Näin Li Andersson vastasi, kun MTV kysyi venäjämieliseksi syytetystä korvaajasta
Jos Li Andersson valitaan europarlamenttiin, eduskuntaan palaa entinen kansanedustaja Johannes Yrttiaho (vas.). Häntä on syytetty puolueen piirissä epäasiallisesta käytöksestä ja jopa uhkaavista puheista sekä Venäjän myötäilystä.
Vuosina 2019–2023 kansanedustajana toiminut Johannes Yrttiaho palaa eduskuntaan, jos Li Andersson tulee valituksi EU-parlamenttiin.
Yrttiaho erotettiin vuonna 2022 vasemmistoliiton ryhmästä Turun kaupunginvaltuustosta. Yrttiahoa syytettiin epäasiallisesta käytöksestä muita edustajia kohtaan.
Yrttiaho on vuosien varrella arvostellut runsaasti Yhdysvaltoja ja Natoa, mutta Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainassa hän ei ole näkyvästi tuominnut. Puoluelehti Kansan Uutisten kolumnissa Yrttiahon on kuvattu puhuvan kuin "aito putinisti".
MTV Uutiset kysyi tänään eurovaaliehdokkuudestaan ilmottaneelta Li Anderssonilta, mitä hän ajattelee tilanteesta.
– Se on seurausta siitä, jos minut valitaan, koska äänestäjät ovat äänestäneet häntä kolmanneksi meidän listalla Varsinais-Suomessa, Andersson totesi.
Puheenjohtaja Andersson ei antanut ymmärtää, ettei Yrttiaho voisi palata kansanedustajana vasemmistoliiton eduskuntaryhmään.
– Johannes kuitenkin istui meidän eduskuntaryhmässä koko edellisen kauden, kun olimme hallituksessa. Häntä ei erotettu eduskuntaryhmästä silloin. Eli yhteistyö kyllä oli eduskuntaryhmän tasolla mahdollista tehdä.
Puheenjohtaja ei ota kantaa eurovaaliehdokkuuteen
Keväällä 2022 valtuustoryhmästä erottamisen yhteydessä vasemmistoliittolainen kaupunginvaltuutettu Anna Mäkipää kirjoitti HS:n mukaan Yrttiahon esimerkiksi puhuneen uhkailevaan sävyyn edustajatovereilleen.
Yrttiaho ei ole tunnistanut itseään syytteistä. Hänen mukaansa erottamisessa on ollut kyse politiikasta ja vasemmistoliittolaisten tarpeesta miellyttää Turussa kokoomusta.
Eduskuntavaaleissa 2023 Yrttiaho sijoittui 1630 äänellä vasemmistoliiton ehdokkaista Varsinais-Suomessa kolmanneksi Li Anderssonin ja Timo Furuholmin jälkeen.
Eilen Yrttiaho kertoi useamman vasemmistoliiton puolueosaston esittäneen häntä ehdokkaaksi kesäkuun eurovaaleihin.
Li Andersson ei tiedotustilaisuudessa ottanut kantaa siihen, voiko Yrttiaho päästä eurovaaliehdokkaaksi. Vasemmistoliiton puoluehallitus tekee päätöksen lopuista ehdokkaista huomenna.
Juttua korjattu 7.3. kello 10.50. Vaihdettu otsikon sanat "venäjämielisestä korvaajasta" muotoiluun "venäjämieliseksi syytetystä korvaajasta". Lisäksi vaihdettu kuvatekstin muotoilu "putinistiksi syytetystä korvaajasta" muotoon "venäjämieliseksi syytetystä korvaajasta".
Uusimmat
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
Lataa lisää