Onko olemassa terveellistä suolaa? – "Ainoa, joka on vähiten haitallinen..."
Peräti yhdeksän kymmenestä suomalaisesta aikuisesta saa suolaa (natriumkloridia) suositukseen verrattuna liikaa.
Ihmiskeho tarvitsee pienen määrän suolaa. Määrä on noin 1,3 grammaa vuorokaudessa, mutta asiantuntijan mukaan määrä ylittyy suurimmalla osalla meistä päivän aikana moninkertaisesti, jolloin sillä on terveyteen haitallisia vaikutuksia.
Kehon tarve on siis melko pieni, mutta suolamäärän vuorokausisuositus on armollisempi. Sydänliiton ravitsemusterapeutti Tuija Pusan mukaan suositus on alle viisi grammaa vuorokaudessa. Tällä hetkellä suomalaiset miehet saavat noin kymmenen grammaa ja naiset noin seitsemän grammaa suolaa vuorokaudessa.
Monelle tulee yllätyksenä, miten nopeasti suolamäärät kasvavat yli suositusten. Suolaa kertyy esimerkiksi leivistä, valmisruuista, lämpimistä ruuista ja leikkeleistä.
– Todella monista lähteistä tulee suolaa. Toisaalta se on myös helppo lähteä vähentämään sen saantia, koska sitä tulee niin monesta lähteestä, Pusa toteaa.
Liiallinen suolan saanti nostaa verenpainetta. Se taas puolestaan vaurioittaa verisuonia aivoissa ja sydämessä.
Vanhan myytin mukaan on joskus kehoitettu lisäämään hiukan suolaa, jos verenpaine on hyvin alhainen. Tämän myytin Pusa lyttää heti.
– Suolan saanti suoraan lisää sydän-ja verisuonisairauksien riskiä, vaikka se ei kohottaisi edes verenpainetta. Siksi kenenkään ei kannata lisätä suolaa sen takia, että verenpaine on alhainen, Pusa sanoo.
Kaupan hyllyt pullistelevat nykyään erilaisista suolavaihtoehdoista, joista osaa saatetaan jopa mainostaa terveellisinä. Pusan mukaan terveellistä suolaa ei ole olemassa.
– Ainoa sellainen suola, jonka voi sanoa olevan vähemmän haitallinen, on mineraalisuola. Siinä osa natriumista on korvattu jollain muulla kivennäisaineella, esimerkiksi kaliumilla. Silloinkin, jos käytetään mineraalisuolaa, niin kannattaa kiinnittää huomiota sen saantiin eli sitä ei kannata käyttää ylen määrin kuitenkaan. Terveyssuolaa ei valitettavasti ole olemassa, Pusa muistuttaa.
Uusimmat
-
11:32
Hurjaa ylinopeutta ajanut törmäsi koulubussiin Kanadassa – Bemarista tuli hetkessä avomalli
-
11:31
Liigamestaruus ja cup-pokaali – Huuhkajien pelaajille menestystä eurokentillä
-
11:18
Rauhan aikaan Zelenskyin kausi päättyisi ensi viikolla
-
11:13
Volodymyr Zelenskyilta tiukka lausunto nyrkkeilyn MM-jättiottelusta
-
10:49
Leijonien liigapakki antoi vahvan näytteen NHL-tähtien keskellä
-
10:40
Gazalaissairaala: Isku pakolaisleirille – Yhdysvallat taivuttelee Saudi-Arabiaa tunnustamaan Israelin
-
10:39
Tappara täydensi joukkuettaan – mukana Leijonat-sensaatio ja Ilveksen NHL-lupaus
-
10:27
Juuri nyt: Riikka Purra puhuu tunteista
-
10:16
Sinnikkään rattijuopon pako jatkui vaikka löpö loppui – vauhtia pahimmillaan 235 km/h
-
10:01
Sami Kuronen esitteli uuden rakkaansa – julkaisi suloisen yhteiskuvan
-
09:44
Huima taustapaljastus Aleksander Barkovin NHL-palkinnosta
-
09:44
Makutestissä yrteillä ja valkosipulilla maustetut tuorejuustot – voittaja yllätti raadin
-
09:42
Arkkipiispa Leo eläkkeelle
-
09:31
Tulvan saartamat pelastettiin veneellä Inarissa – pohjoisessa vilkas yö
-
09:27
Näin huumeiden salakuljetus toimii: Pikaveneet kuljettavat tonneittain hasista kapeassa ja vaarallisessa salmessa
-
09:27
Kaksi lasta loukkaantui vakavasti mönkijäonnettomuudessa
-
09:19
Säveltäjä Kaj Chydeniuksen kuolinilmoitus julkaistiin
-
09:17
Kommentti: Tyson Fury saastutti MM-ottelun suuren hetken hävyttömällä tavalla
-
09:09
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
09:01
Teemu Suninen napautti Hyundain surkeaa ykköstallin kuskia
-
Lataa lisää