Mikä sinut saisi lenkkipolulle? Tutkimus selvitti, millainen palkkio motivoi
Kuntoprojektia aloittelevat voisivat hyötyä tutkimuksessa käytetyistä palkintonikseistä.
Liikkuminen olisi eduksi, mutta aina se ei huvita. Mikä auttaisi?
Ainakin raha, selvisi Circulation-lehdessä julkaistussa tutkimuksessa. Kenties vähemmän yllättäen esimerkiksi kylmän käteisen tarjoaminen sai ihmiset lisäämään aktiivisuuttaan.
Treenistä sai pisteitä tai rahaa 13 euroa viikossa
Tutkimusta tehtiin 2019–2024. Mukana oli yli tuhat aikuista, joilla oli kohonnut riski vakaviin sydänterveyden ongelmiin.
Osanottajat käyttivät aktiivisuusmittareita; he asettivat tavoitteekseen lisätä päivittäistä askelmääräänsä 33–50 prosenttia tai minkä tahansa määrän, joka on suurempi kuin 1 500 lisäaskelta nykyiseen päivittäismäärään verrattuna.
Tämän jälkeen henkilöt jaettiin neljään ryhmään, joille tarjottiin erilaisia palkintoja liikuntatavoitteiden saavuttamisesta. Yksi ryhmä sai pelillisiä palkkioita, toinen rahaa ja kolmas ryhmä kumpaakin. Nelosryhmä toimi kontrolliryhmänä eikä sen jäseniä palkittu mitenkään. He saivat vain askelmittarin, sekä tietää päivittäisen askelmääränsä.
Pelillinen palkkio tarkoitti käytännössä kerättäviä pisteitä, joita kuitenkin saattoi myös menettää, jos jonain päivänä ei päässyt tavoitteeseensa. Pisteillä pääsi korottamaan omaa "tasoaan", ja korkeimmalle tasolle päässyt sai lopulta palkinnon.
Raharyhmälle yksinkertaisesti maksettiin 14 dollaria, siis noin 13 euroa, viikossa; jos askeltavoitteeseen ei jonain päivänä päässyt, menetti summasta heti kaksi dollaria.
Tuplapalkkio toi tuloksia
Ennen tutkimusta jokaisen ryhmän jäsenet kävelivät päivittäin noin 5 000 askelta. Vuoden kuluttua he olivat onnistuneet lisäämään päiväaskelmääriään yli 1 500 askelta.
Kontrolliryhmään verrattuna eniten lisäaskelia kerryttivät he, jotka saivat sekä rahaa että pelata pistepeliä; tämä ryhmä käveli keskimäärin 868 askelta enemmän päivässä. Peliryhmän lisäys oli 538 askelta, raharyhmän 492.
Tuplapalkkion saaneet myös paransivat päivittäistä liikuntamääräänsä jopa puoli vuotta palkintojen päättymisen jälkeenkin.
Tutkijoiden mukaan kuntoprojektia aloittelevat voivat käyttää tutkimusmallin periaatteita elämässään. Itselleen voisi antaa välittömän palkkion treenistään.
– Tutkimus osoittaa, että on helpompi ajatella tätä päivää kuin tulevaisuutta, olipa kyseessä sitten sydänterveyttä pitkällä aikavälillä tukeva liikkuminen tai säästäminen tulevaa tavoitetta, kuten yliopistoa tai eläkkeelle jäämistä, varten, kuvasi tutkimusta tehnyt Alexander C. Fanaroff tiedotteessa.
Katso myös: Motivaatio on vessapaperia eikä sitä pidä odotella: "Jos kävelee kymmenen minuuttia päivässä, se on 60 tuntia vuodessa"
Uusimmat
-
00:30
Jukka Jalonen tuomitsi Mikael Granlundin törkytempun – "Jos vitosen saa, niin…"
-
00:27
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:24
Leijonien puolivälierän aika varmistui – näin MM-kisat jatkuvat
-
00:01
Sote-kustannuksista voi säästää lähes kaksi miljardia vuodessa yhdellä keinolla, arvioi Sitra
-
23:42
Mikael Granlund pimahti! Ulosajo tästä törkytempusta – Leijonat hävisi Sveitsille MM-jäällä
-
23:41
Leijonat vaisulla esityksellä MM-puolivälieriin – näin MM-lohkovaiheen päättänyt Sveitsi-ottelu eteni
-
23:18
Trumpin somevideo suututti Valkoisen talon: "Kuvottavaa ja häpeällistä"
-
22:47
Harri Säteri yllätettiin nopeasti kahteen kertaan – tämä Mikael Granlundin maali hylättiin
-
22:43
Valkoposkihanhien pääjoukot jättivät Suomen
-
22:41
Chelsea-päävalmentaja Mauricio Pochettino astuu syrjään
-
22:25
Suomi ja USA allekirjoittivat erikoisjoukkoyhteistyötä koskevan aiejulistuksen
-
22:07
Leijonien vastustajalta ronski veto MM-huippuväännössä – maalivahti pois avauserässä
-
22:07
Zelenskyi: Ukrainan joukot saavuttaneet tuntuvaa edistystä Harkovan alueella
-
22:03
Ruotsi-ottelussa paha tilanne: pistenikkari rysähti kaameasti laitaan
-
22:01
Sami Hedberg ja Saija Tuupanen: Ero
-
21:43
Hirviemo tappoi miehen Alaskassa
-
21:39
Emil Ruusuvuori vetäytyi voiton jälkeen
-
21:30
Suomessa myönnettiin viime vuonna 20 000 oleskelulupaa – yksi syy nousi yleisimmäksi perusteeksi
-
21:26
Kuvat ja videot paljastavat kaaoksen Singapore Airlinesin koneen sisällä
-
21:00
Sveitsin karu linjaus osui NHL-lupaukseen kipeästi – "Emme halua, että kukaan poimii rusinoita pullasta"
-
Lataa lisää