"Oletko sinä jurrissa?" – Kiti Kokkosen hervoton suoritus saa Joonas Nordmanin tuskastumaan
Joonas Nordmanin ja Kiti Kokkosen arvausleikki ei mene putkeen.
Joonas Nordman Show palasi MTV:n lauantai-iltoihin viime viikolla. Joonas Nordmanin luotsaaman sarjan kauden ensimmäisessä jaksossa vierassohvalle istui ihastuttava Kiti Kokkonen.
Jaksossa kaksikko pelasi peliä, jossa tunnetut hahmot olivat täysin väärissä paikoissa. Kumpikin nosti kortin, jossa luki hahmon nimi sekä populaarikulttuurin teos, missä hahmo on. Heidän tuli esittää toiselle hahmoa eri paikassa ja saada toinen arvaamaan oikein.
Peli lähti jo aluksi lapasesta. Kokkosen tuli esittää Janne KatajaaMatrix-elokuvassa.
– Miksi et esittänyt Jannea pohtimassa niitä pillereitä? Nordman kyselee.
Viimesenä Kokkosen tuli tunnistaa Sami Hedberg ja Seitsemän veljestä. Kokkonen päätyi luettelemaan veljesten nimiä.
– Oletko sinä jurrissa? Nordman turhautuu.
– En ole! Olen taantunut, Kokkonen nauraa takaisin.
Arvasiko hän lopulta oikein? Katso hulvaton arvailu ylhäällä olevalta videolta!
Katso myös koko peli videolta:
Kokkonen kertoi myös hauskasta sattumuksesta Tanhupallona:
Joonas Nordman paljasti myös Kokkosen reaktion rooliinsa:
Joonas Nordman Show alkaa MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla lauantaisin klo 21. Ohjelma on katsottavissa myös C Moressa.
Uusimmat
-
18:09
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
18:09
Mitä ihmettä? Leijonat-järkäle antoi kovuutta Connor Bedardille – tuomareilta häkellyttävä ratkaisu
-
18:05
Georgian presidentti käytti veto-oikeuttaan kiisteltyä lakiesitystä vastaan: "Olemukseltaan venäläinen"
-
18:04
Salkkarit-tähdet paljastavat podcastissa totuuden intiimikohtausten takaa: "Siitä on romantiikka niin kaukana"
-
17:58
Venäjä väittää: Uusi valloitus Harkovassa – "Läpimurtojen mahdollisuus kasvaa"
-
17:57
Karu paljastus videotarkistuksessa: Harri Säterin virhe aiheutti Kanadan maalin hyväksymisen
-
17:40
Tämä osuma maistui! Jesse Puljujärvi täräytti kiekon Kanadan verkkoon
-
17:30
Kuski koki kauhunhetkiä Yhdysvalloissa – rekka päätyi sillan reunalle roikkumaan
-
17:28
MTV seuraa: Hävytön virhe Säteriltä – Leijonien johto suli nopeasti
-
17:28
Kuinka kauan tuorejuusto säilyy jääkaapissa?
-
17:03
Näkövammaiset jakavat arjen haasteita, joista normaalinäköisten ei tarvitse juuri huolehtia: "Miksi aina, kun joku tippuu lattialle..."
-
17:01
Tutkija hämmästyi: USA:n Ukraina-tuen mahdollisesta loppumisesta ei juuri puhuta
-
16:35
Slovakian Ficon ennuste positiivinen: Pääministeri tajuissaan
-
16:20
Kylpylähotellissa tulipalo Siilinjärvellä – johtaja antaa henkilökunnan toiminnalle arvosanan 10+
-
16:15
Mariko Pajalahti ja Tidjân Ba muistelevat Kwan-yhtyeen menestystä: "Se oli ihan tajutonta"
-
16:11
Slovakian pääministerin ampujaksi epäilty mies määrätty tutkintavankeuteen.
-
16:06
Kulotus riistäytyi käsistä ja nyt Keuruulla roihuaa suuri maastopalo
-
16:03
Ruotsilla häikäisevä alku MM-turnauksessa – käsittämätön temppu ratkaisi voiton
-
16:01
Polkupyöräiljä löydettiin maasta makaamasta Kiteellä: Poliisi epäilee törmänneen autoilijan paenneen paikalta
-
15:56
"Aku" Partanen huippuvauhdissa – täräytti SE:n
-
Lataa lisää