Muodin huipulle -tähti Mauro, 24, avautuu elämänsä käännekohdasta uudessa ohjelmassa – itsensä kuvaaminen oli aluksi outoa
Muodin huipulle -ohjelmastakin tuttu Mauro Severino, 24, on yksi Arman Alizadin Mun maailma -ohjelman viidestä nuoresta.
Mauro Severino, 24, on yksi viidestä nuoresta, jotka avaavat elämäänsä käännekohdassa Mun maailma -ohjelmassa. Sarja alkoi MTV Katsomossa 27. maaliskuuta.
Muotisuunnittelija Mauro päätyi sarjaan mukaan sen ohjaajan Arman Alizadin pyynnöstä. Mauro on tuttu myös uusimmalta Muodin huipulle -kaudelta.
– En edes tiennyt, että hänkin on vaatturi. Jännitti todella paljon, mutta halusin tarttua tähän, jotta pystyn tarjoamaan ihmisille vähän enemmän itsestäni. Kokemus oli uskomaton: sitä ei oikein voi sanoilla edes kuvailla. Somen kautta ihmisistä nähdään vain pieni osa, mutta tässä pääsee näkemään enemmän meidän arkeamme, Mauro kertoi MTV Uutisille.
Maurosta itsensä kuvaaminen oli aluksi outoa: piti kertoa tunteitaan kameralle, eli tavallaan tyhjälle. Hän kuitenkin tottui siihen nopeasti.
– Olen siltä osin tottunut kuvaamaan itseäni, koska teen paljon TikTok-videoita. Opin paljon itsestäni: millainen ihminen olen ja minkälaisista asioista pystyn avautumaan. Kamerasta alkoi tulla pikkuhiljaa paras kaveri.
Ohjelmassa Mauro järjestää muotinäytöksen, mutta toivo sen suhteen meinasi jo jossain kohtaa hiipua. Kuvaukset olivat loppumassa, eikä näytöstä ollut vieläkään sovittu. Paikka kuitenkin lopulta löytyi.
Armania Mauro kuvailee uskottomaksi ihmiseksi, jonka kanssa oleminen tuntuu niin luonnolliselta kuin vain voi.
– Se, miten häntä kiinnosti meidän tekemisemme ja miten hän jaksoi aina hymyillä joka kerta, kun kuvasimme. Hän halusi oikeasi tietää tarinamme ja mitä haluamme tulevaisuudelta. Uskon, että tämä motivoi myös muita nuoria tulevaisuudessa.
Mauroa ei jännitä ihmisten vastaanotto lainkaan, sillä hän oli täysin oma itsensä.
– Olen se piirtäjä, joka tekee vaatteita, pelaa futista ja käy välillä Prismoissa duunissa. Paitsi nyt en käy enää, kun perustin oman Offline Mode -designvaateyrityksen. Teen nyt vain omaa juttuani koko ajan. Uskalsin ottaa riskin, jota en ennen uskaltanut ottaa. Tämä on opettanut minua todella paljon, Mauro kertoi.
Katso videolta, miten Mauron elämä muuttui kuvausten jälkeen.
Katso esimakua Mun maailma -ohjelmasta täältä.
Mun maailma alkaa MTV Katsomossa ke 27. maaliskuuta. Jaksoja julkaistaan kolme jaksoa viikossa keskiviikkoisin. MTV Katsomo+ -tilaajille julkaistaan ensimmäisellä viikolla kuusi jaksoa, jonka jälkeen sarjaa julkaistaan kolmen jakson viikkotahdilla keskiviikkoisin.
Uusimmat
-
21:11
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
19:53
MTV testasi suomalaisten eurovaalitietämystä – "Ei näytä tutulta"
-
19:48
MTV seurasi: Kanada pilasi Jesse Puljujärven huippuillan – Leijonat suli lopussa
-
19:36
Leijonille kylmä suihku – Kanada rankaisi virheistä armotta
-
19:30
Jaakko haaveili isyydestä ja päätyi testaamaan hedelmällisyytensä sattuman kautta – testitulos oli täysi yllätys ja sokki
-
19:13
Enemmän nautintoa ja voimakkaampia orgasmeja – riko seksirutiinit tällä tehokkaalla taktiikalla
-
18:50
Israelin "sotakabinetissa todellisia jakolinjoja" – nyt väännetään Gazan kohtalosta
-
18:49
Jesse Puljujärvi likaisen tempun kohteena – tästä lähti Kanadan pelaaja suihkuun
-
18:40
Tänään Suomessa ollut jo viides perättäinen hellepäivä – täällä ollut kuuminta
-
18:25
Max Verstappen kesti McLarenin paineen – nousi sivuamaan F1-legendan ennätystä
-
Lataa lisää