen ja oireisiin.
– Siinä on ihan perustutkimusta hyvin paljon eli on katsottu esimerkiksi virusinfektion aiheuttamia immuunivasteita elimistössä, ja stressihormonireaktioita. Sitten on katsottu, kuinka pitkään kestää toipuminen ja kuinka pikaisesti pystyy palaamaan töihin. On myös katsottu, kuinka usein tulee komplikaatioita, jatko-ongelmia virustautien jälkeen tai jopa kuolleisuutta, kuten covidin yhteydessä on selvitetty, Turun yliopistollisessa keskussairaalassa työskentelevä Knuuti toteaa MTV:n Viiden jälkeen -ohjelmassa.
Tutkimus vahvisti todellakin sen, että miehiin virustaudit iskevät usein kovempina.
– Jollain tavalla virustaudit aiheuttavat naisille selvästi vahvemman immuunireaktion. Eli miesten immuunireaktio on heikompi. Myös jälkitauteja ja ongelmia tulee useammin. Toipuminen virustaudeista kestää naisilla keskimäärin puolitoista päivää, siis vakavasta tilanteesta toipuminen ja miehillä puolestaan kolme päivää. Mehän tiedämme esimerkiksi covidin yhteydessä, että kuolleisuus oli selvästi yleisempää miehillä, eikä se selittynyt pelkästään muilla riskitekijöillä, Knuuti muistuttaa.
Yksi selitys löytyy estrogeenistä.
– Sitä on tutkittu erityisesti ja havaittu, että estrogeenin olemassaolo vaikuttaa siihen, millä tavalla immuunisolut reagoi viruksiin. Kyllä siinä varmasti on muitakin perintötekijöitä, jotka voivat vaikuttaa immuunijärjestelmän toimintaan. Jostain syystä miesten immuunijärjestelmä on heikompi ja johtaa useammin ongelmiin näiden virusinfektioiden kanssa, Knuuti sanoo.
Uusimmat
-
10:15
Reino Nordin lupaava näyttelijänura tyssäsi – paljastaa nyt, mitä tapahtui
-
10:09
Vauvojen kielijänteitä katkaistaan satoja enemmän kuin pari vuotta sitten – "Lasten suussa ei ole tapahtunut mitään sellaista anatomista muutosta"
-
10:03
Oletko koskaan nähnyt pulun poikasta? Tältä näyttävät Johannan parvekkeen valtaajat
-
09:57
Itse tehty hormi aiheutti tulipalon Pyhäjoella – rakentaja tuomittiin
-
09:53
Tiger Woods romahti
-
09:42
Näin hölskynyt tölkki ei kuohu! Jere ravisti limutölkkejä ja testasi hittiniksin
-
09:39
Oleksander Usyk luopui konekivääristä auttaakseen maataan – ristiriitainen showmies Tyson Fury ammentaa kiertolaistaustastaan: "Emme pelkää ketään"
-
09:30
Juuri nyt: Vihreiden Virta puhuu puoluevaltuustossa
-
09:12
Dallas päätti Coloradon NHL-kauden – jatkoajalla kovaa draamaa
-
09:05
Superottelun punnitustilaisuus päättyi rähinään – raskaansarjan jätit jouduttiin erottamaan toisistaan
-
08:52
Maailman paras pelaaja venytteli sellissä – sitten tapahtui jotain ihmeellistä
-
08:35
Leijonat-hyökkääjältä karua puhetta – "Tuntuu, että ei näitä tapahdu enää ikinä"
-
08:33
Pitääkö uimahallissa olla hiljaa?
-
08:26
Yhdysvallat vauhdittaa Gazan pysähtynyttä aseleposopimusta – Suomi vaatii Israelia pidättäytymään laajemmasta hyökkäyksestä
-
08:25
Kim Kardashian julkaisi otoksia yksityiskoneensa sisältä – poseeraa erikoisessa matka-asussa
-
08:14
Slovakian pääministeri Ficon ampujaksi epäilty mies oikeuden eteen
-
08:04
Silja Kosonen hirmukisassa Los Angelesissa – suomalaiselta komea kaari
-
07:48
Uimavesi kylmeni 10 asteella, vaikka sää pysyi helteisenä – meteorologi selittää ilmiön
-
07:47
Leijonille armotonta piikittelyä Kanada-ottelun alla
-
07:32
Leijonien rakastettu isähahmo ihailee Jesse Puljujärveä – tietää elävästi tämän kokeman helvetin: "On rajua"
-
Lataa lisää