Onnibus ajoi suojatiellä päälle, naisen jalka piti amputoida
Jalankulkijan jalka piti amputoida tämän jäätyä linja-auton alle Turussa vuonna 2022. Auton kuljettaja tuomittiin sakkoihin.
Liikenneonnettomuus sattui illalla Turussa Koulukadun ja Linnankadun risteyksessä 7. marraskuuta vuonna 2022. Onnibus oli ollut hakemassa matkustajia satamasta Helsinkiin. Sataman suuntaan kulkenut nainen jäi Onnibusin alle, kun linja-auto kääntyi suojatielle.
Uhrin jalka jäi linja-auton renkaan alle. Siihen tuli avomurtumia ja jalka piti amputoida polvesta alaspäin.
Uhri oli vaikea huomata heikossa säässä
Oikeus katsoi bussia ajaneen miehen toimineen huolimattomasti, mutta ettei hän olisi suhtautunut välinpitämättömästi riskeihin.
Oikeus huomioi rikosnimikettä valitessa, että sää oli sateinen ja pimeä, eikä tummiin vaatteisiin pukeutunut ja tummaa sateenvarjoa kantanut uhri ollut käyttänyt heijastimia, mikä vaikeutti tämän havaitsemista entisestään. Oikeus päätyi pitämään liikenneturvallisuuden vaarantamista törkeän sijaan perusmuotoisena.
Koska huolimattomuus ei ollut törkeää, myös vammantuottamus katsottiin perusmuotoiseksi.
Vuonna 1964 syntynyt bussikuski tuomittiin liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja vammantuottamuksesta 70 päiväsakon rangaistukseen, mikä tarkoitti 2170 euron seuraamusta.
Tuomio ei ole lainvoimainen.
Uusimmat
-
10:29
Kurkusta ja retiiseistä paremman makuisia yllättävällä kikalla: "Siinä on oikeasti valtava ero"
-
10:24
Räppäri Redramalle luetaan dopingrikossyytteet – ei saavu paikalle
-
10:24
Suomi ja Britannia aloittavat laajan kumppanuuden – tärkein syy Venäjän uhka
-
10:13
Israel Iranin presidentin kuolemasta: "Me emme tehneet sitä"
-
10:09
Kaunis "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
10:06
Johnny Gaudreau kahteen ennätykseen MM-kisoissa
-
09:56
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
09:51
Latviassa aktivisti auttoi maastorajalle juuttuneita syyrialaisia – sai syytteen
-
09:48
Autoilija kuoli Suutarilassa – törmäsi pysäköityyn kuorma-autoon
-
09:38
Yhdysvalloilta varoitus: Pride-tapahtumissa kohonnut terroriuhka koko maailmassa
-
09:31
Tässä pyörii kuusi kilometriä Oppenheimeria – Bio Rexissä päästiin menneen elokuvamaailman aikaan
-
09:26
Herra Ylppö istui autonsa takapenkille ja teki jalkatilasta yllättävän löydön: "Kappas"
-
09:17
Murhasyytteet luettiin oikeudessa – syyttäjän mukaan 19-vuotias kuoli veitseniskuihin, syytetty pakeni ikkunasta
-
09:14
Kolari kuumensi tunteet: Tähtikuljettajat ajautuivat rajuun nyrkkitappeluun
-
09:10
Herpekseen löytymässä viimein parannuskeino?
-
09:05
Iranin hallitus: Presidentin kuolema ei vaikuta millään lailla maamme hallinnon työskentelyyn
-
09:02
Veroilmoittamisen viimeinen määräpäivä on huomenna
-
09:01
MM-kisoissa on nyt päällä erikoinen "naapuritilanne" ja se liittyy Leijoniin – sveitsiläisvalmentaja kajautteli suomeksi Prahassa
-
08:59
Avoimia työpaikkoja yli neljännes vähemmän kuin vuosi sitten
-
08:58
Jere tarjosi ihmisille yllättävää apuaan – päätyi erikoisiin tilanteisiin
-
Lataa lisää