Mikä lintu pihassa laulaa? Yli 250 lintulajia tunnistava sovellus auttaa lintujen kevätmuuton seurantaa
Takatalvesta huolimatta lintujen kevätmuutto on edennyt, kertoo lintujen suojelu- ja harrastusjärjestö BirdLife Suomi. Yksi iso apu lintujen muuttoseurannassa on Jyväskylän yliopistossa kehitetty Muuttolintujen kevät -sovellus.
Vuosi sitten sovellus tunnisti 150 lintulajia.
– Nyt se muistaakseni tunnistaa 263 lajia eli siis kaikki lajit, jotka Suomessa pesivät tai mitä täällä voi kuvitella näkevänsä tai kuulevansa, akatemiaprofessori Otso Ovaskainen Jyväskylän yliopistosta kertoo.
Sovelluksen pääarkkitehti Ari Lehtiö kertoo, että sovellusta on nyt ladattu noin 200 000 kertaa ja esimerkiksi pääsiäisviikonloppuna sovellukseen tehtiin yhtenä päivänä noin 48 000 havaintoa.
Vuosi sitten kerrottiin, että sovellusta aiotaan kehittää edelleen, ja Ovaskainen iloitseekin, että se on edistynyt mainiosti talven aikana.
– Lisäksi olemme saaneet jatkorahoitusta, eli ainakin viisi vuotta voimme jatkaa ja kehittää tätä, Ovaskainen sanoo.
Muuttolintujen kevät -sovellus on mukana osana Jyväskylän yliopiston digitaalista kansalaistiedekeskusta, joka on Jane ja Aatos Erkon säätiön rahoittama. Sovellus on osana tiedekeskuksen luonnontieteilijämoduulia, jossa on muitakin mobiilipohjaisia kansalaistiedesovelluksia jo olemassa – ja uusia on myös Ovaskaisen mukaan tulossa.
Pistelaskentaverkosto mukana
Ovaskainen kertoo, että kehitystyössä sovellukseen on saatu mukaan enemmän lajeja ja lisäksi se tunnistaa paremmin ja luotettavammin jo aiemmin mukana olleita lajeja.
– Olemme parantaneet käyttäjäystävällisyyttä. Nyt esimerkiksi omista äänityksistä ja tunnistuksista pystyy paremmin kuuntelemaan, missä kohtaa nauhoitusta esimerkiksi kuikka oli. Sen näkee myös spektogrammina (äänisignaalin esitystapa) eli se on äänenvisualisointia ja se auttaa hahmottamaan lajien ääniä.
Sovellukseen on tuotu myös lajien referenssiääni, eli nyt voi kuunnella, minkälaisia muita ääniä linnuilla on.
– Kaikkein tärkein uudistus meidän kannalta on pistelaskentaverkoston tuominen sovellukseen mukaan, Ovaskainen taustoittaa.
Piste- ja linjalaskenta on Luomuksen eli Luonnontieteellisen keskusmuseon koordinoima asia ja Ovaskaisen mukaan Suomen paras lintutieto perustuu siihen. Linja- ja pistelaskentapaikat ovat vakioreittejä ja -paikkoja, joissa lintuja äänistä hyvin tuntevat henkilöt ovat viimeisen 40 vuoden ajan käyneet säännöllisesti joka vuosi samoilla paikoilla tekemässä viiden minuutin mittaisen vakiolaskennan.
– He kuuntelevat, mitä lintuja viiden minuutin aikana kuuluu ja kirjoittavat ne ylös, Ovaskainen sanoo.
Yhteistyötä kaupunkien ja Metsähallituksen kanssa
Ovaskaisen mukaan sovellukseen avataan pistelaskentamahdollisuus 9. huhtikuuta. Tuolloin Jyväskylän yliopisto järjestää kansalaistiedetapahtuman Muuttolintujen kevät.
– Tässä pilottivaiheessa meillä on yhteistyötä Jyväskylän ja Helsingin kaupunkien sekä Metsähallituksen kanssa. Jyväskylän ja Helsingin maille on viety noin 100 kappaletta pistelaskentapaikkoja molempiin. Metsähallituksella niitä on 10 kansallispuistossa ja muutamalla lintujen kannalta tärkeillä alueilla, jotka eivät ole kansallispuistoja.
Pistelaskentapaikat näkyvät sovelluksen uudessa versiossa. Maastoon on laskentapaikoille viety lisäksi infotaulut, joissa kerrotaan mistä on kyse ja niissä on myös QR-koodi, jonka voi skannata puhelimella.
– Kun koodin skannaa, pistelaskenta aktivoituu ja se laittaa puhelimen tekemään viiden minuutin nauhoituksen. Siitä saa itselleen tiedon, mitkä linnut nauhoituksessa esiintyvät. Äänitys on tutkimuksen kannalta todella tärkeä, koska se on vakiomuotoinen laskenta ja siinä mielessä yhtä tärkeä kuin Luomuksen tähän mennessä tekemät pistelaskennat.
Ovaskainen kertoo nyt menossa olevasta kalibrointihankkeesta, jossa kansalaisten puhelimillaan tuottama aineisto pystytään yhdistämään saumattomasti Luomuksen 40 vuoden ajan keräämään aineistoon.
– Jotta ne ovat yhteismittaisia, Luomus tekee tänä vuonna jonkin verran pistelaskentaa yhtä aikaa sekä ekspertein että myös sovelluksella äänittämällä. Tällä tavalla aineistoja yritetään tehdä vertailukelpoisiksi.
Ovaskaisen mukaan jo nyt sovelluksella kerättyä aineistoa on hyödynnetty tieteellisessä tutkimuksessa, ja sitä pystytään tulevaisuudessa tekemään aiempaa tehokkaammin.
Lue myös: Koiranomistajan virhe voi olla vaaraksi linnuille – pieni talitiainen jäi "kamalaan kiipeliin"
Uusimmat
-
02:00
Keva: Kuntapäättäjien näkemykset kuntiensa tulevaisuudesta heikentyneet rajusti
-
00:01
Finanssiala: Kolme prosenttia suomalaisista menettänyt rahaa digihuijauksissa
-
23:58
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:35
Leijonien lohkon piikkipaikka vaihtui
-
22:58
Järkyttävä jääkiekkokuolema vihloo ruotsalaispelaajaa yli puoli vuotta myöhemmin: "Ajattelen joka päivä"
-
22:29
Sami Välimäki aloitti pirteästi kauden toisen majorin – yhdysvaltalaistähti löi ennätykset uusiksi
-
22:25
Turkin tunnetuin kurdipoliitikko sai yli 40 vuotta lisää vankeutta
-
22:10
Sivusto: Tapparan mestarivahdin uusi osoite on selvillä – kaksivuotinen sopimus
-
21:53
Putin ja Xi kertoivat ydinsodasta yhdellä lauseella
-
21:38
Lewis Hamilton lausui mielipiteensä: tämä kuljettaja pitäisi palkata hänen seuraajakseen Mercedeksellä
-
21:27
Jukka Jalonen tiesi välittömästi Leijonien kylmäävän kohtalon – tiuskahti MM-areenalla: "Mitä tässä voi tehdä?"
-
21:26
Tätä shokkitappio tarkoittaa Leijonien MM-jatkon kannalta – huippupeleihin rakenteilla jättipaine
-
21:21
Turun Metsämäessä tuleen syttyneen jätekasan savunmuodostus vähentynyt, yleisellä alueella voi taas liikkua
-
21:03
Tältä hurmio näytti – katso, miten Itävallan fanit ilakoivat Leijonat-voitolla
-
20:47
Itävallan sankari latasi mahtipontisen väitteen häkellyttävästä Leijonat-voitosta – saattaa korkata oluen
-
20:40
Ruotsissa hierotaan käsiä: Leijonien taaperruksesta esiin kipeä fakta
-
20:31
Cannesin elokuvafestivaalit alkoivat – katso mieleenpainuvimmat asut!
-
20:28
Valtavia sanoja – näin Itävallassa reagoitiin sensaatiovoittoon Leijonista
-
20:16
Poliisi etsi kolaripaikalta poistunutta henkilöä
-
20:15
Deittisovellus kehotti lopettamaan selibaatin – someraivo syttyi
-
Lataa lisää