Suoratoistopalveluyritys Netflix kertoi tiistaina alkavansa rajoittaa käyttäjätunnusten jakamista ympäri maailmaa. Salasanojen jakamista useamman ihmisen kesken oli rajoitettu tietyillä alueilla jo aiemmin, ja nyt käytäntöä on laajennettu yli sataan maahan.
Netflixin mukaan yksittäistä käyttäjätiliä voivat jatkossa lähtökohtaisesti käyttää vain samassa kotitaloudessa asuvat ihmiset. Yhtiö on kuitenkin tarjonnut lisämaksua vastaan mahdollisuutta lisätä useampia käyttäjiä tilille.
Netflix kertoi aiemmin tänä vuonna yli sadan miljoonan asiakkaan jakavan käyttäjätilejään palvelussa, mistä on yhtiön mukaan ollut haittaa sen kyvylle investoida uusiin sarjoihin ja elokuviin.
Netflix kertoi huhtikuussa tilaajamääränsä nousseen toistaiseksi korkeimmalle tasolleen 232,5 miljoonaan. Suoratoistopalvelun uudella, osin mainosrahoitetulla versiolla tilaajia oli yli viisi miljoonaa.
Uusimmat
-
06:05
27 vuotta moottoripyöräpoliisina ollut Sami kertoo rajusta takaa-ajosta, jossa pyörä lähti lunastukseen: "Sitten sukellettiin"
-
06:01
Jukka Jalonen jyrähti Leijonien ykkösketjusta – napautti kovan väitteen
-
05:50
MTV:n tiedot: Kansanedustajien matkakohteista erimielisyyksiä – "Emme saa antaa vääriä signaaleja"
-
05:32
Ex-vakuutusetsivä muistaa yhä epämiellyttävän petoksen – kuolleella pennulla rahastettiin uudelleen ja uudelleen
-
05:30
Grand Theft Auto VI -pelin julkaisuajankohta selvisi
-
05:25
Kanadassa öljykaupunkia uhanneen maastopalon eteneminen laantui
-
05:20
Helle hellinee tänäänkin – ensi viikolla ei
-
02:00
Keva: Kuntapäättäjien näkemykset kuntiensa tulevaisuudesta heikentyneet rajusti
-
00:01
Finanssiala: Kolme prosenttia suomalaisista menettänyt rahaa digihuijauksissa
-
23:58
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:35
Leijonien lohkon piikkipaikka vaihtui
-
22:58
Järkyttävä jääkiekkokuolema vihloo ruotsalaispelaajaa yli puoli vuotta myöhemmin: "Ajattelen joka päivä"
-
22:29
Sami Välimäki aloitti pirteästi kauden toisen majorin – yhdysvaltalaistähti löi ennätykset uusiksi
-
22:25
Turkin tunnetuin kurdipoliitikko sai yli 40 vuotta lisää vankeutta
-
22:10
Sivusto: Tapparan mestarivahdin uusi osoite on selvillä – kaksivuotinen sopimus
-
21:53
Putin ja Xi kertoivat ydinsodasta yhdellä lauseella
-
21:38
Lewis Hamilton lausui mielipiteensä: tämä kuljettaja pitäisi palkata hänen seuraajakseen Mercedeksellä
-
21:27
Jukka Jalonen tiesi välittömästi Leijonien kylmäävän kohtalon – tiuskahti MM-areenalla: "Mitä tässä voi tehdä?"
-
21:26
Tätä shokkitappio tarkoittaa Leijonien MM-jatkon kannalta – huippupeleihin rakenteilla jättipaine
-
21:21
Turun Metsämäessä tuleen syttyneen jätekasan savunmuodostus vähentynyt, yleisellä alueella voi taas liikkua
-
Lataa lisää