"Musta silmä" itkuhälyttimen kamerassa paljasti amerikkalaisvauvan syövän
Amerikkalaisäiti huomasi itkuhälyttimen kameraa vilkaistessaan, että vain toinen puolen vuoden ikäisen Bennett-pojan silmistä heijastaa valoa.
Bennett-vauvan syöpä paljastui itkuhälyttimen sisältämän kameran ansiosta. Amerikkalaisäiti huomasi kamerakuvaa vilkaistessaan, että vain lapsen toinen silmä heijastaa valoa. Toinen näytti mustalta, kertoo KSL.
KUTV:n mukaan äiti oletti ensin, että kameran linssissä on likaa, mutta myös Bennyn isoäiti huomasi pojan silmissä outoa "utuisuutta" tietyssä valossa.
Äiti otti yhteyttä lääkäriinsä. Puolen vuoden ikäiseltä Bennyltä löytyi retinoblastooma eli verkkokalvon varhaissolusyöpä.
Nimettömänä esiintynyt äiti kertoi haastattelussa, että muistaa kysyneensä lääkäriltä vain "jääkö hän henkiin".
Kamera ei korjannut silmien valotusta – onneksi
Silmäsyöpiin erikoistunut lääkäri Eric Hansen kertoi Bennyn sairastaman syövän löytyvän usein valokuvien ansiosta: lapsen silmät näyttävät salamalla otetuissa kuvissa erilaisilta. Teknologia kuitenkin osaltaan vaikeuttaa havaitsemista, koska nykyiset puhelinten kamerat korjaavat punasilmäisyyttä automaattisesti.
– Bennyn tapauksessa olimme hyvin onnekkaita, koska [itkuhälyttimessä] ei ollut ohjelmistoa, joka korjaisi silmien punaisuutta, Hansen kuvailee.
Kuva Bennett-vauvasta levisi medioihin. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
Toinen retinoblastooman oire on uusi silmän karsastus. Uuden karsastuksen syy tulisikin aina selvittää.
Retinoblastooma on onneksi myös harvinainen. Sairaudesta paranee yli 95 prosenttia potilaista, mutta se voi vaikuttaa näköön.
– Onneksi se on myös syöpä, joka on parannettavissa, jos se löytyy ennen kuin etenee silmästä. Hoitotulokset lapsilla ovat hyviä, Hansen sanoo.
"Näen "hohdon" silmässä jo pojan ollessa kolme kuukautta"
Myös Bennyn tarinassa loppu on onnellinen: syöpä onnistuttiin hoitamaan. Pojan kehitys on kuitenkin viivästynyt, ja hänen näkökykynsä kärsi sairauden myötä. Bennett opetteleekin nyt liikkumaan.
– Hän pelkää liikkua asennosta, jossa kokee olevansa tasapainossa, joten tämä todella vaikutti hänen kykyynsä liikkua, äiti kuvailee.
Äiti ei ollut koskaan kuullut retinoblastoomasta. Hän kertoo, että näkee nyt eron Bennystä otetuissa kuvissa selkeästi.
– Kun mietin mennyttä ja tiedän, mitä etsiä, näen "hohdon" [silmässä] jo pojan ollessa kolme kuukautta, hän kertoo.
– Mutta oli sen arvoista olla huomaamatta sairautta kolmen kuukauden ajan, jos tämä tarina vain jotenkin ilmestyy hakutuloksiin, kun seuraava vanhempi huolissaan googlaa lastaan.
Lääkäri ohje: "Jos olette huolissanne lapsen silmistä, näöstä..."
Lasten syöpälääkäri Matthew Dietzin mukaan ongelmien havaitseminen ajoissa auttaa hoidossa ja parantaa sen tulosta.
– Jos olette huolissanne lapsen silmistä, näöstä, jos hän karsastaa tai valo taittuu silmistä erikoisesti, puhukaa lääkärillenne, Dietz neuvoi tv-haastattelussa.
Katso myös: 6-vuotiaalle tehtiin harvinainen leikkaus: Puolet aivoista "sammutettiin"
Lähteet: Facebook/Check Your Health, KSL, KUTV, Terveyskirjasto
Uusimmat
-
20:15
Helppo kampaus arkeen ja juhlaan – näin teet söpön lettikampauksen!
-
20:07
Pääkaupunkiseudun lähijunien liikenne palautumassa normaaliksi
-
20:04
MTV Urheilun tiedot: HJK värväsi kovan paluumuuttajan
-
20:00
MTV seuraa: Leijonien kurimus alkaa – Tanskan kaatoon uusiutuneella kokoonpanolla
-
19:52
Pienyrittäjät raivostuivat hallituksen leikkausaikeista: "Palkansaajat menisivät yleislakkoon"
-
19:43
Toni Korkeakunnas jälleen ratkomaan HJK:n ongelmia – edellinen jakso päättyi tylysti: "Pari kuukautta meni sulatella"
-
19:42
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
19:39
Iranin helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaiset alkavat tiistaina – Onnettomuudesta määrätty tutkinta
-
19:36
Leijonien vaihtoehdot selvillä MM-kisoissa – katastrofi tai todellinen jättiherkku
-
19:30
Kuningatar Camillan ex-mies Andrew Parker Bowles löysi uuden rakkaan –mielitietty on tunnettu tv-juontaja
-
19:20
Lähi-idän tutkimuksen professori: Iranissa on nyt paljon liikkuvia osia
-
19:17
Suurin osa euroehdokkaista pitäisi ilmastotavoitteiden lykkäämistä tuhoisana – "Tulevat sukupolvet joutuisivat maksamaan"
-
19:14
Liverpool teki valintansa: Tässä on Jürgen Kloppin seuraaja
-
19:02
Karu mediatieto: NHL-tähdellä veritulppa, kausi päättyy kuin seinään
-
19:01
Syöpäsairas lääkäri kokeili omaa kokeellista hoitoa itseensä – elossa vielä vuoden jälkeen
-
18:56
Kai bongasi yllättävän huvipuistovieraan Linnanmäellä – "Ei tule joka päivä vastaan"
-
18:46
Satojen miljardien bisnes houkuttaa Suomea – voisimmeko ottaa vastaan muiden maiden ydinjätteet?
-
18:33
Oletko nähnyt tätä nuorta naista Helsingissä? Havainnot hätänumeroon
-
18:16
Lähteet: Prinssien veljesriita sai uuden kierroksen – Harry jättää osallistumatta lapsensa kummin häihin ja pahoitti mielensä Williamin tärkeästä roolista
-
18:12
Britannian kauhistuttava veriskandaali lääkärien ja hallituksen syytä – tuhansia kuoli saatuaan hepatiitin tai HIVin
-
Lataa lisää