Odessan iskun kuolonuhrimäärä nousi – Saksa lupasi lisää tankkitukea
Venäjän maanantaina Odessaan tekemässä ohjusiskussa on kuollut ainakin viisi ihmistä, BBC:n venäjänkielinen palvelu kertoo.
Aiemmin maanantaina kuolleita kerrottiin olleen kaksi. Iskussa haavoittui lisäksi ainakin 32 ihmistä, joiden joukossa oli myös kaksi lasta ja yksi raskaana oleva nainen. Yhden lapsen tilan kerrotaan olevan erittäin vakava.
Isku oli alueen kuvernöörin Oleh Kiperin mukaan vahingoittanut asuintaloja ja siviili-infrastruktuuria.
Kiperin mukaan Venäjä käytti alustavien tietojen mukaan iskussaan rypälepommein varustettua ohjusta. Kiper muistutti, että rypälepommeja käytetään ennen kaikkea ihmisiä vastaan.
Venäjän asevoimat ei ole kommentoinut Odessan iskua.
Voiko Ukrainan saama aseapu muuttaa sodan suunnan?
Lue myös: Suomalaiseverstin lohduton arvio Ukrainan tilanteesta – Venäjällä on nyt kaikki valtit puolellaan
Saksalta lisää rynnäkköpanssarivaunuja
Saksan hallitus julkisti maanantaina uuden apupaketin Ukrainalle, mihin kuuluu sekä taloudellista että sotilaallista tukea. Tuoreeseen apupakettiin sisältyy muun muassa kymmenen rynnäkköpanssarivaunua ja niiden varaosia sekä ilmatorjuntakalustoa.
Venäjän täysimittaisen sodan aloittamisen jälkeen Saksa on tukenut Ukrainaa aseellisen materiaalin muodossa noin 5,2 miljardin euron edestä. Lisäksi Saksa on osallistunut ukrainalaisjoukkojen kouluttamiseen.
Valkoinen talo ei puolestaan ole Kyiv Independentin mukaan vielä paljastanut Ukrainaan lähetettävän avun tarkkaa määrää tai sen aikataulua. Tiedottaja Karine Jean-Pierre sanoi maanantaina, ettei asiasta kerrota operatiivisen turvallisuuden takaamiseksi.
Yhdysvaltain jättimäinen Ukraina-tukipaketti hyväksyttiin pitkän väännön jälkeen aiemmin huhtikuussa ja sen suuruus on noin 60 miljardia dollaria.
Lisäksi Yhdysvaltain puolustusministeri Lloyd Austin kertoi viime viikolla, että Ukrainalle annetaan kuuden miljardin lisätuki, johon sisältyy muun muassa ilmapuolustusammuksia.
Yhdysvallat on ollut Ukrainan sotaponnistuksen suurin yksittäinen tukijavaltio, ja kongressin umpisolmu oli johtanut pahaan ammuspulaan Ukrainassa.
Ukraina saamassa Yhdysvalloilta pitkän kantaman ohjuksia – Venäjään alettu suhtautumaan entistä vakavammin.
Uusimmat
-
02:00
THL: Tyttöjen mielenterveysongelmat lisääntyneet – yhden ryhmän tilanne parantunut koronan jälkeen
-
00:42
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:42
Jukka Jalonen raivosi Jesse Puljujärvelle – latasi kovaa palautetta vielä MM-areenan käytävillä: "Teki ison virheen"
-
00:28
Petteri Sihvoselta jyrkkä vaatimus Leijonien MM-painepelin jälkeen – suora viesti Jukka Jaloselle: "Pidän sitä ihan skandaalina"
-
00:05
Valtaosa nuorista hyväksyy Suvivirren laulamisen kevätjuhlassa – yhä harvempi pitää itseään uskonnollisena
-
00:01
Tutkimus: Näin isät käyttävät perhevapaita – äidin tuloilla ja koulutuksella iso merkitys
-
23:50
Leijonat läpäisi karmean trillerin – näin tärkeä Tanska-ottelu eteni
-
23:48
Leijonat selvitti Tanskan kovan haasteen – tämä on MM-puolivälieräpaikan tilanne nyt
-
23:25
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
23:09
Leijonien paineet tapissa! Suomelta vietiin maali MM-väännössä – katso puhuttava tilanne
-
22:54
Suomen vaihtoaitiossa kiehahti! Jukka Jalonen tylytti Jesse Puljujärveä
-
22:54
Baltimoren siltaan törmännyt laiva lopulta irti – lähes kaksi kuukautta aluksella jumissa olleen miehistön piina jatkuu
-
22:40
Leijonat jäätävissä ongelmissa MM-jäällä – tämä Tanskan johtomaali hylättiin
-
22:25
Entinen UFC-ottelija Geane Herrera on kuollut 33-vuotiaana
-
22:15
Leijonien tärkeä mies poistui pukukoppiin – katso vastustajan kyseenalainen temppu
-
22:04
Suomalaisottelijalta harvinainen temppu judon MM-kisoissa: "Pikkupojasta asti unelma"
-
21:52
Ruotsalaistähti haluaa revanssinsa – odottaa Leijonia uhmakkaana: "Hauskaa antaa heille neniin"
-
21:41
Leijonista todella karu havainto kesken MM-kisojen painepelin
-
21:17
Video: Meteori valaisi taivaan sinivihreäksi Espanjan ja Portugalin yllä
-
21:13
Iranin helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaiset alkavat tiistaina – tapahtumista määrätty tutkinta
-
Lataa lisää