Näin autoilijat suhtautuvat suurlakkoihin: "Kyllä ärsyttää, jos suoraan sanon"
MTV Uutiset kysyi polttoainetankkien luona ihmisiltä, miten tuleva lakko vaikuttaa heidän arkeensa, ja mitä he ovat lakosta mieltä.
Kaksiviikkoinen lakko pysäyttää suuren osan Suomen ulkomaankaupasta ja vaikuttaa myös esimerkiksi polttoainejakeluun.
Pääministeri Petteri Orpon (kok.) perjantaina koolle kutsumassa työmarkkinatoimijoiden tapaamisessa ei syntynyt ratkaisua työmarkkinatilanteeseen. Tämä merkitsee Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK:n ilmoittamien lakkojen toteutumista.
Lakot alkavat maanantaina 11.3. ja jatkuvat 25.3. saakka. Lakkojen piirissä on kaikkiaan noin 7 000 työntekijää.
Lakko aiheuttaa todennäköisesti häiriöitä polttoaineen jakeluun. Öljynjalostusyhtiö Nesteen mukaan Porvoon jalostamo pysyy kuitenkin käynnissä lakosta huolimatta. Yhtiö on sopinut suojelutyöstä jalostamolla yhdessä Teollisuusliiton sekä AKT:n kanssa. Neste ei tästä huolimatta pysty takaamaan häiriötöntä polttoaineenjakelua.
Daniela Westerlund kertoi MTV Uutisille, että lakko ei kosketa hänen työelämäänsä, mutta lakon vaikutukset huolettavat häntä.
– Eihän se kivalta kuulosta. Tulee jonkin verran ajeltua itsekin, niin mietityttää tietenkin, että miten se vaikuttaa, Westerlund sanoo.
Pertti Sroderus kertoo, ettei ajele kovinkaan paljoa autolla. Hän harmittelee lakkoja.
– Kyllä ärsyttää, jos suoraan sanon. Olen hallituksen esitysten takana. Olen sitä mieltä, että vaikutukset työelämään tai työntekijöihin eivät ole niin suuria, että kannattaisi tällaisia massiivisia lakkoja järjestää, Sroderus sanoo.
Maarit Vuori harmittelee vastakkainasettelua hallituksen ja työntekijäjärjestöjen välillä.
– Minusta se on ikävää, mutta ymmärrän sen tosi hyvin. Jos ei muu auta, niin sitten lakkoillaan. Totta kai lakot aiheuttavat hankaluuksia, mutta se on se hinta, Vuori sanoo.
Lue lisää: Teollisuusliitto: Jos lakot toteutuvat, polttoaine loppuu huoltoasemilta ja Helsinki-Vantaalta
Finnair ilmoitti perjantaina arvioivansa parhaillaan lakon vaikutuksia lentoihinsa. Yritys kertoo verkkosivuillaan pyrkivänsä minimoimaan lakon vaikutukset matkustamiseen ja ilmoittaa mahdollisista muutoksista lentoihin suoraan matkustajille.
Finnairin viestintäjohtaja Päivyt Tallqvist kertoo Finnairin varautuvan lakon vaikutuksiin.
– Tässä vaiheessa on liian aikaista arvioida yksityiskohtaisesti, mitä vaikutuksia meidän lentoihin voi tulla, mutta teemme parhaillaan huolellista varautumista.
Teollisuusliiton varapuheenjohtaja Turja Lehtonen arvioi aiemmin tällä viikolla STT:lle, että Helsinki-Vantaan lentokentän polttoainevarastot eivät tule riittämään koko lakon ajaksi.
Lue lisää: Näin maanantain lakkonyrkki iskee vientiin ja polttoainejakeluun – tämä vaikutuksista tiedetään nyt
Uusimmat
-
08:52
Maailman paras pelaaja venytteli sellissä – sitten tapahtui jotain ihmeellistä
-
08:35
Leijonat-hyökkääjältä karua puhetta – "Tuntuu, että ei näitä tapahdu enää ikinä"
-
08:33
Pitääkö uimahallissa olla hiljaa?
-
08:26
Yhdysvallat vauhdittaa Gazan pysähtynyttä aseleposopimusta – Suomi vaatii Israelia pidättäytymään laajemmasta hyökkäyksestä
-
08:25
Kim Kardashian julkaisi otoksia yksityiskoneensa sisältä – poseeraa erikoisessa matka-asussa
-
08:14
Slovakian pääministeri Ficon ampujaksi epäilty mies oikeuden eteen
-
08:04
Silja Kosonen hirmukisassa Los Angelesissa – suomalaiselta komea kaari
-
07:48
Uimavesi kylmeni 10 asteella, vaikka sää pysyi helteisenä – meteorologi selittää ilmiön
-
07:47
Leijonille armotonta piikittelyä Kanada-ottelun alla
-
07:32
Leijonien rakastettu isähahmo ihailee Jesse Puljujärveä – tietää elävästi tämän kokeman helvetin: "On rajua"
-
07:31
Eläinlääkäri kertoo, miksi ei antaisi koiralleen raakaa kanaa tai kalaa
-
07:25
Zelenskyi pelkää Venäjän valmistelevan hyökkäysaaltoja – tekee harvinaisen myönnön
-
07:25
Lakko-oikeutta koskevat rajoitukset tulevat voimaan tänään
-
07:16
Kysely: Suomalaiset vaativat oman maan edun ajamista EU:ssa – puolueen näkökulma vähemmän tärkeä
-
07:03
Anton Lundell astui isosti esiin! Floridan Stanley Cup -jahti askelta pidemmälle
-
07:03
"Ihan järjetön" – Leijonat varuillaan merkillisen superkyvyn kanssa
-
07:01
Henna Peltonen saa Tauskin herkistymään kesken haastattelun: "Olet unelmieni mies"
-
06:39
Nelihenkisen perheen huvipuistorannekkeet voivat maksaa yli 200 euroa – näin hinnat ovat nousseet koronaa edeltävistä vuosista
-
06:31
Vantaan kunniamurhan uhrin isä toivoo syytetylle kuolemantuomiota – "Tulisin katsomaan paikan päälle"
-
06:29
Tabu-ohjelman Marjo menehtyi pian kuvausten jälkeen – maailman yleisin ja tappavin syöpä on usein pitkään oireeton
-
Lataa lisää