Musertavassa tilanteessa olleet Ilona Siekkinen ja Mikko-kumppani saivat vihdoin hyviä uutisia: "Toivotaan, että tilanne normalisoituu"

Ilona Siekkinen kertoo somessa lääkäriltä saamistaan helpottavista uutisista.

Esikoistaan yhdessä kumppaninsa Mikko Niirasen kanssa odottava fitnessvalmentaja Ilona Siekkinen kertoi taannoin musertavia uutisia: hänen lapsivetensä menivät ennenaikaisesti, raskausviikolla 20. 

Muutamia päiviä myöhemmin Siekkinen kertoi Instagram-tarinassaan saaneensa lääkäriltä lisää huonoja uutisia: lapsivettä oli vielä aiempaakin vähemmän, ja todennäköisyydet raskauden jatkumisen kannalta olivat entistä pienemmät.

– Seuraava kontrolliaika 1,5 viikon päästä, ja jos vettä ei ole enempää, niin keskeytys on silloin suositeltava vaihtoehto, Siekkinen kertoi tuolloin Instagram-tarinassaan.

Maanantaina 6. toukokuuta Siekkinen kertoi Instagram-tarinassaan käyneensä kontrollissa, ja sieltä poistuessaan sekä hänellä että hänen kumppanillaan oli syytä hymyyn. 

– Tilanne on pysynyt samana ja jos siis pysyy tällaisena, niin ei ole mitään hätää. Vettä on niukasti, mutta sitä kuitenkin on! Siekkinen kirjoittaa Instagram-tarinassaan.

Siekkisen mukaan häneltä otettiin kontrollin yhteydessä lapsivesitesti, jonka avulla tarkastettiin lapsiveden mahdollinen tihkuminen. Testi osoittautui negatiiviseksi, joka tarkoittaa, ettei lapsivettä tihku. 

– Lääkäri sanoi, että tästä voi tehdä oletuksen, että lapsivedet ovat tulleet tulehduksen seurauksena, ja antibioottikuurin myötä reikä kalvoissa on umpeutunut, Siekkinen kirjoittaa.

Seuraavassa Instagram-tarinassaan Siekkinen kertoo, että ensi viikolla hänellä on aika viralliseen rakenneultraan. Rakenteita on kuitenkin hänen mukaansa pidetty jo nyt silmällä jokaisen lääkärikäynnin yhteydessä, ja ne ovat hänen mukaansa normaalit, kuten myös hänen kohdunkaulansa. 

Siekkisen mukaan hänellä ei ole ollut supistuksia, ja vauva puolestaan on kasvanut hienosti.

– Nyt siis kaikki on niin hyvin kuin voi olla, mutta tosiaan jäämme odottelemaan lapsiveden lisääntymistä. Nyt vauva toki pärjää tuolla lapsivedellä mikä siellä on, mutta totta kai toivotaan, että tilanne normalisoituu, hän kirjoittaa.

Siekkinen jatkaa kertoen, että heidän tulevien kuukausien suunnitelmansa ovat menneet tilanteen myötä täysin uusiksi. Hän ei myöskään voi tilanteesta johtuen matkustaa hänen ja kumppaninsa kotiin Espanjaan.

– Ensi viikolla alamme selvittämään asumiskuvioita täällä Suomessa. Nythän olemme olleet Mikon vanhemmilla Iissä, mutta tarkoituksena olisi päästä joko omaan asuntoon Ouluun tai vuokrata meille väliaikainen koti, kunnes oma vapautuu, Siekkinen valottaa hänen ja kumppaninsa tilannetta.

Lue myös:

    Uusimmat