Asunnon vaihtamiseen tarvittava väliraha on pienentynyt viime vuosiin verrattuna.
Suurempaan asuntoon vaihtavat hyötyvät nyt asuntojen hintojen laskusta, arvioivat OP-ryhmän ekonomistit tuoreessa asuntomarkkinakatsauksessaan.
Isompaan vaihtamisessa tarvittava väliraha, eli pienemmän asunnon myyntihinnan ja suuremman asunnon ostohinnan välinen ero, on OP:n mukaan pienentynyt koronavuosiin verrattuna. Tähän on vaikuttanut suurten asuntojen kokonaishinnan laskeminen enemmän suhteessa pieniin asuntoihin.
Toisaalta myös pienten asuntojen jälleenmyyntiarvo on laskenut, jolloin asuntoa vaihtaessa voi joutua käyttämään enemmän säästöjään. Aiemmin yksiön arvonnousulla pystyi joissain tapauksissa kattamaan esimerkiksi kolmiosta maksetun omarahoitusosuuden.
Hintojen odotetaan kääntyvän nousuun
OP-ryhmän ekonomistit arvioivat laskussa olleiden asuntojen hintojen kääntyvän vuoden jälkipuoliskolla nousuun ja nousevan ensi vuonna 2 prosenttia. Jos tilannetta vertaa viime vuosiin, asuntoa vaihtavan kannalta on OP:n mukaan otollinen hetki vaihtaa nyt pienestä suurempaan.
Asuntomarkkinakatsauksen esimerkkilaskelmien mukaan helsinkiläisyksiöstä kehyskaupungin omakotitaloon muuttava joutuisi nyt maksamaan välirahaa lähes 20 000 euroa vähemmän kuin kaksi vuotta sitten.
Myös esimerkiksi Jyväskylästä yksiöstä Helsinkiin perheasuntoon muuttavan asunnostaan maksaman välirahan määrä on laskenut parin vuoden takaisesta suunnilleen saman verran.
Uusimmat
-
21:55
MTV seuraa: Leijonat hukkasi tilaisuutensa – Tanska säikyttelee kovassa paikassa
-
21:52
Ruotsalaistähti haluaa revanssinsa – odottaa Leijonia uhmakkaana: "Hauskaa antaa heille neniin"
-
21:41
Leijonista todella karu havainto kesken MM-kisojen painepelin
-
21:17
Video: Meteori valaisi taivaan sinivihreäksi Espanjan ja Portugalin yllä
-
21:13
Iranin helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaiset alkavat tiistaina – tapahtumista määrätty tutkinta
-
21:09
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
21:03
Britannian kauhistuttava veriskandaali lääkärien ja hallituksen syytä – tuhansia kuoli saatuaan hepatiitin tai HIVin
-
21:00
"Ai siitä tuli tommonen" – asukkaat yllättyivät lopputuloksesta Kotoisa-jaksossa
-
20:45
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
20:28
Helsingissä kadonnut nuori nainen on löytynyt
-
20:25
Eminemin Hailie-tytär meni naimisiin – liikuttava isä-tytär -tanssi ikuistui kuviin
-
20:25
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
20:22
Kaksikko kidutti naista Tampereella itse tehdyllä julmalla laitteella
-
20:15
Helppo kampaus arkeen ja juhlaan – näin teet söpön lettikampauksen!
-
20:07
Pääkaupunkiseudun lähijunien liikenne palautumassa normaaliksi
-
20:04
MTV Urheilun tiedot: HJK värväsi kovan paluumuuttajan
-
19:52
Pienyrittäjät raivostuivat hallituksen leikkausaikeista: "Palkansaajat menisivät yleislakkoon"
-
19:43
Toni Korkeakunnas jälleen ratkomaan HJK:n ongelmia – edellinen jakso päättyi tylysti: "Pari kuukautta meni sulatella"
-
19:42
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
19:36
Leijonien vaihtoehdot selvillä MM-kisoissa – katastrofi tai todellinen jättiherkku
-
Lataa lisää