Niko Saarinen kertoo olevansa hämmentynyt Vuoden radiojuontaja -palkinnostaan – jakoi ajatuksiaan somessa: "Ei mitään muistikuvaa, mistä..."
Niko Saarinen palkittiin 31. maaliskuuta Radiogaalassa.
NRJ:n radionjuontaja Niko Saarinen palkittiin 31. maaliskuuta Radiogaalassa Vuoden valtakunnallisen radiojuontajan pystillä. Kyseisen palkinnon ehdokkaat ja voittaja valitaan yleisöäänestyksellä.
Saarinen jakoi ajatuksiaan Instagramissa 1. huhtikuuta.
– Piti aamulla ihan tarkistaa et onko tää unta tai aprillipila, mutta ei. Kiitos yleisö! Ei mitään muistikuvaa, mitä puhuin eilen lavalla (löytyy vissiin jostain netistä), koska musta tuntui, että multa lähtee jalat ja järki. En siis missään unessakaan nähnyt tämän tapahtuvan koskaan. Käsittämätöntä, Saarinen kirjoitti.
Hän kertoi avoimesti myös koulukiusaamisestaan.
– Muistan miten yläasteella pojat kiusasivat ja huutelivat perään äänestäni: ”Neiti-Niko, miks puhut ku naiset?”. Ei ne minua koskaan vaimentaneet, mutta kyllähän se tuntui ja jätti arvet ja pelon omaan ääneen ja sen käyttöön. Ja sama homma jatkui, kun tulin julkisuuteen. ”Miksi homot puhuu aina noin!” Ja plaa-plaa. Mutta mä jatkoin hölöttämistä! Ja tänä aamuna heräsin vuoden radiojuontajana. Mitä helvettiä, Saarinen kirjoitti selvästi hämmentyneenä.
Saarinen omistikin palkintonsa kaikille niille, joita on yritetty vaimentaa tai polkea jostakin syystä alas.
– Radion tekeminen on sairaan siistiä! Mä ajattelin, että musta ei koskaan ole siihen, vaikka se oli mun unelma aina johtuen juuri edellä mainituista seikoista, mutta jumalauta tässä sitä ollaan! Kiitos, tää merkkaa mulle enemmän kuin uskottekaan. Ja toivon, että tää on esimerkki edes yhdelle tämän tekstin lukeneelle: Älä koskaan anna kenenkään vaimentaa sinua, Saarinen päätti koskettavan kirjoituksensa.
Saarinen juontaa NRJ:n aamulähetystä yhdessä Julianna Jokelan kanssa.
Uusimmat
-
21:17
MTV seuraa: Leijonien kurimus alkaa – Tanskan kaatoon uusiutuneella kokoonpanolla
-
21:17
Video: Meteori valaisi taivaan sinivihreäksi Espanjan ja Portugalin yllä
-
21:13
Iranin helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaiset alkavat tiistaina – tapahtumista määrätty tutkinta
-
21:09
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
21:03
Britannian kauhistuttava veriskandaali lääkärien ja hallituksen syytä – tuhansia kuoli saatuaan hepatiitin tai HIVin
-
21:00
"Ai siitä tuli tommonen" – asukkaat yllättyivät lopputuloksesta Kotoisa-jaksossa
-
20:45
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
20:28
Helsingissä kadonnut nuori nainen on löytynyt
-
20:25
Eminemin Hailie-tytär meni naimisiin – liikuttava isä-tytär -tanssi ikuistui kuviin
-
20:25
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
20:22
Kaksikko kidutti naista Tampereella itse tehdyllä julmalla laitteella
-
20:15
Helppo kampaus arkeen ja juhlaan – näin teet söpön lettikampauksen!
-
20:07
Pääkaupunkiseudun lähijunien liikenne palautumassa normaaliksi
-
20:04
MTV Urheilun tiedot: HJK värväsi kovan paluumuuttajan
-
19:52
Pienyrittäjät raivostuivat hallituksen leikkausaikeista: "Palkansaajat menisivät yleislakkoon"
-
19:43
Toni Korkeakunnas jälleen ratkomaan HJK:n ongelmia – edellinen jakso päättyi tylysti: "Pari kuukautta meni sulatella"
-
19:42
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
19:36
Leijonien vaihtoehdot selvillä MM-kisoissa – katastrofi tai todellinen jättiherkku
-
19:30
Kuningatar Camillan ex-mies Andrew Parker Bowles löysi uuden rakkaan –mielitietty on tunnettu tv-juontaja
-
19:20
Lähi-idän tutkimuksen professori: Iranissa on nyt paljon liikkuvia osia
-
Lataa lisää