Oletko tullut edes ajatelleeksi? Yksi paikka jää monelta putsaamatta keittiössä
Siivousalan ammattilainen kehottaa pyyhkäisemään maustepurkkien pinnat aina ruoanlaiton jälkeen.
Keittiön puhtaana pitäminen on erityisen tärkeää hygienian kannalta, mutta Kitchen-sivuston mukaan varsinkin yksi paikka jää usealta putsaamatta.
Nimittäin maustepurkit.
Vuonna 2022 tehdyssä tutkimuksessa 371 osallistujaa pyydettiin valmistamaan testikeittiössä ateria raa'oista kalkkunajauhelihapihveistä sekä valmissalaatista. Osallistujille sanottiin, että tarkoituksena on testata uusia reseptejä, mutta todellisuudessa tutkijat tarkkailivat, paljonko ristikontaminaatiota tapahtuu keittiössä.
Tutkijat havaitsivat, että MS2-viruksen ristikontaminaatiota havaittiin useimmilla pinnoilla alle 20 prosenttia ajasta, mutta yksi kosketuskohta oli "saastunut" huimat 48 prosenttia ajasta: juurikin maustepurkit.
Vaikka osallistujat muistivatkin pyyhkiä tietyt ruoanlaitossa käytetyt pinnat, maustepurkit jätettiin melko selkeästi huomioimatta.
Luonnonmukaiset puhdistusaineet toimivat parhaiten
Siivouspalveluihin keskittyneen Molly Maid -yrityksen toiminnanjohtaja Vera Peterson kertoo, että maustehylly likaantuu helposti ruoanlaiton aikana syntyvistä roiskeista.
– Jos lika jätetään huomioimatta, siitä voi tulla kasvualusta bakteereille ja muille epäpuhtauksille, Peterson kertoo.
Miten maustepurkit sitten kannattaisi puhdistaa?
– Mitä tulee elintarvikkeisiin liittyvien tuotteiden, kuten maustepurkkien puhdistamiseen, luonnolliset puhdistusaineet ovat paras vaihtoehto, Peterson sanoo.
Luonnollisista puhdistusaineista Peterson antaa esimerkkeinä laimennetun etikan ja ruokasoodatahnan.
Varsinkin ruokasoodatahnaa pidetään luonnollisena, mutta erityisen tehokkaana puhdistusaineena. Voit valmistaa sitä hyvin yksinkertaisesti sekoittamalla ruokasoodaa ja vettä. Tahnan voi levittää mihin tahansa keittiön pinttyneeseen likaan. Peterson neuvoo, että anna tahnan seistä vähintään viisi minuuttia ja pyyhi se sitten kostealla liinalla.
Myös laimennettu etikka on hyvin edullinen vaihtoehto kaupoista löytyville pesuaineille, eikä se sisällä lainkaan voimakkaita kemikaaleja. Peterson neuvoo sekoittamaan pari desiä valkoviinietikkaa ja vettä sumutepulloon ja sumuttamaan sillä maustepurkit ennen puhtaaksi pyyhkimistä.
Vaikka mausteet olisivatkin turvassa oven takana, purkkien putsaaminen ei ole mitenkään huono idea.
Peterson kehottaa pyyhkäisemään ruoanlaitossa käytetyt maustepurkit joka käyttökerran jälkeen, mutta jos sen sattuu unohtumaan, purkit voisi pyyhkäistä vähintään kerran viikossa, jotteivat bakteerit ennätä kasvamaan niissä.
Lue myös: Kokki keksi nerokkaan tavan mitata mausteita: "Teelusikka ja ruokalusikka aina käden ulottuvilla"
Katso myös: Pesuaine nesteenä, tablettina vai jauheena – mikä on paras?
Lähde: The Kitchn, Journal of Food Protection
Uusimmat
-
14:43
Kommentti: Leijonien piilevä MM-katastrofi tiivistyy Mikael Granlundiin ja tähän puhuttelevaan faktaan
-
14:24
Presidentti Stubb sonnustautui mustiin nahkahansikkaisiin muistopäivänä – tässä syy
-
14:18
Viipurissa väitetysti räjähdys ja tulipalo öljyvarastossa – Venäjä kiistää droneiskun
-
14:08
Eden kuoli tulehdukseen – olympiaunelma murskaksi
-
13:52
Saadaanko sunnuntaiksi kuudes hellepäivä putkeen? Näillä alueilla se on mahdollista
-
13:51
"Vartijat kohtelevat romaninaisia kaupoissa hävyttömästi" – Hallitus unohtamassa romanit rasismiohjelmastaan
-
13:47
Henry Mannille uran kuudes MM-mitali
-
13:45
Joel Hallikainen nauttii uudesta aluevaltauksestaan – laulaa vanhaikodeissa: "Se on syy, että jaksan tätä"
-
13:38
Junaliikenteessä myöhästymisiä turman vuoksi
-
13:36
Violetit salamat hehkuivat kraatterissa: Tulivuori Ibu purkautui näyttävästi Indonesiassa
-
13:25
Tiedätkö, miksi tänään liputetaan?
-
13:20
Uudet vieraat löysivät leirintäalueilta kadonneiden venäläisten tilalle – "Tällaiset tiukat ajat suosivat"
-
13:20
Ihmisarka Funja-koira sai apua mielialalääkkeistä – milloin lääkkeitä harkitaan?
-
12:58
Slovakian varapääministeri: Fico ei ole enää välittömässä hengenvaarassa
-
12:43
Oleksandr Usykin voitolla kova hinta – ukrainalaismestari kiidätettiin sairaalaan
-
12:22
Kirja-arvio: Ex-suurlähettiläältä riittää kritiikkiä päähenkilöilleen Putinille ja Niinistölle
-
12:05
Kati sai elämäänsä järkyttäneen tiedon lääkäriltä, jonka tunteeton letkautus ei unohdu: "Toivon, että näinä päivinä käytettäisiin vähän toista sanoitusta"
-
11:46
Jesse Puljujärvi kiehui – kanadalaissikailusta viimeinen sana: "Katuvainen ilme"
-
11:41
Ennätystehtailu jatkui suurturnauksessa – edessä huima ratkaisu jättimäisestä rahapotista
-
11:41
Ukraina sanoo tuhonneensa Venäjän Project 266-M-sotalaivan
-
Lataa lisää