Näin Pekka Toveri kommentoi Venäjän mahdollisen uuden suurhyökkäyksen onnistumista
Venäjän paineet kertoa hyviä uutisia sodasta saattavat johtaa uuteen suurhyökkäykseen.
Venäjän on ennakoitu suunnittelevan uutta suurhyökkäystä Ukrainaan talven ja kevään aikana. Kenraalimajuri evp. Pekka Toverin mukaan näin voi olettaa, koska venäläisillä on paineita tehdä jotain.
– Liikekannallepano alkoi jo syyskuussa ja venäläisten omien ilmoitusten mukaan yli 300 000 reserviläistä on saatu riviin. Viime kuukausina ei ole ollut mitään hyvää kerrottavaa kansalaisille siitä, miten sota menee, Toveri sanoo.
Omalle kansalle todistelun lisäksi Venäjän tekemät hyökkäykset hankaloittavat Ukrainan vastahyökkäyksiä sekä sen mahdollisuuksia vallata takaisin omia alueitaan.
Väsyneet sotilaat
Venäjän ammattisotilaat eli ne, jotka olivat jo sodan alussa mukana, ovat hyvin kuluneita. Toveri ei usko Venäjän mahdollisen suurhyökkäyksen tuottavan suuria tuloksia, ainoastaan paljon kaatuneita.
– Kalusto- ja henkilöstötappiot ovat monilla joukoilla 50 prosenttia, jopa ylikin. Niitä on täydennetty vanhemmalla kalustolla, jota varastosta on saatu kunnostettua pikkuhiljaa.
Henkilöstötappioita on täydennetty huonosti koulutetuilla, varustetuilla, johdetuilla ja motivoiduilla reserviläisillä, Toveri toteaa. Tällaisilla joukoilla hyökkääminen on hankalaa ja onnistuminen vaatisi hyvää koordinointia.
– Se on nähty tämän sodan aikana, etteivät venäläiset sitä osaa.
Venäjä on ollut sodan alun hyökkäysten jälkeen käytännössä puolustusasemissa.
Venäjän presidentti Vladimir Putin kertoi eilen tiistaina venäläisten hankalasta tilanteesta Donetskissa, Luhanskissa, Hersonissa ja Zaporizhzhjassa. Kyseessä ovat siis alueet, jotka Venäjä on liittänyt laittomasti itseensä.
Toverin mukaan tämä viestii siitä, ettei Venäjällä mene hyvin.
– Vähän valmistellaan kansaa siihen, että jatkossakin saattaa tulla huonoja uutisia, Toveri pohtii.
Uusimmat
-
09:05
Superottelun punnitustilaisuus päättyi rähinään – raskaansarjan jätit jouduttiin erottamaan toisistaan
-
08:52
Maailman paras pelaaja venytteli sellissä – sitten tapahtui jotain ihmeellistä
-
08:35
Leijonat-hyökkääjältä karua puhetta – "Tuntuu, että ei näitä tapahdu enää ikinä"
-
08:33
Pitääkö uimahallissa olla hiljaa?
-
08:26
Yhdysvallat vauhdittaa Gazan pysähtynyttä aseleposopimusta – Suomi vaatii Israelia pidättäytymään laajemmasta hyökkäyksestä
-
08:25
Kim Kardashian julkaisi otoksia yksityiskoneensa sisältä – poseeraa erikoisessa matka-asussa
-
08:14
Slovakian pääministeri Ficon ampujaksi epäilty mies oikeuden eteen
-
08:04
Silja Kosonen hirmukisassa Los Angelesissa – suomalaiselta komea kaari
-
07:48
Uimavesi kylmeni 10 asteella, vaikka sää pysyi helteisenä – meteorologi selittää ilmiön
-
07:47
Leijonille armotonta piikittelyä Kanada-ottelun alla
-
07:32
Leijonien rakastettu isähahmo ihailee Jesse Puljujärveä – tietää elävästi tämän kokeman helvetin: "On rajua"
-
07:31
Eläinlääkäri kertoo, miksi ei antaisi koiralleen raakaa kanaa tai kalaa
-
07:25
Zelenskyi pelkää Venäjän valmistelevan hyökkäysaaltoja – tekee harvinaisen myönnön
-
07:25
Lakko-oikeutta koskevat rajoitukset tulevat voimaan tänään
-
07:16
Kysely: Suomalaiset vaativat oman maan edun ajamista EU:ssa – puolueen näkökulma vähemmän tärkeä
-
07:03
Anton Lundell astui isosti esiin! Floridan Stanley Cup -jahti askelta pidemmälle
-
07:03
"Ihan järjetön" – Leijonat varuillaan merkillisen superkyvyn kanssa
-
07:01
Henna Peltonen saa Tauskin herkistymään kesken haastattelun: "Olet unelmieni mies"
-
06:39
Nelihenkisen perheen huvipuistorannekkeet voivat maksaa yli 200 euroa – näin hinnat ovat nousseet koronaa edeltävistä vuosista
-
06:31
Vantaan kunniamurhan uhrin isä toivoo syytetylle kuolemantuomiota – "Tulisin katsomaan paikan päälle"
-
Lataa lisää