Planeettojen välinen matkailu on tällä hetkellä vielä tulevaisuuden haave. Nasa kuitenkin tarjoaa nyt neljälle vapaaehtoiselle mahdollisuutta saada esimakua Marsin matkasta.
Vapaaehtoiset laitetaan elämään eristyksissä muusta maailmasta punaisen planeetan olosuhteissa matkivassa ympäristössä.
Houstonissa Johnsonin avaruuskeskuksessa järjestettävä kokeilu on osa ohjelmaa, jolla kehitetään ja arvioidaan tulevaisuuden Mars-lennolla käytettäviä järjestelmiä. Aiheesta uutisoi The Guardian.
Vapaaehtoiset elävät kokeilussa noin 48 kuutiometrin kokoisessa asumuksessa, jota kutsutaan nimellä Mars Dune Alpha. Asumuksessa on huomioitu Marsin asettamat haasteet, kuten rajalliset resurssit, laiteviat, viiveet kommunikaatiossa ja muut ympäristön stressitekijät.
"Miehistö" tulee tekemään kokeilun aikana muun muassa simuloituja avaruuskävelyjä ja erilaisia kunnossapitotöitä.
Hakijoilta edellytetään muun muassa yliopistotutkintoa tai tuhannen tunnin kokemusta lentäjänä. Hakijoiden on oltava lisäksi tupakoimattomia ja iältään 30–55 vuotiaita Yhdysvaltain kansalaisia.
Vapaaehtoisista tulee toinen ryhmä simuloiduissa olosuhteissa. Asumuksessa on parhaillaan toinen neljän hengen ryhmä, jonka kokeilu päättyy elokuussa kestettyään 378 päivää.
Lue myös: Tutkijoilta villi idea "vihreästä elävästä maalista": Näinkö Marsissa voitaisiin tuottaa happea?
Uusimmat
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:25
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
19:53
MTV testasi suomalaisten eurovaalitietämystä – "Ei näytä tutulta"
-
19:48
MTV seurasi: Kanada pilasi Jesse Puljujärven huippuillan – Leijonat suli lopussa
-
19:36
Leijonille kylmä suihku – Kanada rankaisi virheistä armotta
-
19:30
Jaakko haaveili isyydestä ja päätyi testaamaan hedelmällisyytensä sattuman kautta – testitulos oli täysi yllätys ja sokki
-
19:13
Enemmän nautintoa ja voimakkaampia orgasmeja – riko seksirutiinit tällä tehokkaalla taktiikalla
-
18:50
Israelin "sotakabinetissa todellisia jakolinjoja" – nyt väännetään Gazan kohtalosta
-
18:49
Jesse Puljujärvi likaisen tempun kohteena – tästä lähti Kanadan pelaaja suihkuun
-
18:40
Tänään Suomessa ollut jo viides perättäinen hellepäivä – täällä ollut kuuminta
-
18:25
Max Verstappen kesti McLarenin paineen – nousi sivuamaan F1-legendan ennätystä
-
18:09
Mitä ihmettä? Leijonat-järkäle antoi kovuutta Connor Bedardille – tuomareilta häkellyttävä ratkaisu
-
18:05
Georgian presidentti käytti veto-oikeuttaan kiisteltyä lakiesitystä vastaan: "Olemukseltaan venäläinen"
-
18:04
Salkkarit-tähdet paljastavat podcastissa totuuden intiimikohtausten takaa: "Siitä on romantiikka niin kaukana"
-
17:58
Venäjä väittää: Uusi valloitus Harkovassa – "Läpimurtojen mahdollisuus kasvaa"
-
Lataa lisää