Näin Suomen lainsäädäntö heikentää seksityöläisten perusoikeuksia – "Käytännössä siinä rangaistaan seksityöntekijää"
Seksin myyminen on Suomessa laillista, mutta todellisuudessa seksityötä rajoitetaan lailla monin tavoin, mikä tekee alasta osittain laitonta.
Joukko seksi- ja erotiikka-alan työntekijöitä, lakiasiantuntijoita, tutkijoita, aktivisteja ja poliittisen vaikuttamistyön ammattilaisia vaatii Suomen paritusta ja ihmiskauppaa koskevaan rikoslakiin, järjestyslakiin ja ulkomaalaislakiin muutoksia, joilla parannettaisiin seksityöntekijöiden oikeutta ammatinharjoittamiseen.
Nykyisellään Suomen laki rajoittaa seksityötä ja erotiikka-alaa monin tavoin, eikä se takaa seksityöntekijöiden ihmisoikeuksien toteutumista, kertovat Oikeus työhön -kansalaisaloitteen kampanjapäällikkö Riikka Pöntinen ja kampanjakoordinaattori, seksityöläinen Isa Häkkinen MTV Uutiset Livessä.
– Käytännössä lainsäädäntö määrittelee paritukseksi kaiken yhteistyön seksipalveluita myyvien ihmisten kanssa, Häkkinen kertoo.
– Esimerkiksi palveluiden markkinointi tai mainostaminen tai palvelujen tarjoajan yhteystietojen välittäminen, joka on mahdollista millä tahansa muulla toimialalla, on kohdallamme kriminalisoitu.
Katso yllä olevalta videolta, miten Suomen lainsäädäntö vaikuttaa seksityöläisen mahdollisuuksiin ja oikeuksiin vuokra-asuntomarkkinoilla. Millainen kokemus seksityötä tekevällä Isa Häkkisellä on asiasta?
Häkkinen kertoo, että lain tulkinta perustuu ennakkotapauksiin, mikä johtaa siihen, että on paljon tahoja, jotka eivät tee seksityötä tekevien kanssa yhteistyötä paritussyytteen pelossa.
– Esimerkiksi vasta muutama vuosi sitten tuli ensimmäinen ennakkotapaus, jossa huoneen vuokrausta seksityötä tekevälle ei tulkittu paritukseksi, koska huoneiston olivat vuokranneet seksityöntekijät yhdessä.
– Tätä ennen ei tiedetty, voiko se ihminen, joka alivuokraa huoneita vuokra-asunnostaan toiselle seksityöntekijälle, syyllistyä paritukseen.
Seksityö on käännytysperuste
Häkkisen ja Pöntisen mukaan nykyiset seksityötä rajoittavat lait lisäävät etenkin kaikista heikoimmassa asemassa olevien seksityöntekijöiden riskiä joutua hyväksikäytetyksi tai väkivallan uhriksi.
– Ulkomaalaislain käännytyspykälä rajoittaa tällä hetkellä EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta tulleiden mahdollisuutta seksityöhön, sillä ihminen saatetaan käännyttää pois maasta, jos hänen epäillään tekevän seksityötä, Pöntinen kertoo.
– Käytännössä siinä rangaistaan seksityöntekijää ja ajatellaan, että ongelma on ratkaistu, kun hänet heivataan pois maasta. Tämä johtaa siihen, ettei työn taustoja selvitetä ja saada mahdollisia paritukseen tai ihmiskauppaan syyllistyneistä kiinni, Häkkinen kertoo.
Häkkinen huomauttaa, että jo vuonna 2003 Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos selvitti ulkomaalaislain vaikutuksia seksityöläisten asemaan.
– Selvisi, että vuonna 1999 lakiin tullut muutos seksityöstä käännytyksen perusteena, on tosiasiassa vain lisännyt parittajien vaikutusvaltaa ja heikentänyt seksityöläisten asemaa.
Katso koko keskustelu: Suostumuksellinenkin seksityö voidaan tulkita paritukseksi – seksityölle uudet säännöt?
Uusimmat
-
20:45
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
20:28
Helsingissä kadonnut nuori nainen on löytynyt
-
20:25
Eminemin Hailie-tytär meni naimisiin – liikuttava isä-tytär -tanssi ikuistui kuviin
-
20:25
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
20:22
Kaksikko kidutti naista Tampereella itse tehdyllä julmalla laitteella
-
20:15
Helppo kampaus arkeen ja juhlaan – näin teet söpön lettikampauksen!
-
20:07
Pääkaupunkiseudun lähijunien liikenne palautumassa normaaliksi
-
20:04
MTV Urheilun tiedot: HJK värväsi kovan paluumuuttajan
-
20:00
MTV seuraa: Leijonien kurimus alkaa – Tanskan kaatoon uusiutuneella kokoonpanolla
-
19:52
Pienyrittäjät raivostuivat hallituksen leikkausaikeista: "Palkansaajat menisivät yleislakkoon"
-
19:43
Toni Korkeakunnas jälleen ratkomaan HJK:n ongelmia – edellinen jakso päättyi tylysti: "Pari kuukautta meni sulatella"
-
19:42
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
19:39
Iranin helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaiset alkavat tiistaina – Onnettomuudesta määrätty tutkinta
-
19:36
Leijonien vaihtoehdot selvillä MM-kisoissa – katastrofi tai todellinen jättiherkku
-
19:30
Kuningatar Camillan ex-mies Andrew Parker Bowles löysi uuden rakkaan –mielitietty on tunnettu tv-juontaja
-
19:20
Lähi-idän tutkimuksen professori: Iranissa on nyt paljon liikkuvia osia
-
19:17
Suurin osa euroehdokkaista pitäisi ilmastotavoitteiden lykkäämistä tuhoisana – "Tulevat sukupolvet joutuisivat maksamaan"
-
19:14
Liverpool teki valintansa: Tässä on Jürgen Kloppin seuraaja
-
19:02
Karu mediatieto: NHL-tähdellä veritulppa, kausi päättyy kuin seinään
-
19:01
Syöpäsairas lääkäri kokeili omaa kokeellista hoitoa itseensä – elossa vielä vuoden jälkeen
-
Lataa lisää