Helsingin pelastuslaitos ja muut viranomaiset selvittävät outoa hajua, josta pelastuslaitos on saanut ilmoituksia eri puolilta Uuttamaata. Ensimmäisenä haju vaikuttaa ilmestyneen Venäjällä Pietariin.
Suomen puolella hajua on esiintynyt niin Porvoossa, Espoossa kuin Helsingissäkin ja kaikissa paikoissa kaupunkien välillä, Helsingin pelastuslaitokselta kerrotaan MTV Uutisille.
Hajun lähdettä on alettu selvittää laajalla viranomaisyhteistyöllä Helsingin pelastuslaitoksen johdolla: mukana ovat olleet Helsingin poliisi, Rajavartiolaitos, Ilmatieteen laitos, Suomen Ympäristökeskus ja Hätäkeskuslaitos.
– Nyt me selvittelemme hajun alkuperää, koska tämä on meillekin vielä selittämätön, mistä tämä tulee. En osaa sanoa vielä ja katsotaan, saadaanko jotain selville, päivystävä palomestari kertoi iltapäivällä kello puoli kolmen jälkeen.
Hajun lähdettä ei ole toistaiseksi pystytty selvittämään. Pelastuslaitoksen mukaan ilmiö on laaja. Suomen puolelta Rajavartiolaitos on tarkistanut Suomenlahden merialueen. Asiasta on oltu yhteydessä myös Viron viranomaisiin. Heillä ei ollut havaintoja poikkeavaisuuksista Viron alueella.
Haju ei aiheuta tämän hetken tiedon perusteella terveysriskiä, tiedotti Helsingin pelastuslaitos viestipalvelu X:ssä noin kello 16. Arvio perustuu muun muassa Ilmatieteen laitoksen ilmanlaatumittaukseen. Säteilyturvakeskus on ilmoittanut, ettei säteilyä ole havaittu.
Pelastuslaitokselta kerrottiin ennen iltakuutta, että asian selvittäminen päätetään tällä erää Helsingin pelastuslaitoksen toimesta.
– Jäämme seuraamaan tilannetta. Jatkosta jokainen viranomainen viestii omasta puolestaan tarpeen mukaan, kerrotaan tiedotteessa.
Pelastuslaitokselta ohjeistetaan, että mikäli haju on sisätiloissa voimakasta, kannattaa sulkea ikkunat ja ilmanvaihto.
– Jos saat oireita, hakeudu terveydenhuollon palveluiden pariin.
Haju ei peräisin viemäriverkostoista
STT kysyi Helsingin seudun ympäristöpalveluilta (HSY), voiko haju olla peräisin viemäriverkostoista. HSY:n verkosto-osaston päivystävän mestarin Anssi Yrjölän mukaan heille on tehty vain yksi valitus "viemärityyppisestä hajusta" Helsingin Töölössä.
– Kävimme tutkimassa asian ja kävi ilmi, ettei kyseessä ole ihan perinteinen viemärinhaju, vaan enemmänkin rikki- tai ruutimainen tuoksahdus, joka oli levinnyt aika laajalle alueelle, hän kertoi.
Viemäriverkostoissa ei Yrjölän mukaan ole havaittu mitään normaalista poikkeavaa, eikä HSY:llä ole ainakaan toistaiseksi tietoa siitä, mistä Helsingin seudulla pääsiäispyhinä lemahtaneessa katkussa on kyse.
Hajun lähde Venäjällä?
Venäläismedia Fontanka kertoo hajuhavaintoja tehdyn myös Pietarissa. Havaintoja on tehty Venäjän puolella rajaa jo eilen illalla ja tänään.
Sivusto kertoo paikallisten asukkaiden kuvailleen hajua roskien, palaneen kumin ja palamisen sekoitukselta. Jotkut ovat kuvailleet hajua niin kamalaksi, että on ollut vaikea hengittää.
MTV Uutisten meteorologi Mette Mannonen kertoo tuulen puhaltaneen tänään Uudellamaalla ja sen edustalla idästä.
Tuulen suunta ja erot hajuhavaintojen ajoissa viittaavat siihen, että hajun lähde on Venäjällä.
Pelastuslaitos muistuttaa, että hajut voivat kulkeutua pitkiä matkoja ulkomailta esimerkiksi metsäpalojen yhteydessä.
Kaakkois-Suomen rajavartioston esikunnan johtokeskuksesta kerrotaan MTV Uutisille, että rajavartiostolla ei ole ollut havaintoja oudosta hajusta. Rajavartiosto ei ole myöskään saanut ulkopuolisilta ilmoituksia hajuun liittyen.
Ilmanlaatu kunnossa
Oudosta hajusta kertoi ensin Helsingin Sanomat. Sen mukaan hieman rikinkatkuisesta ilmiöstä on raportoitu sosiaalisessa mediassa noin kello 14 alkaen.
HSY:n mukaan ilmanlaatuun haju ei ole vaikuttanut, vaan ilmanlaatumittarien mukaan tilanne on samanlainen kuin yleisestikin lämpiminä kevätpäivinä, HS kertoo.
Nesteen Porvoon jalostamolta kerrotaan MTV Uutisille, että sen suurseisokki ei voi olla hajun lähde.
Tuotannon prosessiyksiköiden pysäytykset alkavat vaiheittain huomenna maanantaina. Seisokki kestää noin yhdeksän viikkoa.
Uusimmat
-
11:32
Hurjaa ylinopeutta ajanut törmäsi koulubussiin Kanadassa – Bemarista tuli hetkessä avomalli
-
11:31
Liigamestaruus ja cup-pokaali – Huuhkajien pelaajille menestystä eurokentillä
-
11:18
Rauhan aikaan Zelenskyin kausi päättyisi ensi viikolla
-
11:13
Volodymyr Zelenskyilta tiukka lausunto nyrkkeilyn MM-jättiottelusta
-
10:49
Leijonien liigapakki antoi vahvan näytteen NHL-tähtien keskellä
-
10:40
Gazalaissairaala: Isku pakolaisleirille – Yhdysvallat taivuttelee Saudi-Arabiaa tunnustamaan Israelin
-
10:39
Tappara täydensi joukkuettaan – mukana Leijonat-sensaatio ja Ilveksen NHL-lupaus
-
10:27
Juuri nyt: Riikka Purra puhuu tunteista
-
10:16
Sinnikkään rattijuopon pako jatkui vaikka löpö loppui – vauhtia pahimmillaan 235 km/h
-
10:01
Sami Kuronen esitteli uuden rakkaansa – julkaisi suloisen yhteiskuvan
-
09:44
Huima taustapaljastus Aleksander Barkovin NHL-palkinnosta
-
09:44
Makutestissä yrteillä ja valkosipulilla maustetut tuorejuustot – voittaja yllätti raadin
-
09:42
Arkkipiispa Leo eläkkeelle
-
09:31
Tulvan saartamat pelastettiin veneellä Inarissa – pohjoisessa vilkas yö
-
09:27
Näin huumeiden salakuljetus toimii: Pikaveneet kuljettavat tonneittain hasista kapeassa ja vaarallisessa salmessa
-
09:27
Kaksi lasta loukkaantui vakavasti mönkijäonnettomuudessa
-
09:19
Säveltäjä Kaj Chydeniuksen kuolinilmoitus julkaistiin
-
09:17
Kommentti: Tyson Fury saastutti MM-ottelun suuren hetken hävyttömällä tavalla
-
09:09
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
09:01
Teemu Suninen napautti Hyundain surkeaa ykköstallin kuskia
-
Lataa lisää