OP muutti ennustettaan: Nämä tekijät vetävät Suomen taloutta parempaan suuntaan
OP:n ekonomistien arvio tämän vuoden talouskasvusta heikkeni. Ensi vuoden ennuste on noussut aiemmasta.
OP-Ryhmän ekonomistien suhdannekatsauksen mukaan Suomen bruttokansantuote (BKT) supistuu 0,5 prosenttia vuonna 2024, mutta kasvaa 2,0 prosenttia vuonna 2025.
Kuluvan vuoden ennustetta on laskettu vuoden alussa arvioidusta 0,0 prosentista. Vuoden 2025 ennuste on puolestaan noussut aiemmin arvioidusta 1,4 prosentista.
– Tällä hetkellä ollaan hyvin selkeästi taantumassa. Alkuvuonna tilanne on heikentynyt, jolloin olimme talouskasvussa mitattuna taantuman pohjalla, OP:n pääekonomisti Reijo Heiskanen kuvailee MTV Uutisissa.
Lakot ja rakennusalan alamäki
OP:n mukaan Suomen talouden taantuma osoittautui vuonna 2023 ennakkotietoja syvemmäksi, ja tämän lisäksi alkuvuonna taloutta ovat painaneet lakot ja aiempia odotuksia jyrkempi rakentamisen alamäki.
Lakkojen seurauksena alkuvuoden talousdatan tulkitseminen on tavanomaista vaikeampaa.
Heiskanen kuitenkin toteaa, että vientimarkkinoiden näkymät ovat kirkastuneet ja kulutuksen näkymät ovat hyvät.
– Kotitalouksien kulutus on vakaassa tilanteessa, on hyödynnetty korona-ajan säästöjä. Nyt ostovoima alkaa vähitellen kohentua. Myös maailmanmarkkinoilla vienti alkaa kohentua, ja nämä tekijät vetävät Suomen taloutta parempaan suuntaan, Heiskanen arvioi.
Inflaatio on Suomessa hidastunut jo parin prosentin tuntumaan, jossa se lähivuosina myös pysyy. Hintojen nousuvauhdin hidastuminen ja korkojen lasku tukevat talouden käännettä parempaan.
OP:n ennusteen mukaan vuonna 2025 myös työllisyys alkaa uudelleen elpyä.
– Suomen osalta olennaista on pidemmän aikavälin kasvun vahvistaminen. Siihen liittyy julkisen talouden vahvistaminen, joka luo luottamusta tulevaan, Heiskanen sanoo.
Heiskasen mukaan talouspolitiikkaa olisi hyvä rakentaa pitäen mielessä, että kasvun varaan ei voi laskea.
Uusimmat
-
21:21
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
19:53
MTV testasi suomalaisten eurovaalitietämystä – "Ei näytä tutulta"
-
19:48
MTV seurasi: Kanada pilasi Jesse Puljujärven huippuillan – Leijonat suli lopussa
-
19:36
Leijonille kylmä suihku – Kanada rankaisi virheistä armotta
-
19:30
Jaakko haaveili isyydestä ja päätyi testaamaan hedelmällisyytensä sattuman kautta – testitulos oli täysi yllätys ja sokki
-
19:13
Enemmän nautintoa ja voimakkaampia orgasmeja – riko seksirutiinit tällä tehokkaalla taktiikalla
-
18:50
Israelin "sotakabinetissa todellisia jakolinjoja" – nyt väännetään Gazan kohtalosta
-
18:49
Jesse Puljujärvi likaisen tempun kohteena – tästä lähti Kanadan pelaaja suihkuun
-
18:40
Tänään Suomessa ollut jo viides perättäinen hellepäivä – täällä ollut kuuminta
-
18:25
Max Verstappen kesti McLarenin paineen – nousi sivuamaan F1-legendan ennätystä
-
Lataa lisää