Paavi antoi periksi: Jumala toivottaa homoparit tervetulleiksi – yhdellä ehdolla

Paavi Franciscuksen johtama katolinen kirkko otti askeleen kohti liberaalimpaa linjaa.

Vatikaanista kerrottiin tänään maanantaina Paavin hyväksyneen asiakirjan, jonka mukaan jatkossa kirkko sallii samaa sukupuolta olevien parien siunaamiset. Asiasta kertoo muun muassa uutistoimisto Reuters

Asiakirjassa kerrotaan, että pappien pitäisi tästä lähtien saada päättää tapauskohtaisesti, siunaavatko he myös homopareja, mikä ei tähän mennessä ole ollut mahdollista.

Uusi linjaus on yllättävä, sillä katolinen kirkko tunnetaan konservatiivisesta ideologiastaan. Erityisesti suhtautuminen homoseksuaalisuuteen on jakanut katolista kirkkoa uudistajiin ja vanhoillisiin. Tähän saakka Paavi Fransiscus on tukenut vankasti kirkon näkemystä, jonka mukaan avioliiton tulee olla miehen ja naisen välinen. 

Toisaalta avioliitto kahden samaa sukupuolta olevan henkilön välillä ei ole uudesta säännöstä huolimatta mahdollista. Homoparien siunaamista ei pidä kirkon mukaan muutenkaan sekoittaa kirkon perinteisiin rituaaleihin, eikä heteroseksuaalisen avioliiton sakramenttiin. Siunaukset eivät siis käytännössä saa olla missään yhteydessä katolisen kirkon virallisien seremonioiden kanssa.

Vatikaanin mukaan siunauksien salliminen on kuitenkin osoitus siitä, että "jumala toivottaa kaikki tervetulleeksi".

Lue myös:

    Uusimmat