Saastuneesta vedestä sairastui 12 ihmistä. Joukossa oli raskaana ollut nainen ja hänen myöhemmin syntynyt lapsensa.
Pohjois-Karjalan käräjäoikeus tuomitsi torstaina ehdottomaan vankeuteen naisen, joka oli oikeuden mukaan saastuttanut vesikaivon ihmisen ulosteella ja sinilevää sisältäneellä järvivedellä.
Kaivoa käytettiin juomaveden ottoon, ja 12 ihmistä altistui saastuneelle vedelle. Heistä suurin osa sairastui ja sai vatsaoireita. Joukossa oli raskaana ollut nainen ja hänen myöhemmin syntynyt lapsensa, joka myös kärsi vatsaoireista.
Kyse oli tapahtumista Kiteellä heinäkuussa 2018. Kaivo oli naisen kahden naapurikiinteistön käytössä.
Käräjäoikeuden mukaan syytetyn dna:ta löytyi kaivosta otetusta näytteestä. Se yhdistettynä muuhun näyttöön osoitti käräjäoikeuden mukaan riittävällä varmuudella, että kukaan muu kuin tuomittu ei ollut voinut saastuttaa kaivoa.
– Kenelläkään asiaan täysin ulkopuolisella ei ole ilmennyt olleen motiivia teolle. Lisäksi sellaisen tekijän mahdollisuus on riittävällä tavalla poissuljettua sen vuoksi, että kysymys on niemestä, jossa ulkopuolisia liikkujia on ollut vähän ja täysin ulkopuolisella tekijällä ei olisi ollut mahdollisuutta saada tai löytää (naisen) ulostetta tai muutakaan dna-lähdettä, tuomiossa sanotaan.
Sakot koirasta viimeinen pisara
Oikeus katsoi, että naisella oli myös motiivi kaivon sotkemiseen. Naiselle oli aiemmin huomautettu vauhkoontuneen koiran kanssa liikkumisesta ja pyydetty häntä siirtymään kauemmas naapurikiinteistöstä.
Yksi naapureista oli tehnyt asiasta rikosilmoituksen, ja nainen oli saanut sakot koiran vartioimatta jättämisestä. Oikeuden mukaan nainen sai poliisilta tiedon sakosta päivää ennen kuin kaivo sotkettiin.
Käräjäoikeus tuomitsi Liisi Anja Marianne Aron, 65, terveyden vaarantamisesta kahden vuoden ja kahden kuukauden vankeuteen. Rangaistusta lyhennettiin puolella vuodella oikeudenkäynnin viivästymisen vuoksi.
Oikeus määräsi Aron maksamaan kullekin rikoksen uhrille kärsimyskorvausta tuhat euroa. Myös kivusta, särystä ja tilapäisestä haitasta tuomittiin erisuuruisia korvauksia.
Uusimmat
-
18:27
Jalkapallon EM-kisoihin mullistava sääntömuutos – tästä nousee kortti herkästi
-
18:26
Suomen EM-pronssimitalisti linjattiin ulos olympiakoneesta: "Urani isoin pettymys"
-
18:22
Yle ja HS: Supo-tutkinnassa hyllytetty virkamies on Pertti Haaksluoto
-
18:19
Kuusi vuotta sitten kadonneen Mikon etsijät löysivät auton Vantaanjoesta – kuva
-
18:19
Venäjä teki ohjusiskun korkeaan asuinrakennukseen Harkovassa
-
18:11
Rapea tappio MM-kiekko-ottelussa – maalivahdin unelma toteutui
-
18:10
Tommi Hallman, 23, hyppää hurjan tykin ohjaimiin – suomalaisittain ennennäkemätön uravalinta: "Amerikka on se paikka, missä pitää olla"
-
18:01
Vahvempien alkoholijuomien tulo kauppoihin jämähtämässä valiokuntaan: "Kaikki asiantuntijat vastustivat esitystä"
-
17:56
Kahdeksan kuoli bussionnettomuudessa Floridassa
-
17:53
Ranskassa käynnissä suuri ajojahti – asemiehet vapauttivat vangin ja tappoivat kaksi vartijaa
-
17:39
Tappelu parlamentissa: Video näyttää, kuinka Georgian kiistelty lakipaketti riehaannutti
-
17:35
Nato-maa paljasti, milloin Zelenskyi saa "käänteentekevät" F-16-hävittäjät
-
17:30
Nina Backmanin tapa keittää kahvia jakaa mielipiteet
-
17:26
Purra: Perussuomalaiset jää EU-parlamentissa nykyiseen ryhmään, vaikka Orbanin puolue liittyisi siihen
-
17:25
MM-Tshekistä ikävä uutinen – autoilija ajoi ex-hyökkääjän päälle
-
17:23
Tänään on vuoden ensimmäinen hellepäivä! Täällä se mitattiin ensin
-
17:20
Rap-artisti Mercedes ja aviomies Janne Raninen: vauva tulossa!
-
17:02
Alppitähdelle dopingtuomio – avautuu nyt rikkeensä taustoista
-
17:01
Kolmen hengen kuolonkolarin aiheuttaneen tuomio lieveni miehen omien vammojen takia – katso animaatio turmasta
-
16:48
Topias Muukkonen kirjoitti yhdeksän laudaturia – kertoo stressistään ja Pisa-keskustelusta
-
Lataa lisää