Miten määritellään lyhyet, puolipitkät ja pitkät hiukset? Parturi-kampaajamestari kertoo "sanomattoman säännön"
Hiusalan ammattilaisilla on tietty sanomaton sääntö, jonka mukaan hiusten pituutta mitataan.
Tiesitkö, että useimmat kampaamot Suomessa laskuttavat kaikki hartioiden yli ulottuvat hiukset pitkien hiusten hinnalla? Kampaamoilla on erilaisia tapoja määritellä tarjoamiensa palveluiden hinnat, mutta hiusten pituuteen liittyy yksi suhteellisen yhteinen periaate.
– Kyllä se on aika sanomaton sääntö, että lyhyet loppuvat korvanipukan kohdalle, puolipitkät ovat hartialle ja hartioista kaikki yli ovat pitkiä, Suomen Hiusyrittäjät ry:n puheenjohtaja parturi-kampaajamestari Sini Silfvenius-Bart kertoo.
Käytännössä siis kaikki hartialinjan yli, selkää hipovat hiukset luokitellaan pitkiksi hiuksiksi.
– Toivon kuitenkin, että kaikki huomioisivat sen, että jos hiukset ulottuvat alaselkään asti, niin siinä on aika suuri ero hartialinjan ylittävään pituuteen. Sellaiset hiukset ovat xl-pituutta, Silfvenius-Bart muistuttaa.
Myös hiusten paksuudella on merkitystä
Pituuden lisäksi myös hiusten paksuus voi vaikuttaa laskutettavaan. Sen takia onkin hyvä aina varmistaa kampaamosta etukäteen, millä tavalla he laskuttavat palveluitaan.
– Kaikki hinnoittelevat palveluitaan eri tavalla, Silfvenius-Bart kertoo.
Sen takia lapaluiden kohdalle ulottuvat pitkät ja paksut hiukset saatetaankin laskuttaa xl-pituuden hinnalla.
Toisilla kampaamoilla on tuntiveloitus, kun taas toisilla hinnoittelu perustuu asiakkaan hiusten pituuteen ja paksuuteen. Silfvenius-Bart on huomannut, että eri kampaamoiden hinnoittelut saattavat välillä hämätä asiakkaita.
– Tämä onkin asiakkaille välillä vähän hämmentävää, että: ”Kävin tuolla ja maksoin näin paljon ja sitten kävin tuolla toisaalla ja maksoinkin niin paljon enemmän”, Silfvenius-Bart kertoo.
Hän muistuttaakin, että kampaamoyrittäjällä on vapaus määritellä oma hintansa omalla parhaaksi näkemällään tavalla.
Etukäteen kysymällä voi välttyä ikäviltä tilanteilta, kun tulee palvelun maksun aika.
Uusimmat
-
16:21
Assange sai luvan jäädä toistaiseksi Britanniaan
-
16:20
Tove Janssonin lapsuudenkoti myynnissä – tältä miljoona-asunto Helsingin ytimessä näyttää
-
16:15
Jos ostit tämän tuotteen Rustasta, älä käytä
-
15:57
Unkarilaiset pyörittivät laajaa paritusrinkiä Suomessa vuosien ajan – rikoshyöty 800 000 euroa
-
15:40
Lännen Media: Vornanen ei kadu ampumista
-
15:31
Kompastuuko Tre Kronor tähän MM-kisoissa? Samassa tilastossa myös pelote Leijonille
-
15:26
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
15:25
Frendit-tähti Courteney Cox tuntee yhä edesmenneen Matthew Perryn läsnäolon: "Hän vierailee luonani paljon"
-
15:18
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
15:10
Leijonien yllä vilkkuu MM-katastrofiviittauksia – Mikael Granlundilta viileä vastaus uteluihin
-
15:05
Lähi-idän tutkimuksen professori: Iranissa on nyt paljon liikkuvia osia
-
14:50
Jättiläispainijalla erikoinen kohtaaminen maailman lyhyimmän naisen kanssa
-
14:45
MTV Urheilu tavoitti HJK:sta poispotkitun kaksikon Töölössä – kumpikin tunnusti lisenssifiaskon ratkaisevan vaikutuksen
-
14:43
Ficon tila kohenee – tutkijat selvittävät, kuuluiko ampuja salamurhaan rohkaisseiden ryhmään
-
14:43
Venäjä sanoo vallanneensa yhden viimeisistä Ukrainan hallussa olleista asuinkunnista Luhanskissa
-
14:37
Poliisi epäilee nuoren miehen levittäneen väärää rahaa Uudessakaupungissa
-
14:37
Niinistö tapasi Iranin presidentin jännittyneissä merkeissä 2022 – kommentoi nyt MTV:lle: "Silloin oli muutama hankala asia"
-
14:33
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen
-
14:14
Medvedev haukkuu tekoälyä pelkuriksi
-
14:13
Poliisilla tehtävä Nurmon yläasteella – mieshenkilö käyttäytyi aggressiivisesti
-
Lataa lisää