Muistatko nämä Salkkareissa nähdyt eläimet? Tämän vuoksi lemmikit ovat harvinaisia Pihlajakadulla
Salatut elämät -sarjassa on vuosien aikana nähty myös eläintähtiä. Muistatko nämä?
Salatut elämät -sarja juhlii 25. tammikuuta 25-vuotispäiväänsä. Vuosien aikana Pihlajakadulla on asunut toinen toistaan erikoisempia asukkaita. Muutaman kerran Salkkareissa on nähty myös eläintähtiä.
Salkkarit-tuotannosta kerrotaan, että eläinten käyttö kuvauksissa on usein tuotannollisesti haastavaa – varsinkin kissojen ja koirien, joita ei voi ohjata.
– Lisäksi ihmisillä on allergioita. Olemme puhuneet monta kertaa siitä, että joku lapsista saisi lemmikin, mutta lasten aikataulut ovat jo valmiiksi haasteellisia kohtausrajoitusten kanssa (lapsilla on hyvin tarkat tuntimäärät, mitä he voivat päivässä/viikossa tehdä), niin eläin hankaloittaisi esimerkiksi aikataulutusta, sarjan pääkäsikirjoittaja Teemu Salonen kertoo.
Muistatko nämä eläimet?
Ritva oli Sebastianin käärme. Hän nimesi Ritvan entisen tyttöystävänsä Ritva ”Cindy” Rintalan mukaan. Isabella ei voinut sietää "lieroksi" nimittämäänsä eläintä ja teetti tästä vyön. Ritvaa esitti Suhina-niminen käärme.
Salkkareissa on nähty myös kani. Severin sai ystävänsä Kaislan kanin hoidettavakseen. Lasse jätti vahingossa häkin oven auki, ja lemmikki pääsi karkuteille. Tale löysi kanin rappukäytävästä ja väitti Matleenalle ostaneensa tälle lemmikin lahjaksi.
Vuonna 2012 nähdyssä jaksossa Ismo, Lasse ja kauhea kankkunen kaksikko herää kostean illan päätteksi minipossun seurasta. Miehet lähtevät possun kera Mooseen, jostä löytävät ilmoituksen kadonneesta porsaasta. Omistaja sai lopulta takaisin Sissi-possunsa.
Vuonna 2010 sarjassa nähtiin myös hevonen, jolla Peppi kävi talilla ratsastamassa.
Sarjan alkuaikoina Pihlajakadulla nähtiin myös koira. Muutamassa jaksossa nähty kellarissa ollut koira puri Akia.
Salatut elämät palaa ruutuun 29. tammikuuta kello 19:30. Jaksot katsottavissa myös MTV Katsomossa.
Uusimmat
-
12:21
Presidentti Stubb vihitään Taideyliopiston kunniatohtoriksi elokuussa
-
12:20
Seiska: Ex-avovaimo teki Vain elämää -tähdestä rikosilmoituksen – muusikko kiistää pahoinpitelyn
-
12:15
Kommentti: HJK:n urheilujohdon sekoilu vei takaisin lähtöruutuun – kaikki palautuu Aki Riihilahden harkitsemattomaan ratkaisuun
-
12:12
Tällaista Jesse Puljujärveä näkee harvoin – ainutlaatuista kuvaa tulisesta raivoamisesta
-
11:59
"On viime aikoina jäänyt autoilijoilta noudattamatta" – tiedäthän, mitä tämä liikennemerkki tarkoittaa?
-
11:50
Pörssisähkön keskimääräinen hinta laski huhtikuussa edelliskuukaudesta
-
11:43
Al-Jazeera: Iranin presidenttiä pidettiin ehdolla maan ylimmän johtajan seuraajaksi ennen kuolemaansa
-
11:38
Omakanta-palvelussa häiriö – sisäänkirjautumisessa ongelmia
-
11:29
Suomessa on havaittu kaksi uutta lintulajia
-
11:27
Taantuma on ohi – miten se näkyy kansalaisen kukkarolla?
-
11:20
Suora lähetys: Hakaniemen uusi silta aukeaa Helsingin ytimessä
-
11:18
HJK:lta rajuja liikkeitä: Kritisoitu urheilujohtaja sai kenkää
-
11:14
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
11:13
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
11:09
Kommentti: Leijonissa yllätyksiä elintärkeällä tontilla – tässä kuumin peruna MM-kohtalonpelien alla
-
10:51
Valiokunnan puheenjohtaja: Petteri Orpo antanut väärää tietoa eduskunnassa
-
10:49
P. Diddy pyytää anteeksi järkyttävän pahoinpitelyvideon tapahtumia – uhrin asianajajalta täystyrmäys
-
10:39
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
10:29
Kurkusta ja retiiseistä paremman makuisia yllättävällä kikalla: "Siinä on oikeasti valtava ero"
-
10:24
Räppäri Redramalle luettiin syytteet – tilasi taikasieniä Hollannista
-
Lataa lisää