Tapaamisessa on tarkoitus käydä läpi, miten lainsäädännön suhteen edetään.
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) on kutsunut eduskuntapuolueiden puheenjohtajat koolle keskiviikkona niin sanotun käännytyslain vuoksi.
Orpon esikunnasta kerrotaan STT:lle, että tapaaminen on osa säännöllisiä tilannepäivityksiä, joita Orpo on pitänyt itärajan tilanteesta ja toimenpiteistä eduskuntapuolueille. Keskiviikon tapaamisessa on tarkoitus käydä läpi, miten lainsäädännön suhteen edetään lausuntokierrospalautteen pohjalta.
Valmisteilla olevan poikkeuslain tarkoituksena on torjua välineellistettyä maahantuloa. Se mahdollistaisi kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten rajoittamisen ajallisesti ja maantieteellisesti.
Lakiluonnos sai lausuntokierroksella erittäin kriittistä palautetta, ja siihen tehdään parhaillaan korjauksia.
Kyseessä on poikkeuslaki, eli se vaatii eduskunnassa taakseen 5/6 enemmistön.
Orpo sanoi sunnuntaina pääministerin haastattelutunnilla, että tavoitteena on, että valtioneuvostossa voitaisiin tehdä asiasta päätös kehysriihiviikolla eli ensi viikolla.
– Mutta tähän jätän sen varauksen, että koska laki pitää valmistella huolella, haluamme ja haluan varmistua siitä, että se on mahdollisimman hyvä se esitys siinä vaiheessa, kun se eduskunnalle annetaan.
Keskiviikon tapaamisesta kertoi ensin Maaseudun Tulevaisuus.
Uusimmat
-
07:14
Biden: aselepo Gazassa voisi alkaa, jos Hamas vapauttaisi panttivangit
-
07:05
Berivan on kokenut, millaista on olla äiti hengenvaarallisissa olosuhteissa: "Teen kaiken tyttäreni takia"
-
06:58
Afganistanissa hätätila useissa maakunnissa – tuhansia koteja tuhoutunut tulvissa ja maanvyöryissä
-
06:54
Tämä tapahtuma käynnisti suomalaista urheilua ravistelleen skandaalin purkautumisen – MTV:n toimittaja sai uhkauspuheluita: "Voi tapahtua kauheita"
-
06:29
Kohtu on vain kuusisenttinen, mutta venyy silti kantamaan vauvan: "Yksi ihmiselimistön hienoimpia elimiä"
-
06:28
Liettua äänestää presidentinvaaleissa tänään – ennakkosuosikki on istuva presidentti
-
06:15
Leijonien Konsta Helenius, 18, on pian koko kansan huulilla – Olli Jokinen paljastaa superlahjakkuuden suurimman salaisuuden
-
06:00
Lapset puhuivat suunsa puhtaiksi – timanttiset kommentit äideistä!
-
04:12
Windows95manille jäi Euroviisuista käteen harvinaislaatuinen ystävyys ja onnistunut finaaliveto – "Päästiin antamaan iloa ja rakkautta"
-
02:14
Viisuvoittajan pokaali hajosi kahtia lähetyksen viime hetkellä
-
01:46
Sveitsi on vuoden 2024 Euroviisujen voittaja – näin Suomi sijoittui
-
00:56
Abba ilmestyi Euroviisufinaaliin hologrammeina – somekansalta täystyrmäys: "Tämä on niin huono"
-
00:54
MTV seurasi tapahtumarikasta euroviisufinaalia – ilta päättyi Sveitsin voittoon
-
00:41
Euroviisujen finaalista diskattu Joost Klein rikkoi somehiljaisuuden
-
00:16
Kroatian esitys villitsi täysin Malmön viisuareenan
-
23:58
Windows95manin finaaliesitys kirvoitti meemitulvan
-
23:51
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:45
MM-jääkiekossa kunnon murskajaiset
-
23:44
Windows95manin show villitsi – toimittajat innostuivat tanssimaan
-
23:39
MTV seurasi tapahtumia – levottomia mielenosoituksia Euroviisufinaalin yhteydessä
-
Lataa lisää