MTV:n pika-analyysi: Purran sakset vaihtuivat täikampaan – "Verojen osuus ennakoitua suurempi"
Arvonlisäverotuksen korotus koskee sekä köyhiä että rikkaita, muistuttaa MTV Uutisten politiikan toimituksen päällikkö Eeva Lehtimäki.
Yleinen arvonlisävero ja vakuutusmaksuverokanta korotetaan Suomessa 25,5 prosenttiin. Se tarkoittaa, että Suomen alv on jatkossa Euroopan toiseksi korkein.
– Voi sanoa, että hallitus on vetänyt täikammalla läpi menosäästöt ja veronkiristykset, Lehtimäki tiivisti heti hallituksen tiedotustilaisuuden päätyttyä.
Alv-kannan nosto vaikuttaa jotakuinkin kaiken hintaan, ja suurin osa siitä tullee loppujen lopuksi kuluttajien maksettavaksi. Erikseen mainittiin korotukset muun muassa väkevän viinan, makeisten ja tupakan verotukseen.
Tiedotustilaisuudessa hallitus painotti, että työn verotuksen sijaan haluttiin mieluummin verottaa kulutusta.
Lue myös: Kehysriihen päätökset julki: Kokonaisveroaste ei nouse, arvonlisävero kiristyy 25,5 prosenttiin
"Ennakoitua suurempi"
Pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallitus väänsi viime vuonna hallitusohjelmaa viikkojen ajan. Silloin sovittiin kuuden miljardin säästöistä.
– Nyt tehtiin kahden kuukauden valmistelulla ja kahden päivän neuvotteluilla kolmen miljardin sopeutukset. Pohjalla on vielä aika paljon sosiaaliturvan leikkauksia, Lehtimäki toteaa.
– Verotuksen osuus kolmesta miljardista oli ennakoitua suurempi. Johtuu yleisen arvonlisäveron nostosta 25,5 prosenttiin. Se on Euroopan toiseksi korkein. Sillä saadaan peräti 1,2 miljardia, hän jatkaa.
Julkisen talouden menoja supistetaan 1,6 miljardia euroa vuonna 2028. Yhteensä hallituksen toimenpidekokonaisuus vahvistaa julkista taloutta noin kolmella miljardilla eurolla ensi vuodesta alkaen, sanoi valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) kehysriihen tiedotustilaisuudessa.
Korottamalla kaikkein eniten ansiotuloja tienaavien verotusta, pyrkii hallitus Lehtimäen mukaan hakemaan leikkauksille "yhteiskunnallista hyväksyttävyyttä".
Aiemmin hallitusta on kritisoitu raskaasti sen leikkausten suuntautumisesta voittopuolisesti erilaisiin pääasiassa vähävaraisten nauttimiin etuuksiin.
Uusimmat
-
15:57
Unkarilaiset pyörittivät laajaa paritusrinkiä Suomessa vuosien ajan – rikoshyöty 800 000 euroa
-
15:40
Lännen Media: Vornanen ei kadu ampumista
-
15:31
Kompastuuko Tre Kronor tähän MM-kisoissa? Samassa tilastossa myös pelote Leijonille
-
15:26
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
15:25
Frendit-tähti Courteney Cox tuntee yhä edesmenneen Matthew Perryn läsnäolon: "Hän vierailee luonani paljon"
-
15:18
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
15:10
Leijonien yllä vilkkuu MM-katastrofiviittauksia – Mikael Granlundilta viileä vastaus uteluihin
-
15:05
Lähi-idän tutkimuksen professori: Iranissa on nyt paljon liikkuvia osia
-
14:50
Jättiläispainijalla erikoinen kohtaaminen maailman lyhyimmän naisen kanssa
-
14:45
MTV Urheilu tavoitti HJK:sta poispotkitun kaksikon Töölössä – kumpikin tunnusti lisenssifiaskon ratkaisevan vaikutuksen
-
14:43
Ficon tila kohenee – tutkijat selvittävät, kuuluiko ampuja salamurhaan rohkaisseiden ryhmään
-
14:43
Venäjä sanoo vallanneensa yhden viimeisistä Ukrainan hallussa olleista asuinkunnista Luhanskissa
-
14:37
Poliisi epäilee nuoren miehen levittäneen väärää rahaa Uudessakaupungissa
-
14:37
Niinistö tapasi Iranin presidentin jännittyneissä merkeissä 2022 – kommentoi nyt MTV:lle: "Silloin oli muutama hankala asia"
-
14:33
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen
-
14:14
Medvedev haukkuu tekoälyä pelkuriksi
-
14:13
Poliisilla tehtävä Nurmon yläasteella – mieshenkilö käyttäytyi aggressiivisesti
-
14:09
Jukka Jalonen kuittasi medialle – "Teillä ei ole ollut tietoa, meillä on"
-
14:00
Lenkkeilyn aloittaminen aiheuttaa helposti ongelmia – nappaa vinkit rasitusvammojen ehkäisyyn
-
13:57
Playstation-vaihtokauppa ryöstäytyi verisesti käsistä Porissa – miestä syytetään murhasta
-
Lataa lisää