Norjassakin oma julkkismursu: Freya-mursu majailee Oslon rannikolla
Myös Norjalla on tänä kesänä oma julkkismursu. Freya-nimen saanut mursunaaras on ollut tiistaista lähtien Frognerkilenin lahdessa Oslon edustalla.
Monet uteliaat ovat kerääntyneet katsomaan satamassa veneiden vieressä lepäävää 600 kiloa painavaa eläintä. Asiantuntijoita huolestuttaa, että vesiskootterit ja moottoriveneet ovat tulleet liian lähelle mursua.
Freya nähtiin kevään aikana useissa Euroopan maissa. Se muun muassa loikoili Hollannissa satamassa olevan sukellusveneen päällä.
Mursuja tavataan yleensä arktisilla alueilla. Freyan uskotaan saapuneen Huippuvuorilta.
Suomessa Kymenlaakson rannikolle saapunut toinen mursu nousi puheenaiheeksi heinäkuun puolivälissä. Nälkiintynyt Stena-nimen saanut mursunaaras menehtyi, kun sitä oltiin kuljettamassa Korkeasaaren villieläinsairaalaan.
Uusimmat
-
15:40
Lännen Media: Vornanen ei kadu ampumista
-
15:31
Kompastuuko Tre Kronor tähän MM-kisoissa? Samassa tilastossa myös pelote Leijonille
-
15:26
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
15:25
Frendit-tähti Courteney Cox tuntee yhä edesmenneen Matthew Perryn läsnäolon: "Hän vierailee luonani paljon"
-
15:18
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
15:10
Leijonien yllä vilkkuu MM-katastrofiviittauksia – Mikael Granlundilta viileä vastaus uteluihin
-
15:05
Lähi-idän tutkimuksen professori: Iranissa on nyt paljon liikkuvia osia
-
14:50
Jättiläispainijalla erikoinen kohtaaminen maailman lyhyimmän naisen kanssa
-
14:45
MTV Urheilu tavoitti HJK:sta poispotkitun kaksikon Töölössä – kumpikin tunnusti lisenssifiaskon ratkaisevan vaikutuksen
-
14:43
Ficon tila kohenee – tutkijat selvittävät, kuuluiko ampuja salamurhaan rohkaisseiden ryhmään
-
14:43
Venäjä sanoo vallanneensa yhden viimeisistä Ukrainan hallussa olleista asuinkunnista Luhanskissa
-
14:37
Poliisi epäilee nuoren miehen levittäneen väärää rahaa Uudessakaupungissa
-
14:37
Niinistö tapasi Iranin presidentin jännittyneissä merkeissä 2022 – kommentoi nyt MTV:lle: "Silloin oli muutama hankala asia"
-
14:33
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen
-
14:14
Medvedev haukkuu tekoälyä pelkuriksi
-
14:13
Poliisilla tehtävä Nurmon yläasteella – mieshenkilö käyttäytyi aggressiivisesti
-
14:09
Jukka Jalonen kuittasi medialle – "Teillä ei ole ollut tietoa, meillä on"
-
14:00
Lenkkeilyn aloittaminen aiheuttaa helposti ongelmia – nappaa vinkit rasitusvammojen ehkäisyyn
-
13:57
Playstation-vaihtokauppa ryöstäytyi verisesti käsistä Porissa – miestä syytetään murhasta
-
13:54
Räppäri Ibe peruu kesän kiertueensa: "Tarvitsen aikaa levätä ja toipua"
-
Lataa lisää