Oregon dekriminalisoi kovat huumeet kolme vuotta sitten: Näin kävi
Poliisi Eli Arnold pysäyttää kadulla Portlandissa metamfetamiinia polttavan kodittoman miehen. Hän kirjoittaa tälle sadan dollarin sakon ja antaa numeron auttavaan puhelimeen. Numeroon soittamalla saa myös sakon poistetuksi.
Pidätyksiä ei tehdä, sillä kaikkien huumeiden hallussapito ja käyttö Yhdysvaltain länsirannikolla sijaitsevassa Oregonin osavaltiossa dekriminalisoitiin kolme vuotta sitten. Myynti ja tuottaminen on edelleen rangaistavaa.
Ajatuksena on rankaisemisen sijaan kohdella huumeidenkäyttäjiä apua tarvitsevina ihmisinä, samaan tapaan kuin Portugalissa, jossa huumeiden käyttö dekriminalisoitiin parikymmentä vuotta sitten. Portugalista poiketen Yhdysvalloissa ei kuitenkaan ole vankkaa julkista terveydenhuoltoa.
Yhdysvalloissa on myös valloillaan fentanyyliepidemia.
Pelkästään Oregonissa kirjattiin toissa vuonna 956 kuolemaan johtanutta huumeiden yliannostusta. Kolmessa vuodessa määrä oli yli kolminkertaistunut. Viime vuoden luvut näyttävät nousevan vielä korkeammiksi.
Koripallouralta opioidikoukkuun
Arnoldin sakottama 39-vuotias James Loe kertoo menettäneensä useita tuttaviaan fentanyylille sekä pelastaneensa yli 50 ihmistä yliannostuksilta vastalääke naloksonilla.
Loen lupaava koripalloura katkesi loukkaantumiseen, joka jätti hänelle opioidiriippuvuuden. Siitä Loe ajautui yhä kovempiin huumeisiin. Hän sanoo olevansa kyllästynyt käyttämään huumeita.
– Minun pitää vain ryhdistäytyä ja muuttua. Luulen, että tämä on pohtimisen hetki, hän sanoo ja lupaa soittaa auttavaan puhelimeen.
Sakon kirjoittanut Arnold ei ole yhtä varma. Hiljattain hän pidätti Loen myymälävarkaudesta.
– Tekeekö James jotain nyt? Tilastollisesti todennäköisyys ei ole kovin hyvä, hän sanoo.
Monet uutistoimisto AFP:n tapaamat Portlandin asukkaat pitävät dekriminalisaatiota epäonnistuneena ja kuvailevat kaupunkia avoimiksi huumemarkkinoiksi. Tyytymättömyys on niin suurta, että osavaltiossa vallassa oleva demokraattipuolue harkitsee lakia, joka koventaisi jälleen rangaistuksia kovien huumeiden hallussapidosta.
Terveydenhuollon ammattilaisten mielestä dekriminalisaation epäonnistumista ei ole mahdollista arvioida, koska heidän mukaansa se tukahdutettiin jo alkuunsa.
– Lain henki oli se, että lopetetaan rikosoikeusjärjestelmän käyttäminen riippuvuuden hoitoon. Käsitellään sitä sen sijaan lääketieteellisenä kysymyksenä ja tarjotaan hoitoa. Niin ei kuitenkaan ole vielä tehty, sanoo Solara Salazar, joka johtaa katkaisuhoitoa tarjoavaa Cielo Treatment Centeriä.
Portugalin malli
Vuonna 2021 voimaan tulleen lain oli tarkoitus parantaa huumeongelmien hoitoa Oregonissa vahvistamalla terveydenhoitojärjestelmää kannabiksen myynnistä perittävillä veroilla. Varoja kuitenkin vapautettiin vasta lähes 1,5 vuotta dekriminalisoinnin jälkeen.
– Dekriminalisoitiin, mutta ei rakenneta infrastruktuuria, eikä ole mitään palveluita ihmisille, jotka tarvitsisivat niitä, Salazar sanoo.
Tähän mennessä on käytetty yli 260 miljoonaa dollaria, mutta pitkäaikaisen laitoshoidon kapasiteetista on edelleen suuri pula.
Salazarin mukaan järjestelmällä olisi oltava hampaat, jotta se olisi tehokas.
– Portugalissa addiktien on mentävä puhumaan paneelin kanssa, ja he käytännössä tekevät intervention ja saavat ihmiset todella uskomaan hoitoprosessiin, hän sanoo.
Oregonissa aletaan hiljalleen kopioida Portugalin mallia. Portlandissa ollaan nyt aloittamassa poliisien ja sosiaalityöntekijöiden yhteispartiointia.
Uusimmat
-
08:52
Maailman paras pelaaja venytteli sellissä – sitten tapahtui jotain ihmeellistä
-
08:35
Leijonat-hyökkääjältä karua puhetta – "Tuntuu, että ei näitä tapahdu enää ikinä"
-
08:33
Pitääkö uimahallissa olla hiljaa?
-
08:26
Yhdysvallat vauhdittaa Gazan pysähtynyttä aseleposopimusta – Suomi vaatii Israelia pidättäytymään laajemmasta hyökkäyksestä
-
08:25
Kim Kardashian julkaisi otoksia yksityiskoneensa sisältä – poseeraa erikoisessa matka-asussa
-
08:14
Slovakian pääministeri Ficon ampujaksi epäilty mies oikeuden eteen
-
08:04
Silja Kosonen hirmukisassa Los Angelesissa – suomalaiselta komea kaari
-
07:48
Uimavesi kylmeni 10 asteella, vaikka sää pysyi helteisenä – meteorologi selittää ilmiön
-
07:47
Leijonille armotonta piikittelyä Kanada-ottelun alla
-
07:32
Leijonien rakastettu isähahmo ihailee Jesse Puljujärveä – tietää elävästi tämän kokeman helvetin: "On rajua"
-
07:31
Eläinlääkäri kertoo, miksi ei antaisi koiralleen raakaa kanaa tai kalaa
-
07:25
Zelenskyi pelkää Venäjän valmistelevan hyökkäysaaltoja – tekee harvinaisen myönnön
-
07:25
Lakko-oikeutta koskevat rajoitukset tulevat voimaan tänään
-
07:16
Kysely: Suomalaiset vaativat oman maan edun ajamista EU:ssa – puolueen näkökulma vähemmän tärkeä
-
07:03
Anton Lundell astui isosti esiin! Floridan Stanley Cup -jahti askelta pidemmälle
-
07:03
"Ihan järjetön" – Leijonat varuillaan merkillisen superkyvyn kanssa
-
07:01
Henna Peltonen saa Tauskin herkistymään kesken haastattelun: "Olet unelmieni mies"
-
06:39
Nelihenkisen perheen huvipuistorannekkeet voivat maksaa yli 200 euroa – näin hinnat ovat nousseet koronaa edeltävistä vuosista
-
06:31
Vantaan kunniamurhan uhrin isä toivoo syytetylle kuolemantuomiota – "Tulisin katsomaan paikan päälle"
-
06:29
Tabu-ohjelman Marjo menehtyi pian kuvausten jälkeen – maailman yleisin ja tappavin syöpä on usein pitkään oireeton
-
Lataa lisää